Paikalliset

Keski-Uusimaa saa palkitun päätoimittajan

Joonas Romppanen (oik.) aloittaa maaliskuun alussa Keski-Uusimaan ja Viikkouutisten päätoimittajana. Lehtien nykyinen pätoimittaja Pentti Kiiski jää toukokuussa lomalla ja sen jälkeen eläkkeelle.

Sauvo Jylhä

Keski-Uusimaa | Keski-Uusimaata ja Keski-Uusimaan Viikkouutisia alkaa luotsata maaliskuun alusta alkaen Joonas Romppanen. Romppanen siirtyy tehtävään Porvoossa ilmestyvän Uusimaan päätoimittajan paikalta.

Lehden nykyinen pitkäaikainen päätoimittaja Pentti Kiiski siirtyy maaliskuun alussa artikkelitoimittajaksi toukokuun loppuun saakka ja jää kesäloman jälkeen eläkkeelle.

Kellokoskella perheineen asuva Romppanen on monille alueen lukijoille tuttu ennestään.

– Tulin Keskariin ensi kerran 1988 kesätoimittajaksi ja toimin yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 eri tehtävissä, viimevaiheessa toimituspäällikkönä ja vt. päätoimittajana, Romppanen kertaa.

Onhan tässä kiistatta kotiin palaamisen tunnelmaa.

Keskarista tie vei mittavaan uudistustyöhön vuonna 2003, kun Hyvinkään Sanomat ja Riihimäen sanomat yhdistettiin Aamupostiksi. Romppanen palkittiin merkittävimmästä journalistisesta uudistuksesta Bonnierin suurella journalistipalkinnolla.

Uusimaa-lehteen Romppanen siirtyi vuoden 2015 alussa. Keskariin palaaminen tuntuu mieluisalta.

– Onhan tässä kiistatta kotiin palaamisen tunnelmaa, kun melkein 30 vuotta sitten ensi kertaa keskarin urheilutoimituksessa kesätoimittajana aloitin.

Vaikka välissä on ollut vuosia muissa lehdissä, Romppasen aamut ovat aina alkaneet Keskarin lukemisella. Sopivan etäisyyden takaa on ollut hyvä arvioida omaa kasvattilehteä.

– Keskari on kehittynyt Pentti Kiiskin aikana hurjasti ja toimituksen ammattitaito ja paikallistuntemus ovat kovaa luokkaa. Se on kuitenkin, kuten kaikki muutkin sanomalehdet, alati kasvavien haasteiden edessä. Toisaalta muutokset ovat aina myös mahdollisuuksia.

Lukijoita lehtikaksikolla yhteenlaskettuna 84 000.

– Keskarillakin on kokonaistavoittavuus säilynyt koko ajan hyvällä tasolla, samoin Viikkouutiset tavoittaa huomattavan suuren osan seudun asukkaista.

Haasteita tuo jatkuvasti muuttuva mediamaailma. Romppanen pohtii muun muassa painetun lehden ja sähköisen tuotteen eroja. Sisältöjen tulee tukea toisiaan ja toisaalta tuoda lisäarvoa lukijoille.

– Paikallisuus tulee aina olemaan Keskarin tapaisten lehtien elämänlanka, mutta paikallisuuden käsitettäkin on koko ajan päivitettävä. Samalla pitää tarkasti miettiä, millaisia sisältöjä jaetaan jatkossa paperisen ja millaisia sähköisten tuotteiden kautta.

– Tällaista tekemistä paikallislehdissä käytännössä vasta opetellaan ja opit tulevat varmasti myös näkymään lehtien sisällöissä.

Paikallinen lehti kilpailee ihmisten ajasta ja huomiosta uusmedian kanssa.

– Esimerkiksi erilaiset paikalliset sosiaalisen median yhteisöt haastavat vahvasti perinteisemmän tiedonvälityksen, ja tähän haasteeseen mediatalojen on kyettävä uskottavasti vastaamaan.

– Toisaalta juuri paikallislehtien laajasti näillä foorumeilla jaettavat sisällöt kertovat siitä, että uutiset ja muut jutut kiinnostavat ja ovat monen paikallisen puheenaiheen polttoainetta. Ilman maksavia asiakkaita ei laadukasta ja uskottavaa tiedonvälitystä paikallisellakaan tasolla synny, ja siksi etenkin verkon puolella tilaajamääriä pitäisi pystyä merkittävästi nykyisestä kasvattamaan.

Joonas Romppanen

Aloittaa Keski-Uusimaan vastaavana päätoimittajana 1.3.

47 vuotta, päivälleen 50 vuotta Keski-Uusimaata nuorempi

Kotoisin Järvenpäästä, opiskeli Jyväskylän yliopistossa, asunut vuodesta 2000 Kellokoskella.

Perheeseen kuuluu rouva ja kaksi yläkoululaista tytärtä.

Lukee ja seuraa raveja ja muuta urheilua. Hiihtelee, lenkkeilee.

Golf jäi yhteen kierrokseen viime kesänä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat