Paikalliset

Tämä trendikasvi pärjää ilman multaa - Käytä kylvyssä kerran viikossa

Tiina Kiiskinen vertaa ilmakasveja takavuosien virtuaalilemmikkeihin, tamagotseihin. -Näitäkin hoivataan hellyydellä.

Anton Soinne

JÄRVENPÄÄ | Veikeät ilmakasvit eivät tarvitse multaa, mutta pitävät viikoittaisesta kylvystä tai suihkuttelusta.

Floristimestari Tiina Kiiskinen asettelee ilmakasveja lasipullojen ja -laatikoiden sisälle.

– Näitä voi kerätä myös isolle vadille tai ison lasipullon sisälle, hän sanoo.

Kotioloissa tillandsiat eli ilmakasvit ovat varsin uusi tuttavuus.

Aiemmin niitä käytettiin lähinnä osana floristien kilpailutöitä.

Sisustuslehdet ja sosiaalinen media nostivat kasvit sisustajien tietoisuuteen.

Tillandsian luonnollinen elinympäristö on Väli-Amerikan tropiikki, missä ne kasvavat epifyytteinä eli kiinnittyvät puiden runkoihin.

Kasvilla ei ole maanalaisia juuria, vaan lehdet toimittavat juurien virkaa. Sademetsässä ne ottavat tarvitsemansa kosteuden ilmasta.

Kotona kasvia onkin suihkuteltava ja kylvetettävä viikon välein.

– Kasvi upotetaan vartiksi kulhoon, jonka jälkeen sen voi kääriä pyyhkeen sisälle tai jättää ylösalaisin kuivumaan. On tärkeää, että vesi valuu pois lehtihangoista, floristi tähdentää.

Tiina Kiiskinen vertaa ilmakasveja takavuosien virtuaalilemmikkeihin, tamagotseihin, joita säännöllisesti ruokittiin ja juotettiin.

– Harrastajat suhtautuvat näihin samanlaisella hellyydellä, hän naurahtaa.

Hyvin viihtyessään kasvi on monivuotinen ilo ja voi myös kukkia.

Vaikka ilmakasvien hoito on helppoa, ne eivät pärjää viikkoa tai kahta pitempään ilman hoitoa. Ilman kosteutta ne kuivuvat.

Kosteuden lisäksi ne tarvitsevat valoa. Kodin pimeimmässä nurkassa ne alkavat voida huonosti.

Tiina Kiiskinen pitää netissä Vihreä peukalo -blogia, josta löytyy ohjeita myös ilmakasvien hoitamiseen.

Akvaariossa on kasveja ilman kaloja

Sisustuslehdet ja some vaikuttavat siihen, minkälaisia kasveja suomalaisen kodeissa kasvaa.

Muutama vuosi sitten kodit olivat moderneja, valkoisia ja pelkistettyjä, eikä viherkasveille ollut sijaa.

– Nyt viherkasvit, varsinkin kirjavalehtiset ovat erittäin trendikkäitä. Ilmakasvien lisäksi käytetään kasviterraarioita ja sammalpalloihin tehtyjä kokedama-istutuksia, Järvenpään Kukkatalossa työskentelevä floristi Tiina Kiiskinen kertoo.

Hän suunnittelee kotiinsa vesipuutarhaa, joka on käytännössä akvaario ilman kaloja.

Viherkasveista kysyttyjä ovat pylvästyräkit, lyyraviikuna, menninkäisenlehti, jättipeikonlehti, kirjotähti, kilpipiilea, kaktukset ja mehikasvit sekä minikasvit.

Kuivata kasvi ylösalaisin

Ilmakasveja sumutetaan ja kylvetetään kerran viikossa tai kahdessa ilman kuivuudesta ja lämpötilasta riippuen.

Keväällä ja kesällä kasteluveteen voi lisätä laimeaa lannoiteliuosta.

Tillandsioille myydään myös omaa sumutettavaa lannoitetta.

Tillandsia viihtyy kosteassa ilmassa esimerkiksi kylpyhuoneessa.

Kuivattele kasvia kylvyn jälkeen ylösalaisin.

Yleisin hoitovirhe on liikakastelu, jolloin kasvi mätänee.

Kasvi viihtyy valossa. Hämärässä huoneessa kannattaa käyttää kasvivaloa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat