Paikalliset

Peräänajo ruuhkautti liikennettä Keravan keskustassa – komisario varoittaa liukkaasta ajokelistä

Keravan keskustassa on tapahtunut kahden auton peräänajo.

Kolari tapahtui Sibeliuksentiellä radan alittavan sillan tuntumassa taidemuseon puolella hieman ennen iltapäiväkahta.

Onnettomuudesta koitui haittaa muulle liikenteelle ja yksi kaista jouduttiin sulkemaan liikenteeltä autojen hinaamisen ajaksi.

Komisario Olavi Merihaara Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta muistuttaa autoilijoita vähentämään vauhtia, sillä ajokeli on tällä hetkellä todella liukas.

Sibeliuksentiellä sattui samana iltapäivänä onnettomuus, jossa 7-vuotias tyttö jäi auton alle.

 

 

Juttua ja otsikkoa muokattu 18.1. kello 15.21: Uutista päivitetty tuoreilla tiedoilla sekä poliisin kommenteilla.

Lisää aiheesta

7-vuotias jäi auton alle Keravan keskustassa18.1.2019 15.20
Pelti rytisi kahden auton nokkakolarissa Järvenpäässä – henkilövahingoilta vältyttiin18.1.2019 11.45
Kallioporakone liukui alas kalliolta, kaatui ja syttyi tuleen Tuusulan asuntomessualueella – ei loukkaantuneita18.1.2019 10.30
Mopoauto ja henkilöauto kolarissa Tuusulassa – niskansa retkauttanut kuski jouduttiin siirtämään katon kautta15.1.2019 18.14

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat