Vaalikoneemme on nyt avattu!

Viikko

Kauneimmat joululaulut koskettavat

MUSIIKKI Kanttori valitsee laulettaviksi tuttuja ja myös uusia lauluja. Hän toivoo, että vanhemmat tosiivat lapsetkin laulamaan. .

Kanttori Janne Kaksonen Keravalta toivoo lasten ja nuorten löytävän tiensä Kauneimpien joululaulujen äärelle.

Sauvo Jylhä

Kauneimmat joululaulut kuuluvat monella niihin jouluisiin perinteisiin, joista ei luovuta. Ne herättävät tunteita, ja se näkyy myös siinä, että kanttorit saavat tilaisuuksista palautetta. Palaute kertoo, että tilaisuus on koskettanut.

Kanttori valmistautuu joululaulutilaisuuksiin harjoittelemalla, vaikka kappaleet tuttuja ovatkin.

– Rekisteröinnit uruissa pitää miettiä tarkkaan, että tulee oikeat sävyt. Ja paljon aikaa menee tietysti laulujen valintaan. Pyrin valitsemaan ne niin. että mukana on vanhoja klassikoita ja jokunen uusiin mahtuu mukaan, kanttori Janne Kaksonen Keravan seurakunnasta kertoo.

Tutut joululauluklassikot pitävät pintansa vuodesta toiseen, ja niiden rinnalle nousee uusia. Suosittuja klassikoita ovat esimerkiksi Varpunen jouluaamuna sekä Sylvian joululaulu.

– Jotkut uudet laulut tulevat Kauneimmat joululaulut -vihkoon, ovat jonkin vuoden ja poistuvat.

Koosteesta pois tipahtavat laulut eivät kuitenkaan katoa käytöstä.

Jotkut uudemmat joululaulut nousevat suosikeiksi ja pysyvät sellaisina. Näin teki Sydämeeni joulun teen, josta tuli tunnettu Vesa-Matti Loirin esittämänä. Se on Kauneimpien joululaulujen vihkossa vuodesta toiseen.

– Siinä on ehkä sellaista poljentoa, joka on tuttua. Kertosäe jää mieleen, ja melodia on helppo, Janne Kaksonen analysoi suosion syitä.

Tunnetun artistin vaikutus uusien joululaulujen suosioon on suuri, ja runsas radiosoitto tekee sävelmän tutuksi.

Entä sopivatko kaikki uudet joululaulut kirkkoon vai tuleeko ylilyöntejä johonkin suuntaan?

– Voi tulla, mutta ne eivät ole niin räikeitä, että laulu ei sovi. Mutta kaikki laulut eivät palvele jouluin sanomaa, kanttori miettii.

Kauneimmat joululaulut ovat perinne, ja sellaisena kiinnostavampia varttuneemmalle väelle kuin nuorille. Janne Kaksonen pitää yhteisiä perinteitä tärkeinä:

– Sellainen yhtenäiskulttuuri, jossa nuoret ja vahat laulavat yhteisiä lauluja, olisi hienoa. Miten nuoret saadaan mukaan, siinä onkin haaste. Olisi hyvä, että lapset otettaisiin mukaan laulamaan, hän pohtii.

Seurakunnan nuorilla on omat svengaavat joululaulutilaisuutensa, joissa lauletaan bändin säestyksellä.

Jouluinen musiikki maistuu kanttorille vielä vapaa-ajallakin.

– Kun jokin soi paljon, kyllähän siinä tiettyä kulumista tapahtuu eikä se enää ole itselle ainutkertainen. Se ei kuitenkaan saa näkyä työssä.

– Kotonakaan ei olla hiljaisuudessa. Jossakin vaiheessa aina kuunnellaan joululevy, joka tehtiin Keravalla reilut kymmenen vuotta sitten. Siitä tulee joulumieli.

– Viime aikoina olen kuunnellut paljon Mel Tormen kappaletta The Christmas song, Janne Kaksonen kertoo.

Kauneimmat joululaulut

Kerava

16.12. Klo 16 JA 18 Keravan kirkossa, 18.12. Klo 19 Kalevan seurakuntatalossa, 19.12. Klo 19 Keravan kirkossa

6.1. Klo 18 Keravan kirkossa loppiaisen kauneimmat joululaulut

Järvenpää

ke 19.12. klo 19 Järvenpään kirkko

Tuusula

16.12. klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut, Tuusulan kirkko; 16.12. klo 16 Kellokosken kirkko; 16.12. klo 16 Jokelan kirkko; 16.12. klo 18 Kellokosken kirkko; 16.12. klo 18 Tuusulan kirkko; 20.12. klo 19 Paijalan kappeli; 21.12. klo 17.30 Tuomaasta Nuuttiin -tapahtuma, Tuusulan kirkko; 21.12. klo 19 Kellokosken kirkko; 21.12. klo 19 Tuusulan kirkko; 21.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut ja joulurauhan julistus, Jokelan kirkko; 23.12. klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu, Tuusulan kirkko; 23.12. klo 13 Hartaat kauneimmat joululaulut, Rihasali

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat