Rauhanturvaajia rekrytoidaan ennätystahtia – USU: Näille osaajille on nyt kysyntää

Rauhanturvaajia halutaan nyt rekrytoida kriisinhallintatehtäviin enemmän kuin miesmuistiin. Kuvituskuva.

ESM arkisto

Kasvanut tarve rauhanturvaajille eri operaatioissa aiheuttaa Suomen kansainvälisissä valmiusjoukoissa rekrytointipaineita. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Suurimmat sotilaallisen kriisinhallinnan operaatiot Libanonissa ja Irakissa kattavat yli 80 prosenttia Suomen osallistumisesta kansainväliseen kriisinhallintaan.

Suomen kansainväliseen valmiusjoukkoon haettiin varusmiehiä syksyllä jo toista kertaa. Lisäksi reserviläisille on käynnissä jatkuva haku kriisinhallintatehtäviin. Taustalla on ollut se, että kansainvälisiin operaatioihin kuten Libanoniin osallistuminen on kasvanut määrällisesti.

– Tällä hetkellä on kova kysyntä jääkäritason tehtäville. Ei tarvita välttämättä aina erityisosaamista, vaan hyvä varusmieskoulutus sopivalta alalta. Hyvän sotilaallisen koulutuksen saaneelle reserviläisille on aika kova kysyntä, kertoo tiedottaja Markus Malila Porin prikaatista.

 

Käyttäjän jari.pietilainen@media.fi kuva