Viikko

Joulu uusperheessä voi herättää paljon kysymyksiä ja suuria tunteita – "Kärkivinkki on, että istukaa aivan rauhassa alas ja keskustelkaa"

Uusperheiden liiton toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo kehottaa kaikkia uusperheen osapuolia istumaan alas ja keskustelemaan toiveistaan joulunviettoon liittyen.

Sanna Sarenius

Suomen uusperheiden liiton neuvontapuhelin ruuhkautuu kaksi kertaa vuodessa; kesälomien aikaan ja jouluna.

– Näinä aikoina neuvovaan puhelimeen tulee selkeästi eniten kysymyksiä. Kumpaankin liittyy paljon odotuksia, Uusperheiden liiton toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo kertoo.

Joulunvietto herättää monessa ensiperheessäkin paljon kysymyksiä ja suuria tunteita.

Uusperheessä kaikki on monimutkaisempaa. Kuvioon liittyy usein enemmän ihmisiä, joista jokaisella saattaa olla erilainen toive ja ajatus joulunvietosta.

– Liikkuvia osia on enemmän. On olemassa lapset, jotka saattavat liikkua joulun aikaan oman ja toisen vanhemman kodin välillä. Lisäksi voi olla enemmän isovanhempia.

Jos ei opita puhumaan asioista, voi syntyä aikamoinen kaaos. Keskustelun kautta tulisi saada soviteltua olemiset, tekemiset, toiveet ja unelmat.

Tavallisia uusperheiden jouluun liittyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi, miten oikeudenmukaisuus toteutuu lasten lahjojen suhteen ja miten huomioida isovanhempia.

Uusperheessä voi olla myös pelkästään vain toisen osapuolen lapsia ja toinen voi olla lapseton.

Monesti uusperheessä on toiveena järjestää meidän perheen näköinen joulu, mutta siihen vaikuttaa, mitä toisessa kodissa asuvalla vanhemmalla on suunnitelmissa.

– Uusperheessä elämiseen liittyy myös sen sietäminen, että ei vielä tiedä, miten ja milloin asiat saadaan sovittua. Se voi tarkoittaa epätietoisuutta, kuinka monta lasta meillä on, tehdäänkö ruokaa kymmenelle vaiko kenties vaan kahdelle.

Silloin kun kyseessä on uusperheen ensimmäinen yhteinen joulu, molemmilla aikuisilla voi olla oma näkemys joulunvietosta. Mitä vanhempia lapsia perheissä on, sitä vahvemmat näkemykset saattaa olla myös lapsilla, miltä heidän perheen joulun tulisi näyttää.

– Kärkivinkki on, että istukaa aivan rauhassa alas ja keskustelkaa, minkälaisia toiveita kenelläkin on. Jopa niille ihan pienimmille lapsillekin on tärkeää päästä kertomaan, mikä heille on tärkeää joulussa.

Kun kaikki elementit on pöydällä, voidaan lähteä yhdessä miettimään, mitä me voimme näistä rakentaa, jotta joulu olisi mahdollisimman paljon meidän kaikkien näköinen.

– Jos jotkut elementit ovat aivan vastakkaisia, on päivänselvää, että ne kaksi eivät välttämättä mahdu siihen samaan jouluun. Sen jälkeen voi keskustella siitä, mikä voisi olla minimi sille, mikä voisi meille olla mahdollista. Jos keskustelua aletaan käymään kaksi päivää ennen jouluaattoa, tilanne voi olla ongelmallinen.

– Marras–joulukuun vaihteessa viimeistään kannattaa aloittaa keskustelu.

Myös sillä vanhemmalla, jolla lapset eivät ole jouluna, saattaa olla iso suru ja kaipaus siitä, että lapset eivät ole tässä.

– Voi herätä kysymys, mitä teen kaipaukseni kanssa silloin, kun kumppanini lapset ovat siinä. Nämä ovat inhimillisiä puolia meissä kaikissa.

Tulevalla Uusperheen joulu -luennolla annetaan tietoa, josta hyötyy ihan jokainen uusperhe.

– Aina ei tarvitse olla kriisissä, ennen kun lähtee hakemaan tietoa. Joskus tekee hyvää huomata, että mehän ollaan onnistuttu ratkaisemaan tämäkin asia aika hyvin.

Uusperheen joulu -luento

Tiistaina 4. joulukuuta kello 18–19.30 Järvenpää -talolla.

Luennoitsijana toimii Kirsi Heikinheimo Uusperheiden liitosta.

Paikalla myös uusperheneuvoja Elisa Jyllikoski.

Tilaisuus on maksuton.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

STT: Avioehdon tekeminen yleistynyt – uusperheissä käytössä muita useammin26.8.2018 07.32
Avioerojen sesonkiaika alkaa pian – ”Pariterapiaan tullaan liian myöhään”3.6.2018 10.21

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Keski-Uusimaa uudistuu

Tilaa entistä monipuolisempi verkkopalvelumme tarjoushintaan

VerkkoPlus 3kk vain 8,90 e/kk

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat