Paikallisurheilu

Kuusikymppinenkin voi purjehtia maailman huipulle

Kylmää kyytiä. Tuusulalainen seitsemän lapsen äiti Johanna Gustafsson treenaa parhaillaan Match Rasingia Ranskassa, jonne hän muutti perheineen syyskuun loppupuolella. – Ranskalaisten mielestä 12-asteinen vesi on jo kylmää, vaikka Suomessa purjehditaan vielä nolla-asteisessa vedessäkin, Gustafsson kertoo.

Rasmus Gustafsson

TUUSULA | Tuusulalainen Johanna Gustafsson, 48, ei halunnut katsoa olympialaisia yli kymmeneen vuoteen.

– Olympialaisten katsominen tuntui siltä, kuin olisi kääntänyt veistä haavassa, Gustafsson kuivailee.

Kilpapurjehtija kävi tiukan kilpailun vuoden 1992 Barcelonan Tornado-luokan miesten olympiapaikasta ja hävisi lopulta nykyisen aviomiehensä Tommi Gustafssonin kanssa pikkuveljelleen.

– Olin siihen aikaan Tornado-luokan ainoa naisperämies. Hävisimme olympialaisten karsintakilpailun, koska meillä oli liian kovat tuulet, Gustafsson muistelee.

Karvaiden karsintakilpailujen jälkeen 6-vuotiaasta asti kilpaa purjehtinut Gustafsson päätti jättää harrastuksensa hetkeksi taka-alalle ja perustaa perheen.

– Menimme Tommin kanssa naimisiin juuri ennen olympialaisia ja lähdimme saman tien häämatkalle, sillä emme halunneet katsella Barcelonan kisoja.

Gustafssonin silmissä siinsivät kuitenkin jo vuoden 1996 Atlantan olympialaiset. Saamaan aikaan hän haaveili myös vähintään nelilapsisesta perheestä.

– Laskeskelin, että yhdeksän kuukautta lasta kohden riittää. Olin niin naiivi, että luulin yhden vuoden riittävän olympialaisiin treenaamiseen.

Gustafssonien neljäs lapsi syntyi kuitenkin vasta olympialaisten jälkeen. Olympialaisten aikaan Suomen Purjehtijaliitto ei edes halunnut lähettää Gustafssoneja karsintoihin.

– Lapsilaumamme sekä kaksirunkoinen venetyyppimme söi uskottavuuttamme, Gustafsson uskoo.

Tällä hetkellä Gustafssonien perheeseen kuuluu seitsemän lasta. Perheen nuorimmainen, Jennifer on viisivuotias. Gustafssonien esikoinen, Jessica puolestaan on 17-vuotias.

2000-luvun alussa Gustafsson luopui pitkäaikaisesta harrastuksestaan kokonaan. Sattumalta hän kuitenkin tuli katsoneeksi vuoden 2008 Pekingin olympialaisten 49er-luokan viimeisen miesten lähdön.

– Siinä he vain nostelivat pallopurjeitaan peräjälkeen liian kovalla tuulella. Kun kerran maailman huiputkin tekevät noin paljon virheitä, niin kyllä minullakin on vielä mahdollisuuksia huipulle, Gustafsson ajatteli.

Lue lisää paikallislehti Keski-Uusimaasta!

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat