Paikalliset

"Oletko sinä Jasu Keisa?" – palautetta kesäteatteriarvosteluista on tullut täysin tuntemattomiltakin

Jasu Keisa (kesk.) jatkaa syksyllä työkokeilua Keski-Uudenmaan teatterilla. Näyttelijät Elina Varjomäki (vas.), Jari Vainionkukka, Inka Kallén, Seppo Halttunen, Kalle Tahkolahti ja Jussi Hongisto toivottivat hänet tervetulleeksi.

Aino Salonen

Kun keravalainen Jasu Keisa, 21, oli käymässä Keravan kirjastossa, hänelle ennestään tuntematon nainen pysäytti hänet ja tiedusteli "Oletko sinä Jasu Keisa?"

– Nainen kertoi lukevansa mielellään kirjoittamiani teatteriarvosteluja, Keisa kertoo.

Keisa ei pannut suoraa palautetta pahakseen.

– Kyllä minulle saa tulla juttelemaan, jos siltä tuntuu, hän naurahtaa.

 

Kesäteattereita tänä kesänä kiertänyt ja niistä arvosteluja Keski-Uusimaa Viikko-lehteen kirjoittanut Keisa kertoo yllättyneensä saamastaan positiivisesta palautteesta.

Kesäkuussa (8.6.) ilmestyneessä Keski-Uusima Viikko -lehdessä Keisa kertoi avoimesti Aspergerin oireyhtymästään.

– Asperger on sekä siunaus että kirous. Haluaisin olla sosiaalisempi, mutta se ei välttämättä ole aina niin helppoa, Keisa totesi tuolloin.

Teatteripiireissä hän kertoo saaneensa kuitenkin hyvän vastaanoton.

– Olin yllättynyt siitä, kuinka yhteisöllistä kaikki on. Ei sitä tule katsojana ajatelleeksi, että koko työryhmä osallistuu näytelmän rakentamiseen myös esitysten ulkopuolella, Keski-Uudenmaan teatteri KUTissa kesän ajan työkokeilussa ollut Keisa kertoo.

 

Keski-Uudenmaan teatterin kesän näytelmänä Krapin kesäteatterissa nähtiin Tankki täyteen 2 – Maallamuuttajat.

– Se jaksoi naurattaa joka kerta, vaikka sen näkikin useampaan kertaan, Keisa kertoo.

– Ja tuo kommentti ei sitten ollut työntekijälle maksettu mainos vaan ihan rehellinen mielipiteeni, hän lisää.

 

Kesäteatterinäytelmiä Keisa näki kesän aikana kaiken kaikkiaan yhdeksän.

Tankki täyteen 2 – Maallamuuttajat / Krapin kesäteatteri:

– Tässä oli tosi hyvä energia koko ajan. Se oli näytelmistä ainoa, joka oli hauska aivan alusta loppuun.

Kerran vielä tunteella / Mikä mikä teatteri

– Vain kolme näyttelijää, yksi lokaatio ja simppeli juoni. Siitä huolimatta näyttelijät tekivät todella ammattimaista työtä, mistä he ansaitsevat isot aplodit.

Rakkautta Aholassa / Järvenpään teatteri

– En tiennyt Juhani Ahosta tai hänen elämästään mitään etukäteen, mutta näytelmä antoi siitä ymmärrettävän kuvan. Erityisesti kuoro loi näytelmään mielenkiintoisen tunnelman.

Katsastus / Koskenniskan kesäteatteri

– Tietyissä kohtauksissa tunnelman muutokset komediasta draamaan oli toteutettu taitavasti. Tunnelma muuttui suorastaan haudanvakavaksi kun kävi ilmi, että päähenkilön lapsessa on jotain vialla.

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin / Joka-teatteri

– Peruskomedian elkeet, ymmärrettävä juoni ja jokainen hahmo sai oman tilaisuutensa loistaa. Erityisesti pidin asemapäällikkö Viirimäen (Timo Niemelä) roolihahmosta.

Onnellinen mies / Öljymäen kesäteatteri

– Jotain olisi voinut näytelmästä ehkä karsia, mutta toisaalta ymmärrän, miksi dramaturgi oli pitänyt pitkiä dialogeja tärkeinä: niiden kautta hahmot tulivat todella lähelle.

Kaarnakorvessa / Vekarateatteri

– Kaksi eri näytelmää, joista molemmat sopivat hyvin lapsille. Katsomossa vallitsi hyvä tunnelma: kuin olisi satua ollut kuuntelemassa.

Tuhkimo / Taaborin kesäteatteri

– Sopivasti vaikutteita sekä Grimmin veljesten että Hanhiemon tarinoista mutta myös Disneyn klassikosta. Jokaiselle sopiva versio.

Arvon sisaret / Latoteatteri

– Mielenkiintoinen, jopa vakava ja hiljainen tunnelma, jota täydensi taitavasti minimalistinen jousimusiikki. Osa kohtauksista oli kuin David Lynchin elokuvista.

 

Entä mitkä tämän kesän näytelmistä kuuluivat Keisan suosikkeihin?

– Tankki täyteen oli yksi parhaista. TOP3:een sijoittuu myös Mikä mikä teatterin Kerran vielä tunteella, Keisa kertoo.

Lisäksi kolmen parhaimman joukkoon valikoitui yksi näytelmä myös listan ulkopuolelta. Ennen kesäteatterikierroksen aloittamista Keisa nimittäin kutsuttiin katsomaan keravalaisen Vekarateatterin oppilasesitystä nimeltä Hyvin menee.

– Siinä nuoret näyttelijät toivat esiin todella arkoja aiheita aivan sata lasissa. Näytelmässä oli paljon hyvää draamaa sekä satiiria. Suorastaan nerokasta materiaalia, Keisa kehuu.

– Sellaisia näytelmiä haluaisin nähdä enemmänkin.

 

Kaikki Jasu Keisan teatteriarvostelut löytyvät osoitteesta www.keski-uusimaa.fi/jasuteatterissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kesäteattereita kiertävä Jasu oppi lukemaan jo 4-vuotiaana – "Asperger on sekä siunaus että kirous"7.6.2019 15.30

Aiheesta muualla

Vilunkia ja sisaruutta Porvoossa

On syy, miksi Tuhkimon tarina on niin rakastettu

"Voin olla, mutta sen minä vaan haluaisin tietää, että kuinka..."

Onnea etsimässä Öljymäen kesäteatterissa

Vähäpukeinen kesäyön komedia

Rekkari saa tarkkasilmäisten hymyn huulille Katsastuksessa

“Jos en pysty rakastamaan, en pysty kirjoittamaan”

"Pitää toivoa – ilman sitä olemme hukassa"

“Ja onko syytä kysyä, että saitko halvalla?”

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat