Puheenaihe

Helsinki vai Rovaniemi? Vuonna 2018 kuolleen miehen viimeisestä leposijasta taisteltiin hovioikeudessa asti – kaksi lasta hävisi riidan äidilleen

Kuvituskuva.

Arkisto

Helsingissä viimeiset elinvuotensa viettänyt, mutta Rovaniemellä pitkän työuran tehneen miehen hautaamisesta syntyi pitkä riita omaisten välille.

Miehen kaksi lasta vaativat, että heidän isänsä viimeiseksi leposijaksi määrätään Helsinki.

Leski ja yksi lapsista katsoivat, että mies pitää haudata vanhalle pitkäaikaiselle kotipaikkakunnalleen Rovaniemelle.

Helsingin hovioikeus päätyi kiirastorstaina antamassaan tuomiossaan lesken näkemyksen kannalle.

Vuonna 2018 Helsingissä kuolleen miehen hautaaminen määrättiin tapahtuvaksi Rovaniemelle. Ratkaisullaan hovi piti voimassa käräjäoikeuden aiemman päätöksen.

Hovioikeuteen jouduttiin, koska lähiomaiset eivät päässeet yksimielisyyteen asiasta. 

Helsingissä asuneet ja vainajan hoitamisesta sekä huolenpidosta isänsä viimeiset elinvuodet huolehtineet kaksi lasta vetosivat hautaustoimilakiin. Lasten mukaan isä oli vuonna 2016 ilmaissut tahtonsa tulla haudatuksi Helsinkiin. 

Leski ja yksi lapsista katsoivat, ettei vainaja ei voinut vuonna 2016 antaa enää pätevää toivetta muistisairaudestaan johtuen.
Käräjäoikeus katsoi, että vainaja oli muuttanut Helsinkiin ainoastaan, jotta hänen viimeisinä elinvuosinaan tarvitsemansa hoito saataisiin järjestettyä parhain päin. Hänen puolisonsa sen sijaan asui Rovaniemellä, joka oli ollut pitkään perheen yhteinen asuinpaikka.

Kanteensa käräjillä hävinneet kaksi lasta valittivat hovioikeuteen, joka katsoi totesi, että vainaja oli vuonna 2016 ilmaissut suullisesti toivomuksensa tulla haudatuksi Helsinkiin. 

Lääketieteellisen selvityksen perusteella hovioikeus kuitenkin katsoi, että miehen henkinen ja oikeudellinen toimintakyky ei ollut enää tässä vaiheessa riittävä. Näin ollen toiveelle ei voitu antaa merkitystä. 

Myös hovioikeus päätyi toteamaan, että asuntojärjestelyillä Helsingissä oli haluttu varmistaa miehen asianmukainen hoito.

Miehen kotipaikka oli vaihtunut vuonna 2002, ja vuonna 2009 asumisesta Helsingissä oli tullut pysyvää.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat