Vaalikoneemme on nyt avattu!

Viikko

Toimittajalta: Mene ja nauti iho kananlihalle

Teoston mukaan Suomessa soitettiin viime vuonna 71 060 keikkaa. Keikkojen määrä nousi edellisvuodesta liki kymmenellä tuhannella. Mahtavaa. Lisää paikkoja, joissa iho nousee kananlihalle.

Luvut perustuvat Teostolle tehtyihin esitysilmoituksiin. Järvenpäässä oli Teoston mukaan viime vuonna 249 tapahtumaa ja niissä soitettiin 386 keikkaa. Keravan 135 tapahtumassa soitettiin 160 keikkaa. Tuusulassa oli 194 tapahtumaa ja keikkoja 302. Järvenpää oli sekä keikka- että tapahtumarikkain asukaslukuun suhteutettuna.

Tuusula on tehnyt viime vuosina nousua keikkarintamalla ja viime vuoden lukuihin ehti jo vaikuttaa helmikuussa 2017 avattu Krapin Paja, joka on saanut kehuja keikkapaikkana.

Joku menee suosikkiartistinsa perässä keikoille ympäri Suomea. Toinen lähtee keikalle kaveriksi, kun ystävä pyytää. Ja yllättyy ehkä positiivisesti. Artisti, jota ei kuuna päivänä kuuntelisi levyltä tai suorasoittopalvelusta, voikin livenä olla valovoimainen ja upea.

Keikasta tekee onnistuneen yleisö, vaikka toki esiintyjä vaikuttaa yleisön reaktioihin ja käyttäytymiseen. Joillakin artisteilla vain on kyky luoda se maaginen yhteys yleisöön.

Varsinkin amerikkalaiset osaavat, niin tapahtumanjärjestäjinä kuin yleisönä. Olen kerran elämässäni päässyt katsomaan NHL-kiekkoja ja NBA-koripalloa. Matsi on paikan päällä koettuna ihan eri tavalla ihon alle menevä kokemus, vaikka pelin näkee miljoona kertaa paremmin telkkarista.

Ikimuistoinen oli myös erään maailmantähden keikka, joka oli yhtä huutomyrskyä alusta loppuun saakka. On mahtavaa liikuttua kyyneliin, mutta ei ole hassumpaa sekään, että voi kirkua kuin teinityttö yleisömeren seassa ilman että kukaan paheksuu. Tunteiden näyttämisessä on voimaa.

Satu Jalo

Kirjoittaja on Viikkouutisten tuottaja.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat