Viikkouutiset

Järvenpäässä kierrättäminen on viety pitkälle – jopa avattu lasisäilykepurkki kelpaa kaupunkijääkaappiin

HÄVIKKIVIIKKO Ylijäämäpuodin jäsenet harjoittavat uudenlaista kierrättämistä.

Roope Rouvinen pyörittää Ylijäämäpuotia Järvenpään Pajalassa. Puotiin voi viedä ruokaa, uudenveroista tavaraa ja tarvikkeita, mutta kirpputori se ei ole.

Sauvo Jylhä

Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa. Kuluttaja-lehden arvion mukaan jokainen suomalainen heittää vuodessa ruokaa roskiin keskimäärin 20–25 kiloa eli satojen eurojen arvosta.

Järvenpään Pajalassa toimii Ylijäämäpuoti, jonka avulla omaa ruokahävikkiä voi torjua. Local Storagen tiloissa Temalin kiinteistön sisäpihalla sijaitsevaan Ylijäämäpuotiin voi viedä itseltä yli jääneitä elintarvikkeita joko jääkaappiin tai kuivatavarahyllyyn.

Tuotteiden parasta ennen -päivämäärä voi olla mennyt, mutta viimeisen käyttöpäivän jälkeen ei elintarvike puotiin kelpaa. Esimerkiksi lasisäilykepurkin voi viedä kaupunkijääkaappiin avattunakin.

– Siihen pitää vain laittaa tarra, jossa on oma jäsennumero, jotta tarvittaessa voimme selvittää sen alkuperän, kertoo yritystä perheensä kanssa pyörittävä järvenpääläinen Riitta Mikkola, joka päivätyössään on Nurmijärven kunnan ruokapalvelupäällikkö.

Ylijäämäpuodin jäseneksi pääsee maksamalla 30 euron jäsenmaksun, jolla ainakin toistaiseksi pääsee jäseneksi kolmeksi kuukaudeksi. Jo noin 80 henkilöä on tehnyt niin.

Liikkeessä asiakkaita palvelee perheen poika Roope Rouvinen.

Elintarvikkeiden lisäksi puotiin voi viedä myös vaikkapa avattuja pesuaineita, kosmetiikkaa, urheiluvälineitä, keittiötarvikkeita ja uudenveroisia vaatteita. Yhteiseen postilaatikkoon voi jättää tuoreita sanoma- ja aikakauslehtiä muiden iloksi.

– Puodin toiminta perustuu siihen, että jäsenet saavat tuoda omaa hyväkuntoista ylijäämäänsä jaettavaksi ilmaiseksi toisille jäsenille. Ylijäämämme on uudenveroista hyväkuntoista kodin elintarviketta ja tavaraa. Siinä ei ole muuta vikaa kuin että se on tuojalleen ylimääräistä.

Reilun kuukauden ajan toimineessa Ylijäämäpuodissa Mikkolan on yllättänyt positiivisesti se, että sen jäsenet ovat toimineet hyvin vastuullisesti.

– Säännöissä sanotaan, että tuotteita saa ottaa vain omaan tarpeeseen ja se todellakin toimii. Kukaan ei ole lähtenyt hamstraamaan, eikä se ole tarkoituskaan.

Juuri mitään elintarvikkeita ei toistaiseksi ole tarvinnut heittää menemään, vaan kaikelle on löytynyt uusi omistaja.

Mikkola toivoo, että ylijäämän hyödyntämisestä tulee trendikästä tai ainakin vähintään “uutta normaalia”.

– Hävikkiruoka ja kaupunkijääkaapit viestittiin vielä hetki sitten taloudellisena apuna vähävaraisille. Ajatuksenamme on, että ylijäämän hyödyntäminen on kaikkien vastuullisten kaupunkilaisten modernia kuluttamista ja arkipäivää, Mikkola toteaa.

Lisää aiheesta

Köksäntunnilla syntyi annoksia hävikkiraaka-aineista – "On tämä aika haastavaa"13.9.2017 17.05
Uusi verkkokauppa vähentää nyt ruokahävikkiä Suomessa – "Vuodessa pelastuu 700 000 kiloa ruokaa"29.8.2017 09.06
Nyt pannaan hävikkileivästä olutta – Tämä suosikkileipä muuttuu pian "ohrapirtelöksi"17.5.2017 10.30
Ruokahävikkiä voi minimoida myös juomalla – näin syntyvät palkitut drinkit24.3.2017 19.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat