Viikkouutiset

Nyt katsotaan, kuinka amatööri pärjää – järvenpääläinen Leena Sivén pääsi jatkoon uudessa laulukisassa

Tärkeintä Leena Sivénille on tehdä onnistunut suoritus Loistava laulaja -kisassa. Sijoituksella ei ole niinkään väliä.

Sauvo Jylhä

Ihmisen lauluäänestä ei puheäänen perusteella voi vetää oikein minkäänlaisia johtopäätöksiä.

Kun järvenpääläinen Leena Sivén vetää Katri Helenan tunnetuksi tekemästä Mun sydämeni tänne jää -kappaleesta pari ensimmäistä riviä näytteeksi hieman kaikuvassa tilassa, kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitä. Mikä ääni!

Se pantiin merkille jo Sivénin ollessa pikkutyttö ja moni kannusti häntä jatkamaan laulamista. Hän osallistui koulun kautta laulukilpailuihin ja opiskeli laulua musiikkiopistossa.

Myöhemmin syntyi kolme lasta ja laulaminen jäi moneksi vuodeksi. 50-vuotiaana Sivén osallistui lähes kylmiltään Seniorilaulaja-kisaan ja pääsi finaaliin. Sen jälkeen laulaminen alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

Äänen lisäksi Sivénin valtti on laaja ääniala, sillä hän pystyy laulamaan helposti korkealta ja matalalta.

– Minua on puraissut laulukisakärpänen, vaikka laulu on huono kilpailulaji. Niin paljon riippuu kappalevalinnasta ja tuomareiden mausta.

Voittaminen ei kuitenkaan ole tärkeää.

– Ei tämän ikäisenä enää tulla staraksi. Tärkeintä on, että saan antaa yleisölle jotakin, koskettaa.

Sivén kokee, että laulujen kautta voi elää ja ilmaista tunteita. Siksi hän haluaa pystyä seisomaan vahvasti laulamiensa kappaleiden sanojen takana.

Tänä vuonna Sivén on osallistunut kahteen kisaan. Hän pääsi Loistava laulaja -laulukisan puolivälierään, joka järjestetään 16.9. Torni-hotellissa Tampereella.

Siellä hän aikoo esittää edellä mainitun Katri Helenan klassikon.

– Olen yllättynyt, että pääsin jatkoon, sillä kilpailuun lähetettiin 189 äänitettä ja vain 25 kilpailijaa pääsi sarjassani 45+ jatkoon. Siellä on kovia kilpailijoita ja kokeneita esiintyjiä mukana.

Karaokea Sivén on laulanut kotona paljon, mutta viime aikoina hän on pyrkinyt siitä eroon, sillä on aivan eri asia laulaa bändin säestämänä.

Haaveissa on päästä esiintymään enemmän.

– Nyt minulla on oikeastaan aika hyvä olo, sillä olen harjoitellut paljon Tornin puolivälierään.

Myös laulaminen kuorossa kiinnostaa.

– Olin tangokuningas Teijo Lindströmin vetämässä Buffo-kuorossa, mutta nyt etsin sekakuoroa, johon voisin liittyä.

Sivén saa laulaa työssäänkin. Hän toimii sairaanhoitajana neurologian klinikalla Husissa ja yksi potilaiden kuntouttamismuoto on näiden laulattaminen.

Hänellä on kaksi ehdotonta suosikkia: Paula Koivuniemi ja Kari Tapio.

– Ihailen paitsi Paulan ääntä, myös hänen tapaansa esiintyä. Hän tarkoittaa sitä, mitä laulaa ja hänen lauluissaan on hyviä sanoituksia.

Omille lapsilleen Sivén halusi jättää muiston singlen muodossa. Olisi kauniit askelees -kappaletta on soitettu radiokanavillakin.

– Haluaisin äänittää lisää musiikkia. Haaveilen jo eläkepäivistä ihan siksi, että silloin olisi enemmän aikaa laulaa.

Kaksi kilpailua

Loistava laulaja 2018 -laulukilpailun puolivälierä järjestetään Tampereella Torni-hotellissa 16.9.

Kisan välierä ja finaali järjestetään Baltic Princessillä 12.–13.11. Finaali televisioidaan ja lähetetään marraskuussa AlfaTV-kanavalla.

Sivén pääsi myös Seniorilaulaja-kisan välierään, joka järjestetään lokakuussa.

Lisää aiheesta

Kiinnostaako laulaminen? Tuuslaulajat etsii nyt uusia laulajia4.9.2018 18.20
Tuusulan mieslaulajat täyttää pyöreitä – ovet avoinna uusille jäsenille16.8.2018 17.20
He ovat virallisesti Suomen parhaat karaokelaulajat – osaisitko sinä vetää samat biisit karaokessa?9.4.2018 10.01

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat