Paikalliset

Villa Tervahovi – uimarannan ränsistynyt kummitustalo – pakkomyyntiin perikunnan riitojen takia

Rakennustyö alkoi 16 vuotta sitten ja jäi kesken perikunnan riitelyn takia.

Villa Tervahovin ympäristö on pahoin pusikoituut. Talo näkyy Tervanokan uimarannan parkkipaikalle.

Sauvo Jylhä

JÄRVENPÄÄ | Paraatipaikalla Tervannokantiellä sijaitseva Villa Tervahovi on yhä kesken ja pahoin rapistunut. Ulkoverhous on tekemättä, minkä vuoksi rakennuksen ulkorakenteissa on merkkejä kosteusvaurioista. Talon pihalla kasvaa polven korkuinen heinikko.

Rakennus oli vuosia jakamattoman kuolinpesän omistuksessa. Kuolinpesässä on neljä jäsentä, äiti ja kolme sisarusta. Taloa on rakentanut muiden suostumuksella nuorin sisaruksista, mutta rakennuslupa on haettu aikoinaan perikunnan nimissä. Se on myönnetty vuonna 2000. Hankkeelle on myönnetty jatkolupa, joka on rauennut vuonna 2007. Kun rakennustyöt eivät edenneet ja osakkaita uhkasivat tuhansien eurojen sakot, he ajautuivat riitoihin.

Kaksi vanhinta sisarusta halusi jo vuosia sitten, että pesä jaetaan. Pesänjakaja suoritti osituksen ja perinnönjaon vuonna 2013, mutta äiti ja nuorin sisaruksista riitauttivat päätöksen ja valittivat siitä Tuusulan käräjäoikeuteen.

Käräjäoikeus vahvisti päätöksen, mutta kaksikko ei tyytynyt siihen, vaan valitti Helsingin hovioikeuteen.

– Nyt perinnönjako on täysin selvä, sanoo varatuomari Olli Rissanen, joka edustaa kahta vanhinta sisarusta. Ongelma on se, että taloa rakentavan sisaren hanke ei edelleenkään etene.

– Koko kiinteistö on menossa pakkomyyntiin ja näin jokainen saa oman osuutensa pois.

Järvenpää tuomitsi rakentajan rakennusvelvoitteiden laiminlyönnistä uusiin uhkasakkoihin. Rakennuttaja on vedonnut aiemmin siihen, että rakennustöiden loppuunsaattaminen ei ole mahdollista, koska rakennuspaikan hallinta on epäselvä.

Kaupunki voi päätyä joskus myös pakkolunastukseen.

– Ensin on kuitenkin annettava rakentamiskehotus. Jos tonttia ei ole rakennettu kolmessa vuodessa kehotuspäätöksen tiedoksiantamispäivästä, kaupungilla on oikeus lunastaa tontti ilman erityistä lupaa, sanoo kaupungingeodeetti Ari Piirainen. Lunastusta hän pitää hyvänä välineenä, jos kyseessä on rakentamaton tontti.

Taustaa

Järvenpää on perinyt kuolinpesän neljältä osakkaalta uhkasakkoja useina vuosina. Uhkasakkomenettelyyn päädyttiin, kun yksi osakkaista ryhtyi muiden suostumuksella rakentamaan tontille taloa, joka ei vielä tänä päivänäkään ole valmis.

Kuolinpesän asioista on käyty oikeutta vuosia.

Villan rakennuslupa on rauennut vuosia sitten ja uutta lupaa ei ole laitettu vireille. Koska rakennus on jäänyt keskeneräiseksi, se on maankäyttö- ja rakennuslain vastaisessa tilassa. Hanke alkoi 16 vuotta sitten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat