Vaalikoneemme on nyt avattu!

Viikko

Viikkouutiset koeajoi täysin uudistetun Ford Focuksen – autossa on avustimia joka lähtöön

Uusi Ford Focus on sporttisen näköinen. Sen mitat ovat kasvaneet niin sisältä kuin ulkoa.

Sauco Jylhä

Uudella Focuksella on helppo lähteä liikenteeseen, vaikka minulla ei juurikaan ole ajokokemusta Fordeista.

Fordin ajamiseen liittyviä avustimia on paljon, mutta ne ovat selkeästi esillä. Esimerkiksi ratista löytyy 14 erilaista nappulaa. Äkkiseltään määrä tuntuu suurelta, mutta niiden käytön oppi nopeasti.

Kahdeksan tuuman Sync-näytöstä voi hallinnoida esimerkiksi navigaattoria, bluetooth-yhteydellä kytkettävää puhelinta ja radiota. Radion yläpuolella oleva kosketusnäyttö on melko hallitseva, ja sitä on helppo jäädä tuijottelemaan, mutta tuulilasin näkökenttään se ei tule.

Auton käyntiääni on todella hiljainen. Onneksi kojetaulussa lukee ”ajoneuvo on käynnissä”.

Ajossa moottoriäänet kuuluvat kuitenkin selvästi. Vilkkukin pitää yllättävän kovaa ääntä, vaikka kyydissäni käyneet eivät siihen kiinnittäneet mitään huomiota.

Fordin ajotuntuma on napakka. Alusta on jäykkä ja töyssyjen yli ajaessa joustoa ei juuri tunnu. Auton ohjattavuus on herkkä ja pienikin ratinliike liikuttaa renkaita. Liukkaalla kelillä ominaisuus voisi olla häiritsevä.

Pysäköintitutka ilmestyy näytölle, kun pakin laittaa päälle. Auton keulassa se ei kuitenkaan toimi loogisesti. Välillä autolla voi ajaa hyvinkin lähelle kohdetta ennen kuin tutka ilmoittaa törmäämisvaarasta.

Kaistanpitoavustin on minulle uusi tuttavuus. Ilman käsiä ratissa ei senkään avustuksella kovin pitkään ajella, vaan auto varoittaa holtittomasta ajotyylistä tärisyttämällä ohjauspyörää ja näyttämällä punaista puhkuvan tekstin, ”pidä kädet ratissa”, mittaristossa. Avustin toimii vain yli 65km/h-nopeuksilla.

Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä on näppärä apuväline, sillä auton mittaristossa on koko ajan näkyvillä oikea nopeusrajoitus. Siihen ei tosin voi sataprosenttisesti luottaa, sillä auto lukee liikennemerkit kameran kautta ja jos nopeusrajoitus on merkitty vain asfalttiin, auton kamera ei sitä tunnista.

Aktiivinen vakionopeudensäädin toimii hienosti. Moottoritieajossa siitä on eniten hyötyä kun auto reagoi oikealta kaistalta eteen kurvaaviin ajoneuvoihin.

Kulutus koeajossa oli 5,8 litraa sadalla kilometrillä. Koeajon ja ensihuuman jälkeen lukemasta on varmasti helppo nipistää pois rauhallisemmalla ajotyylillä niin moottoritiellä kuin kaupunkiajossa.

Hatchback-Focuksen tavaratila on 341-litrainen. Se vaikuttaa yllättävän tilavalta ja riittäisi hyvin perheen viikonloppureissulle.

Takapenkin jalkatila vaikuttaa siltä, että isokin mies mahtuisi takapenkillä vielä suhteellisen mukavasti istumaan. Takapenkit ovat melko kovat, mutta en pidä sitä huonona ominaisuutena.

Focuksen ulkonäkö on sopivan sporttinen. Sellainen, että keski-ikäinen perheenäitikin kehtaisi autolla lapsia kuljettaa. Juuri kaupunkiajoon, kauppareissuihin ja lasten harrastuskuljetuksiin Focus sopisi mielestäni parhaiten, vaikka Focus on kasvanut sekä ulko- että sisämitoiltaan, ja se on suunnattu perheautoksi.

Lukuiset avustimet tekevät ajamisesta tavallaan helpompaa, mutta silti pitää pitää kirkkaana mielessä, että kuljettaja on vastuussa autostaan ja toiminnastaan kaikissa olosuhteissa.

Ford Focus 1,0 Ecoboost 125 hv

Koeajon autossa oli Titanium-varustetaso.

Uuden Focuksen hinnat alk. 22 601 euroa.

Auto oli ensiesittelyssä viime viikonloppuna.

Lisää aiheesta

Koeajossa: Tesla Model X – sähköauto, jossa ovet varastavat show´n25.4.2017 22.00
Koeajossa: Kia Rio jatkaa tutulla ja liian turvallisella linjalla25.4.2017 21.00
Koeajossa: Suomen halvin neliveto haastaa kilpailijansa tosissaan24.4.2017 23.00
Koeajossa: Mazda CX-5 – Toimivaa ei tarvitse korjata, mutta aina voi parantaa24.4.2017 11.38
Koeajossa: Onko oikein, että Seat Leonea verrataan Volkswagen Golfiin?13.2.2017 18.25

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat