Puheenaihe

Veroviraston johtaja Mishustin Putinin ehdokas pääministeriksi – Venäjän hallitus erosi pian Putinin puheen jälkeen

Suorana televisioitava puhe pidetään Maneesi-näyttelyhallissa Moskovassa. Tapahtumaa seuraamaan on Kremlin mukaan ilmoittautunut liki tuhat toimittajaa ja kuvaajaa. / ALEXANDER NEMENOV

AFP / ALEXANDER NEMENOV / LEHTIKUVA

Venäjän presidentti Vladimir Putin ehdottaa uudeksi pääministeriksi veroviraston johtajaa Mihail Mishustinia. Nimitys vaatii vielä maan parlamentin hyväksynnän.

Mishustin, 53, on Venäjällä melko tuntematon hahmo. Hän on johtanut verovirastoa vuodesta 2010 lähtien.

Venäläiset uutistoimistot kertoivat aiemmin, että Dmitri Medvedev on jättänyt hallituksensa eronpyynnön Putinille.

Televisioidussa tapaamisessaan Putinin kanssa Medvedev perusteli hallituksen eropäätöstä näitä keskeisten valtioelinten voimasuhteita muuttavilla ehdotuksilla. Hänen mukaansa hallituksen on syytä erota muutosten mahdollistamiseksi.

Putin kiitti Medvedevin hallitusta työstä ja pyysi sitä jatkamaan asioiden hoitamista, kunnes uusi hallitus on nimitetty. Putin myös nimitti Medvedevin johtamansa kansallisen turvallisuusneuvoston varajohtajaksi varta vasten luotuun tehtävään.

Putin piti aiemmin päivällä liittovaltion tilaa käsittelevän puheen, jossa hän ehdotti perustuslakiin muutoksia muun muassa parlamentin ja hallituksen aseman vahvistamiseksi.

Putinin mukaan presidentin olisi jatkossa nimitettävä se pääministeri ja ne avainministerit, joita parlamentti ehdottaa virkaan. Presidentillä tosin säilyisi oikeus erottaa pääministeri tarvittaessa. Uudistus vahvistaisi myös alueiden kuvernöörien asemaa.

Putinin mukaan uudistuksesta järjestetään vielä kansanäänestys, mutta hän ei maininnut mitään sen ajankohdasta.

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi nimitti kansanäänestystä jo etukäteen vilpilliseksi roskaksi. Hänen mukaan Putinin päämäärä on yhä pysyä maan ainoana johtajana loppuikänsä.

Edellisen kerran Venäjällä on järjestetty kansanäänestys vuonna 1993 presidentti Boris Jeltsinin esittelemästä uudesta perustuslaista.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila pitää selvänä, että päätös hallituksen erosta oli tehty jo etukäteen. Hän ei usko siihen, että Medvedevin hallitus olisi tehnyt itsenäistä päätöstä erota ja siten yllättänyt Putinin.

– Kyllä tässä on hyvin tarkkaan mietitty koreografia, Lassila arvioi taustoja.

Venäläismedian mukaan tieto hallituksen erosta tuli yllätyksenä monille ministereillekin.

Lassilan mukaan on mielenkiintoista nähdä, mikä Medvedevin uusi rooli turvallisuusneuvostossa Putinin kakkosmiehenä tulee olemaan. Ollaanko esimerkiksi neuvoston perustuslaillista asemaa vahvistamassa, minkä jälkeen Putin voisi siirtyä Medvedevin paikalle ja Medvedev presidentiksi, Lassila pohtii.

– Kaikki on niin ilmassa. Jonkinlainen historiaan jäävä päivä tämä on. Tässä voi tulla vielä vaikka mitä, Lassila päivittelee.

Hänen mukaansa tietoa Venäjän uuden pääministerin nimestä ei välttämättä jouduta odottelemaan pitkään. Tiedon panttaaminen loisi epävarmuutta ja sopisi huonosti yhteen sen kanssa, että Putin on juuri ehdottanut parlamentin ja hallituksen aseman vahvistamista perustuslain muutoksilla, Lassila sanoo.

Venäläismediassa mahdollisina tulevina pääministereinä on pidetty muun muassa Moskovan pormestaria Sergei Sobjaninia ja entistä talousministeriä Aleksei Kudrinia.

Putinin tekemät ehdotukset parlamentin ja hallituksen aseman vahvistamisesta viittaavat Lassilan mukaan siihen, että Putin on jäämässä merkittävään valta-asemaan myös vuonna 2024 päättyvän presidenttikautensa jälkeen. Putin ei kertonut aikeista poistaa kahden virkakauden rajoitusta presidentiltä, joten mahdollinen vaihtoehto on hänen siirtymisensä aiempaa vahvempaan pääministerin virkaan.

– Kyllä tämä kielii siitä, että siinä tämmöinen rokirovka (paikkojen vaihto, shakkitermi tornitus) -tyyppinen kuvio on kyseessä, Lassila arvioi tuoreeltaan ennen Medvedevin ilmoitusta hallituksen erosta.

Hänen mukaansa parlamentin roolin vahvistamisessa voidaan nähdä lähestyvät ensi vuoden duumanvaalit ja nykyisten puolueiden kriisi sekä halu pedata pohjaa vahvalle pääministerille viimeistään vuoden 2024 jälkeen. Toisaalta presidentillä säilyisivät edelleen keskeiset valtaoikeudet, kuten pääministerin ja keskeisten ministerien erottaminen sekä asevoimien ylipäällikkyys.

Putinin aikana kehitettyä valtioneuvostoa, joka on nykyisin virallisesti ainoastaan presidentin alainen konsultointielin, ollaan myös mahdollisesti vahvistamassa.

– On vaikea sanoa, mitä tästä päänavauksesta seuraa, mutta erittäin ilmeistä on Putinin siirtyminen uusiin, valtaoikeuksilta vahvistettujen instanssien palvelukseen vuonna 2024, Lassila muotoili.

Putin ehdotti vuotuisessa linjapuheessaan myös, ettei korkeilla viranhaltijoilla, kuten aluejohtajilla, kansanedustajilla ja ministereillä, saisi olla kaksoiskansalaisuutta tai pysyvää oleskelulupaa jossain toisessa maassa. Sama koskisi tulevaisuudessa myös presidenttiehdokkaita, joilta edellytettäisiin vähintään 25 vuoden asumista Venäjällä ennen ehdokkaaksi asettumista.

Lassilan mukaan Putinin arvovaltaisella näyttämöllä tekemät ehdotukset tarkoittavat käytännössä niiden myös toteutuvan. Presidentin ehdottama kansanäänestys järjestetään tavalla, joka ei vaaranna tavoitteita.

– Kremlillä on kaikki edellytykset tehdä perustuslain muutokset hyvin nopeallakin aikataululla, en näe siihen mitään estettä, Lassila sanoo.

Venäjä-tutkijan mukaan Putin puheen alkuosan voimakas painotus perhekysymyksiin ja laajemmin sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ei ollut yllätys, koska nämä teemat ovat olleet kyselytutkimusten mukaan selvästi venäläisten tärkeitä huolenaiheita. Teema kytkettiin myös perustuslakiin ehdotuksella, että sosiaalisia oikeuksia pitäisi kirjata myös sinne.

Lassilan mukaan Putin halusi esiintyä asiassa muiden poliittisten päättäjien edessä "hyvänä tsaarina pahoja pajareita" vastaan.

– Hän totesi useasti, että tästähän on puhuttu aiemminkin, mutta toimet ovat olleet aivan riittämättömiä, Lassila sanoi.

Keskeisten valtioelinten suhteita koskevat perustuslain muutosesitykset sen sijaan tulivat tutkijalle jonkinmoisena yllätyksenä.

Lähteinä RIA Novosti, Tass, AFP

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Keski-Uusimaa uudistuu

Tilaa entistä monipuolisempi verkkopalvelumme tarjoushintaan

VerkkoPlus 3kk vain 8,90 e/kk

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat