Viikko

Lasten ja nuorten kuuntelija

LAPSET Seksuaalinen ahdistelu on näkynyt aiheena nuorten yhteydenotoissa auttavaan puhelimeen jo vuosikymmenen.

Asiantuntija toivoo, että aikuiset tekisivät kaikkensa madaltaakseen kynnystä kertoa ikävistä kokemuksista. Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Lasten ja nuorten kokema seksuaalinen ahdistelu ja kaltoinkohtelu tulevat säännöllisesti puheeksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavissa kanavissa.

– Seksuaaliseen ahdisteluun liittyvät aiheet eivät ole uusi ilmiö nuorten yhteydenotoissa. Ne ovat tulleet esille säännöllisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan. Niitä käsitellään viikoittain, MLL:n auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki kertoo.

– Niissä tapauksissa, jotka ovat johtaneet tekoihin reaalimaailmassa, tekijänä on yleensä tuttu aikuinen lapsen lähipiiristä.

Oulun ja Helsingin järkyttävät rikosepäilyt eivät ole näkyneet MLL:n kanavissa yhteydenottojen lisääntymisenä.

MLL:n auttavat kanavat lapsille ja nuorille vastaavat vuosittain 20 000 yhteydenottoon.

Auttava puhelin täyttää ensi vuonna 40 vuotta, ja sen rinnalla on 2000-luvun alkuvuosista toiminut chat ja nettikirjepalvelu.

Seksuaalisen ahdistelun kaltainen todella vaikea aihe ei purkaudu yhteydenotossa tuosta vain. Saattaa olla, että chatissa puhutaan toista tuntia muusta ennen kuin nuori pystyy ottamaan varsinaisen asiansa esille.

– Kiireetöntä aikaa ja malttia vaaditaan.

– Me annamme ensiapua. Silloin tärkeintä on lämpö ja kuunteleminen.

– Sanomme, että on äärimmäisen hyvä asia kun olet kertonut tapahtuneesta. Vakuutamme nuorelle, että tapahtunut ei ole hänen vikansa.

– Vaikka nuori lähtisi mukaan viestittelyyn ja olisi aktiivinen, flirttaileva tai provosoiva, niin jos tapahtuu rikos, se on aikuisen rikos. Vastuu on aina aikuisen, Pajamäki muistuttaa.

Osa lapsen tai nuoren tukemista on sen pohtiminen, mistä hän saa lisää apua. 

Pajamäki toivoo, että aikuiset miettisivät miten voivat madaltaa kynnystä ottaa puheeksi netissä tai muualla koettuja ikäviä asioita. Koulu on tärkeä, koska se tavoittaa kaikki lapset.

– Mietitään, mitä juuri meidän koulussa voidaan tehdä, että lapset voivat puhua. Toivon, että ne, jotka voivat jalkautua lasten pariin, käyttäisivät sen mahdollisuuden.

Kun nuori kertoo ahdistelusta tai epämiellyttävästä yhteydenotosta, se on aikuisellekin vaikea paikka, jossa kysytään malttia.

–– Silloin ei ole syyllistävien kysymysten aika.

Netissä kohdatuista ikävistä asioista on helpompi kertoa kotona, kun vanhemmat ovat muutenkin kiinnostuneita lapsensa netti- ja somekäytöstä. Jutellaan siitä, mitä palveluita nuori netissä käyttää, mitä kivaa hän on sieltä löytänyt ja mikä häntä kiinnostaa.

– Jos lapsi kohtaa netissä jotakin epäilyttävää tai pelottavaa, hänen on sitten helpompi tulla sanomaan, että hei tule katosmaan tätä juttua.

– Ei demonisoida nettiä, mutta kerrotaan sekin, että netissä on myös aikuisia, jotka eivät toimi oikein lasten ja nuorten kanssa.

Koska kaikilla lapsilla ei ole tällaista keskustelumahdollisuutta kotona, sellainen pitäisi löytyä ainakin koulusta.

MLL:n auttavat kanavat

Lasten ja nuorten puhelin 116 111 maanantaista perjantaihin kello 14–20 ja lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17–20-

Jos ääneen puhuminen tuntuu vaikealta, lapset ja nuoret voivat kirjoittaa viestin Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun luottamuksellisesti ja nimettömänä. Kirjeeseen vastaa vapaaehtoinen, luotettava aikuinen. Palvelu on osoitteessa https://www.lastenjanuortennetti.net/

Lapset ja nuoret voivat ottaa yhteyttä MLL:n aikuiseen päivystäjään myös chatin kautta. Maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 17–20. www.mll.fi

Vanhempainpuhelimen numero on 0800 92277. Puheluihin vastataan maanantaisin klo 10–13 ja 17–20, tiistaisin klo 10–13 ja 17–20, keskiviikkoisin klo 10–13, torstaisin klo 14–20.

Vanhempainnetissä päivystää chat maanantaisin ja tiistaisin klo 10–13 mikäli Vanhempainpuhelimen päivystäjiä on vapaana. Myös MLL:n vanhempainnetissä on nettikirjepalvelu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Keravalla synkkä viime vuosi – 27 lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta ja 40 prosentissa tekijä oli ulkomaalaistaustainen16.1.2019 05.00
Palvelupuhelimet ja -chatit ruuhkautuvat nyt nuorten peloista – näin puhut seksuaalirikoksen uhkasta oman lapsen kanssa14.1.2019 15.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Keski-Uusimaa uudistuu

Tilaa entistä monipuolisempi verkkopalvelumme tarjoushintaan

VerkkoPlus 3kk vain 8,90 e/kk

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat