Puheenaihe

Turunväylälle iso remontti: lisäkaistoja ja vaihtuvat nopeusnäytöt

Turunväylä saa lähivuosina vaihtuvat nopeusnäytöt.

Arkisto/Päivi Tuovinen

Valtio korjaa liikenneväyliä 364 miljoonalla eurolla vuosina 2017–2019. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) esitteli väylärahaa saavat kohteet torstaina.

Uudenmaan ely-keskuksen alueella väyliä korjataan 60,1 miljoonalla eurolla.
Valtatie I:lle eli Turunväylälle rakennetaan vaihtuvat nopeusrajoitukset Kehä II:n ja Munkkivuoren välille. Joukko- ja tavaraliikenteelle rakennetaan lisäkaistat Kehä II:n ja Tuomarilan välille.
Valtatie 25:n pullonkauloja parannetaan Lohjalla ja Koskenmäen kiertoliittymä korjataan Tuusulassa.

Korjaustoimenpiteiden tarkkaa ajankohtaa ei kerrottu vielä.

Vekaransalmen lossi korvataan sillalla Sulkavalla. Korjauskohteiden valinnassa on painotettu elinkeinoelämän ja työmatkaliikenteen tarpeita.

Reilun 360 miljoonan euron potista ensi vuonna käytetään 114 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 rahaa käytetään 150 miljoonaa euroa ja vuonna 2019 sata miljoonaa euroa.
Rahasta 163 miljoonaa euroa käytetään maanteihin ja 101 miljoonaa euroa ratoihin. Mal-sopimuksiin käytetään 70 miljoonaa euroa ja yksityisteiden valtionosuuksiin 30 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden ajan.

Rahat liikenneväylien korjaukseen otetaan väylien kehittämishankkeista.
Lisärahoituksella on määrä pysäyttää tieverkon rapautuminen.

Hallitus päätti jo alkuvuonna 600 miljoonan euron lisärahoituksesta perusväylänpitoon. Summasta 100 miljoonaa euroa käytetään tänä vuonna. 

Kaikkia huonokuntoisia teitä ei nyt myönnetyllä reilulla 360 miljoonalla eurolla korjata. Suomen liikenneväylien korjaaminen hyvään kuntoon maksaisi liikenneministeriön arvion mukaan jopa 2,6 miljardia euroa. Liikenneväylien korjausvelka kasvaa sata miljoonaa euroa vuodessa.

Juttua korjattu 9.6. kello 11.42. ja 12.01. Korjattu Kehä I Turunväyläksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Verokone

 

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat