Paikalliset

Plussapolitiikkaa jo vuosikymmenten ajan – Järvenpää Plus juhlisti 30-vuotista taivaltaan lauantaina

Järvenpää Plussan kymmenestä puheenjohtajasta 30-vuotisjuhlissa oli viisi viimeisintä. Pekka Launonen (vas.) toimi puheenjohtajana vuosina 2008–2009, Tarja Edry vuosina 2010–2014, Satu Tuominen vuonna 2015, Mika Gilan vuosina 2016–2017 ja Katja Repo on nykyinen puheenjohtaja.

Järvenpää Plus

JÄRVENPÄÄ | Puoluepoliittisesti sitoutumaton Järvenpää Plus -yhdistys juhlisti 30-vuotista taivaltaan lauantaina.

Tervetulopuheessa puheenjohtaja Katja Repo totesi, ettei Järvenpää Plussan olemassaolon tarkoitus ole muuttunut mihinkään viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

– Tarvitaan puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä vaihtoehdoksi puolueille. Kaikki eivät tunne puolueita omikseen ja myös heillä on oltava mahdollisuus osallistua kotikaupunkinsa päätöksentekoon, Repo sanoo.

Kolmekymmentä vuotta on kunnioitettavan pitkä aika puolueisiin sitoutumattomalle ryhmälle, kuten ylipäätään kaikille kansanliikkeille ja vapaaehtoisvoimin pyöritettäville yhteisöille. Tämän totesi myös kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen pitäessään kaupungin tervehdyspuhetta. Illan aikana kuultiin myös Suomen Sitoutumattomien puheenjohtaja Teuvo Niemisen onnittelupuhe.

– Keski-Uudellamaalla tehdään vahvaa työtä sitoutumattomissa ryhmissä, ja se on huomattu myös muualla Suomessa. Järvenpää Plussan lisäksi myös Tuusulan puolesta -ryhmä on vahva kunnallinen vaikuttaja, kiittelee Nieminen.

– Järvenpää Plus on puoleisiin sitoutumaton, mutta asioihin vahvasti sitoutunut yhdistys. Avoimuuden ja osallisuuden edistäminen ovat asioita, joiden edistämisestä Järvenpää Plus erityisesti tunnetaan, totesi Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eemeli Peltonen (sd.) onnittelupuheessaan.

Juhlassa koettiin myös yllätyksiä, kun ryhmän pitkäaikaiset jäsenet Vuokko Heinänen ja Henry ’Roope’ Berg kutsuttiin Järvenpää Plussan kunniajäseniksi. Tuoreet kunniajäsenet ovat olleet mukana jo silloin, kun ryhmä tunnettiin ”kaksitonnisina”, eli Järvenpää 2000 -liikkeenä. Tunnustuksia on ryhmässä jaettu varsin säästeliäästi, sillä aiemmin on myönnetty vain yksi kunniajäsenyys. Se myönnettiin kymmenen vuotta sitten Rauha-Maria Mertjärvelle.

Illassa toimitettiin myös juhlakeräys. Sen tuotto 336,85 euroa lahjoitetaan Automies-toiminnalle, jossa vapaaehtoiset tarjoavat autoretkiä iäkkäiden iloksi ja yksinäisyyden vähentämiseksi.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat