Viikko

Järvenpääläinen Minna kokkaa kotimaista perusruokaa ja jakaa sitä apua tarvitseville – "Toivon, että tätä tehtäisiin enemmän"

Minna Arosara on kiitollinen saamastaan avusta ja haluaa nyt laittaa hyvän kiertämään.

Mari Mäkinen

Minna Arosaran kotona olohuonetta hallitsee kaunis, vaalea kulmasohva.

– Se on lahjoitus, kuten kaikki muutkin huonekalumme täällä, Arosara kertoo.

Ihmisten anteliaisuuden takia kolmio tuntuu nyt kodilta. Vielä hetki sitten Arosara oli koditon. Viime keväänä hän oli juuri muuttanut miehensä kanssa takaisin Suomeen Maltalta. Vain kolme viikkoa muuton jälkeen puoliso menehtyi. Talous romahti, ja yhtäkkiä Arosara oli koditon.

– Asuin hetken palvelukeskuksessa Helsingissä. Paikka ei ollut päihteetön, eikä siksi minua varten. Pelkäsin kuollakseni.

Onneksi pian aukesi paikka toisessa paikassa, jossa Arosara kohtasi nykyisen puolisonsa. Lokakuussa he saivat asunnon Järvenpäästä.

Arosara on ammatiltaan ravintolakokki, mutta töitä hänellä ei tällä hetkellä ole. Ruoanlaitto on kuitenkin verissä, ja joka päivä hän valmistaa itselleen ja puolisolleen rehtiä, suomalaista perusruokaa. Ruokaa jää usein yli. Lokakuun lopussa hän laittoi Järvenpää Facebook-sivustolle ilmoituksen, jossa tarjosi ylijäänyttä ruokaa sitä tarvitseville.

Yhteydenottoja alkoi tulla heti. Avulle on selkeä tarve, ja keskimäärin joka toinen päivä joku tulee hakemaan ruokaa. Mukaan he ovat saaneet muun muassa makaronilaatikkoa, kasviswokkia ja läskisoosia. Arosara ei syitä kysele.

– Minulle ei kuulu, miksi joku tarvitsee tätä apua. Toiset haluavat kuitenkin oma-aloitteisesti kertoa tilanteestaan, ja silloin kuuntelen, Arosara kertoo.

Kuljetusta Arosara ei pysty järjestämään. Kerran hän on tehnyt tässä poikkeuksen. Silloin kyseessä oli liikuntarajoitteinen henkilö.

Ihmisten kiitollisuus on ollut ajoittain ylitsevuotavaa. Se jopa hämmentää.

– Olen sanonut, että autan mielelläni, mutta en ole mikään madonna, hyväntekijä hymähtää.

Arosara valmistaa paljon pastaruokia niiden edullisuuden takia. Samasta syystä hän tekee usein kasvisruokaa ja muistuttaa, että esimerkiksi soijarouhe on paljon jauhelihaa halvempaa. Ajoittain hän ostaa normaalia suuremman määrän edullisia ruoka-aineita, ja pyöräyttää niistä annoksen, josta riittää jaettavaa isommallekin porukalle. Esimerkiksi tällä viikolla hän teki kymmenen litraa hernekeittoa.

Ruokaa saa, kun laittaa Arosaralle viestin messengerissä. Oma kannellinen astia on hyvä tuoda mukana.

– Alkuun ostin pakasterasioita, mutta se tuli liian kalliiksi.

Arosara aikoo jatkaa ruoan jakelua ainakin niin kauan, kuin hän on työtön. Se tuo omaankin elämään merkitystä.

–  Rakastan ruoanlaittoa ja tuleehan siitä itsellekin hyvä mieli, kun näen, että toiselle tulee hyvä mieli. Samalla saan tutustua uusiin ihmisiin. Toivon, että tätä tehtäisiin enemmän. On hullua heittää ruokaa roskiin, kun on olemassa ihan älyttömästi ihmisiä, jotka elävät niin pienillä rahoilla, että rahat eivät aina riitä ruokaan.

Seurakunnista apua

EU-elintarviketuen jakelua seurakuntiin koordinoiva Kirkkopalvelut ry sai vuonna 2017 jaettavakseen noin 600 000 kiloa elintarvikkeita.

Vuoden aikana seurakuntien yli 300 jakelupisteessä jaettiin yli 97 000 ruokakassia ja tarjottiin noin 8 000 ateriaa.

Ruoka-avun piirissä oli yhteensä noin 95 000 ihmistä. Suurin osa oli perustulon varassa eläviä, osa-aikatyötä tekeviä, pienituloisia, yksinhuoltajia ja ikäihmisiä, joilla on pieni eläke.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Järvenpäässä Green Sushi ei heitä ruokaa biojätteeseen – Loput annokset myydään puoleen hintaan13.11.2018 11.00
Ruokakuplassa ollaan yhdessä laatutietoisia eikä tuijoteta vain hintaa11.11.2018 08.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Keski-Uusimaa uudistuu

Tilaa entistä monipuolisempi verkkopalvelumme tarjoushintaan

VerkkoPlus 3kk vain 8,90 e/kk

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat