Idolsin semifinaalit alkavat tänään – nuoret laulajalupaukset Keravalta ja Järvenpäästä ovat innoissaan: "Aivan mahtava fiilis!"

Järvenpääläinen Kevin Sarinko, 18, on mukana Idolsissa ensimmäistä kertaa. Keravalaiselle 22-vuotiaalle Tiia Laaksolle kisa on kolmas.

Petri Aho / Nelonen Media

Tänään perjantaina 10.11. käynnistyvät laulukilpailu Idols Suomen semifinaalit suoralla tv-lähetyksellä.

Semifinaaleissa on mukana seitsemän kilpailijaa, joista kaksi on Keski-Uudeltamaalta.

Ensimmäinen heistä on keravalainen Tiia Laakso, 22. Laakso on mukana Idolsissa kolmatta kertaa.

Toinen heistä on Järvenpään ja Tuusulan rajalla asuva Kevin Sarinko, 18. Sarinko on mukana Idolsissa ensimmäistä kertaa.

Keski-Uusimaa tavoitti nuoret laulajalupaukset vain hetkeä ennen illan lähetystä. Molemmat ovat suorastaan täpinöissään illan semifinaalista.

– Aivan mahtava fiilis! Olen niin innoissani päästä lavalle esiintymään ja näyttämään kaikille mihin pystyn. Pyrin keskittymään antamaan parastani tänään, Sarinko iloitsee harjoitusten keskeltä.

– En osannut odottaa, että pääsisin näin pitkälle. Vielä ei ole järkyttävää tutinaa, kun olemme treenanneet niin hyvin. Varmuutta tuo vetämäni biisi. Pystyn seisomaan sen takana, Laakso hehkuttaa tuntemuksiaan.

Muusikoksi nelisen vuotta opiskellut Tiia Laakso kertoo musiikin astuneen elämään jo lapsena. Piano sekä poikkihuilu tulivat tutuiksi jo lapsena. Yläkoulussa Laakso huomasi laulun olevan hänelle parempi tapa ilmaista itseään.

– Nyt yritetään laittaa jalkaa oven väliin niin paljon kuin mahdollista. Isot lavat ovat mun juttu, Laakso hymyilee.

Laakson voi nähdä esiintymässä ravintola Finnegansissa Hyrylässä ensi viikon lauantaina 18.11.

Vietnamista Suomeen 6-vuotiaana muuttanut Kevin Sarinko kertoo, että haaveet ja unelmat sekä läheisten kannustus antoivat rohkeutta hakea mukaan laulukilpailuun.

– Ensimmäinen muisto halusta musiikin pariin oli, kun näin minun tädin esiintyvän telkkarissa ja toivoin, että jonain päivänä pääsisin tekemään samaa.

Sarinko haluaa näyttää, että itseensä uskomalla pääsee pitkälle.

– Olen itse aika ujo ja vaisu arkielämässä, mutta lavalla olen hyvinkin esillä. Artistina haluan antaa muille inspiraatiota ja toivoa siitä, että mikä tahansa on mahdollista jos vaan uskoo itseensä ja tietää mitä haluaa ja on valmis tekemään sen eteen paljon töitä.

Suora tv-lähetys alkaa kello 20 Neloselta. Katsojat äänestävät ketkä jatkavat kilpailussa, ja ketkä kaksi passitetaan illan päätteeksi kotimatkalle.

Käyttäjän aki.hast@media.fi kuva
Aki Hast