Viikko

Lounaalla halutaan rehtiä ruokaa

RUOKA Kellokoskella lounaspaikkaa pitävällä Mika A. Tuomella on pitkä kokemus sekä kotimaasta että kauempaa.

Asaiakkaat arvostavat monipuolista salaattipöytää, tietää Mika A. Tuomi.

Sauvo Jylhä

Kellokoskella aloitti joulukuun lopulla uusi lounaspaikka, Matcafe. Nimen alkuosa tulee yrittäjä Mika A. Tuomen nimikirjaimista ja sopii ruokapaikan nimeen hyvin: mat on ruoka ruotsiksi.

Kansainvälinen vivahde sopii nimeen siksikin, että Tuomen pitkään uraan ravintola-alalla mahtuu myös paljon kokemusta ulkomailta.

– Viides viikko Kellokoskella on nyt menossa, mies kertoo ravintolan pöydässä, kun on ensin saanut salaattibuffan herkut aseteltua paikalleen ja hernekeiton valmiiksi. Haastattelua tehdään siis torstaiaamuna, Mitä muuta päivän listalla on kuin perinteinen torstairuoka hernekeitto ja letut?

– Fajitas-kanaa, jossa on meksikolaiset mausteet, kalaa sitruunakastikkeessa ja pastaa kunnon bolognese-kastikkeella, Tuomi luettelee.

– Meillä on joka päivä kaksi liharuokaa, kala ja keitto. Asiakkaat arvostavat myös runsasta salaattibuffaa, josta löytää oman makunsa mukaiset salaatit.

– Usein on myös tuoreet lämpimät kasvikset.

– Lounasasiakkaat ovat vaativia. Lounasruuan pitää olla todella hyvää, jotta lounas on sellainen breikki. jonka jälkeen jaksaa painaa loppupäivän.

– Nyt ihmiset haluavat lounaalla suomalaista kotiruokaa, tyylillä ja modernilla twistillä joka on tuttua ravintoloista, Tuomi kertoo. Lounaan pitää olla sekä hyvin makuinen että hyvän näköinen.

Asiakkaat arvostavat sitä, että raaka-aineet ovat hyviä ja ruoka paikalla itse tehtyä. Maut voivat herättää henkiin kivoja muistojakin.

Matcafen lounasasiakkaat tulevat sekä lähialueen yrityksistä että kauempaa.

– Järvenpäästä ja Keravalta on ollut asiakkaita. Ja kun alueen yrityksiin tuodaan tavaraa, tuojat käyvät samalla tässä syömässä.

Lounaan lisäksi tehdään muitakin ruokatuotteita tilauksesta, yksityistilaisuudet ja catering kuuluvat yrityksen palveluihin. Matcafe on auki arkisin ja sopimuksen mukaan muulloinkin.

Mika A Tuomi on pitkän linjan ruoka-ammattilainen: 45. vuosi on meneillään.

– Olen gastronomi kolmannessa polvessa, hän kertoo.

– Isoäidillä oli kestikievari Tampereella 1900-luvun alussa. Isä oli keittiömestari ja tunnettu stuertti laivoilla ja äiti oli koulutukseltaan talousopettaja, jolla oli catering-yrityksiä Pihlajasaaren ravintolatoiminnasta Elisaaren satamaan. Hän kirjoitti myös 1970-luvulla reseptejä eri lehtiin.

Tuomi on ehtinyt kartuttaa omaa työkokemustaan sekä Suomessa että ulkomailla.

– Helsingin paikoissa olen työskennellyt pitkään, ja 23 vuotta olin ulkomailla. Halusin lähteä Ruotsiin hankkimaan lisä ammattitaitoa, ja se tie vei sitten Englantiin, Sveitsiin, Yhdysvaltoihin ja Afrikkaankin, Tuomi kertoo.

Takana on myös työrupeama matkustajalaivalla Norjassa.

– Siellä tapahtui paljon, oli musiikkikiertueita ja muuta.

Mies vaihtoi kuitenkin työskentelyn isoissa organisaatioissa ravintolanpitoon Kellokoskella, palasi omien sanojensa mukaan back to basics.

– Nyt keskityn siihen mikä on tärkeää eli hyvän ruuan laittamiseen.

Matcafe

Rajalinnantie 4, Kellokoski

Avoinna arkisin klo 8–15

www.matcafe.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat