Viikko

Keltaisesta keittiöstä maailmalle

RUOKA Vauvan myötä Martina ja Henry Häkkisen blogissa kerrotaan enemmän myös kotimaanmatkailusta.

Martina ja Henry Häkkisen blogissa kaikki ei ole pelkkää aurinkoa, vaan välillä joukossa on vähän pippuriakin.

Sauvo Jylhä

Oli vuosi 2008. Martina Häkkinen muutti pois kotoa ja osti oman asunnon. Uudessa kodissa oli keltainen keittiö, jossa hän kokkaili innokkaasti.

– Halusin kirjoittaa reseptit jonnekin ylös. Tulin perustaneeksi blogin sen enempää miettimättä, Martina Häkkinen muistelee.

Blogin nimeksi tuli Keltaisessa keittiössä. Samoihin aikoihin Martina tutustui tulevaan aviomieheensä Henry Häkkiseen, josta tuli myös tärkeä osa blogia.

Häkkisten työnjako menee pääosin niin, että Henkka valokuvaa ja hoitaa teknistä puolta, Martina kirjoittaa.

Ruokaa pariskunta laittaa yhdessä.

– Martinalla on tapana tehdä ruokaa tunteella, minä taas noudatan reseptiä insinöörintarkasti, Henry Häkkinen nauraa.

– Se on ihan hyvä yhdistelmä, Martina Häkkinen lisää.

Pikkuhiljaa blogi laajeni käsittelemään ruoan lisäksi myös matkailua. Vuonna 2012 blogi siirtyi matkailumedia Rantapallon sivuille.

– Nykyään meillä on kuukausittain noin 15 000 yksittäistä kävijää ja noin 30 000 sivunäyttöä, Henry Häkkinen kertoo.

Bloggaripariskunnat ovat vielä aika harvinaisia, ja sillä Häkkiset uskovatkin erottuvansa massasta.

Molemmilla on päivätyöt, jotka antavat hyvää vastapainoa bloggaamiselle. Martina työskentelee taloushallinnossa, Henry IT-alalla.

Bloggaaminen käy silti välillä melkein työstä. Viikossa julkaistaan vähintään kaksi postausta. Aikataulut siitä, mitä julkaistaan milloinkin, on suunniteltu excel-taulukoihin jo pitkälle syksyyn asti.

– Olen sellainen suunnittelija, Martina Häkkinen hymähtää.

Pariskunta on asunut noin vuoden Järvenpäässä. Henry Häkkinen on kotoisin Keravalta, Martina Häkkinen Vantaalta.

Aluksi he asuivat yhdessä Helsingissä ja muuttivat sitten Keravan kautta Haarajoelle.

– Rakensimme omaa taloa useamman vuoden. Haarajoelle veti ennen kaikkea tila ja oma talo.

Blogissa he testaavat Keski-Uudellamaalla sijaitsevia ravintoloita.

– Täältä löytyy yllättävän monipuolisesti ravintoloita, Martina Häkkinen kertoo.

Tämän vuoden alussa blogin nimi muutettiin vastaamaan paremmin nykyistä sisältöä. Siitä tuli Tasty Travelissimo.

Häkkisten elämä muuttuu kesällä, kun perheeseen syntyy esikoinen. Bloggaamista on kuitenkin tarkoitus jatkaa entiseen malliin.

– Toki alussa varmasti matkataan enemmän kotimaassa, Martina Häkkinen kertoo.

Pariskunta uskoo, että Suomesta löytyy mielenkiintoisia kohteita, jotka kiinnostavat myös lukijoita.

– Martina on esimerkiksi käynyt äitinsä kanssa kiertämässä Helsingin eri alueita, ja Helsinki-postaukset ovat olleet blogin luetuimpia aiheita, Henry Häkkinen kertoo.

Kahden aineen Nutella-kakku

Tähän kakkuun tarvitaan vain kahta ainesta: purkki (350 g) Nutellaa (tai muuta suklaa-hasselpähkinälevitettä) sekä 5 kananmunaa.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset omiin kulhoihinsa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita Nutella keltuaisten joukkoon. Nostele Nutella-keltuaisseos varovaisesti useammassa osassa (kolmessa tai neljässä) valkuaisvaahdon sekaan.

Kippaa massa leivinpaperoituun ja öljyllä tai voilla voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Anna jäähtyä ja jätä jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Halutessasi voit koristella kakun tomusokerilla.

Lähde: www.rantapallo.fi/tastytravelissimo.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat