Viikko

Nyt on aika aloittaa joulun odotus

Järvenpään joulukadun avaus on lauantaina. Kulkue vaeltaa asemalta torille kello 11.

Nalle Nieminen

Joulukausi avataan Hyrylässä perjantaina ja Järvenpäässä lauantaina.

Hyrylän joulunavaustapahtuma on tuttuun tapaan torilla. Koko perheen tapahtuma alkaa kello 17.30 Tuusulan kunnan pormestari Arto Lindbergin avajaispuheella.

– Uutta tänä vuonna ovat alpakat, jotka tulevat tapahtumaan Lähderannan tallilta, viestintäasiantuntija Pia Visti-Korhonen Tuusulan kunnasta kertoo.

Ohjelmassa pidetään kiinni tuusulalaisille tutuista asioista, muun muassa joulupukin vierailu on totta kai ohjelmassa. Pukki on paikalla kello 17.40–19. Lisäksi torilla on glögi- ja piparitarjoilua, myyntikojuja, joista voi löytää jouluisia herkkuja ja tuotteita sekä yhdistysten ja eri toimijoiden esittelypisteitä.

Liikuntaseura Syke Tuusulan voimisteluryhmä esiintyy Paviljongissa ja Keski-Uudenmaan Tanssiopiston ryhmän esitys nähdään esiintymislavalla.

Kello 18 on esiintymisvuorossa Siina ja Taikaradio. Silloin saavat lapset ja lapsenmieliset laulaa ja liikkua, kun joulu tarttuu käpälään.

Sanajahti-kisan palkinnot jaetaan joulunavaustapahtumassa. Sanajahti-kilpailu on käynnissä keskiviikosta 27.11. perjantaihin 29.11. kello 17.30 asti. Kilpailukupongin saa pääkirjastosta tai Hyrylän McDonald`sista. Kilpailukupongin voi myös tulostaa Sanajahti-kilpailu -linkin kautta.

Järvenpään joulukadun avajaiset pidetään lauantaina 30.11. Jannella kello 11–15. Joulukulkue vaeltaa asemanmäeltä torille kello 11, ja kaupunginjohtaja Olli Naukkarisen puhe avaa tapahtuman. Puheen ja joululaulutuokion jälkeen vuorossa on Piilometsän tarinayhtyeen esitys lapsille kello 12.15.

Kello 13 alkaen lauletaan yhdessä, säestäjänä toimii Jani Uhlenius.

Lisäksi tarjolla on joulupuuroa, ostosmahdollisuuksia ja kasvomaalausta. Joulupukki tonttuineen on mukana.

Sanomalehti Keski-Uusimaa ja Keski-Uusimaa Viikko tarjoavat joulupuuroa Hyrylän torilla perjantaina 29.11. kello 17.30 alkaen ja Järvenpäässä kävelykatu Jannella lauantaina 30.11. kello 10 alkaen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat