Paikalliset

Näin Ari Koponen kommentoi tuomiotaan: "Täysin epäreilu ja kohtuuton rangaistus"

Koponen kirjoittaa pitävänsä tuomiota "epäreiluna ja kohtuuttomana".

Anton Soinne

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tuusulalaisen kansanedustajan Ari Koposen (ps.) tiistaina sakkoihin rahankeräysrikoksesta.

Oikeus katsoi Koposen Brother Christmas ry:n toimineen rahankeräyslain vastaisesti myydessä vuoden 2017 alkupuoliskolla rintanappeja ja rannerenkaita.

Koponen on ottanut kantaa tuomioon sosiaalisessa mediassa.

– Minulle on päätetty antaa 15 päiväsakon rangaistus sen vuoksi, että olen ohjannut liian paljon rahaa hädänalaisille, Koponen aloittaa viestinsä.

– Oikeuden mukaan olen rikkonut lakia, koska yhdistykseni myi hyväntekeväisyyteen rintanappeja ja rannekkeita liian kalliilla. Jos olisin myynyt niitä 10 eurolla, olisin toiminut oikein. Mutta koska myin niitä 20 eurolla, toimin luvatta ja rikoin lakia. Ohjasin siis liikaa rahaa hyviin tarkoituksiin, hän jatkaa.

 

Koponen kokee joutuneensa mediassa ajojahdin kohteeksi.

– Mediat herkuttelevat nyt sillä, että minut tuomittiin ja antavat ymmärtää, että olisin suurempikin roisto ja kavaltaja.

Koponen lisää keskittyvänsä nyt eduskuntatyöhönsä. Hänet valittiin tänä vuonna eduskuntaan perussuomalaisten listoilta.

– Jatkan myös Brother Christmas ry:n toimintaa ja teen sinne jatkossakin projekteja hädänalaisten auttamiseksi. Tätä nyt saamaani täysin epäreilua ja kohtuutonta rangaistustani en kommentoi julkisuudessa tämän enempää.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Käräjäoikeus: Ari Koponen syyllistyi rahankeräysrikokseen 17.9.2019 12.24
Syyttäjä: Brother Christmas myi vastikkeettomasti eli keräsi rahaa - puolustuksen mukaan rahalle sai halutessaan vastinetta3.9.2019 12.15
Brother Christmasin oikeudenkäynti alkaa – syytetään rahankeräysrikoksesta3.9.2019 08.44

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat