Viikko

Loimolan Voimalta tulee albumi keväällä

Mika ja Niko Saatsin duo Loimolan Voima esiintyy Jokelassa helmikuun lopussa. Debyyttialbumi ilmestyy keväällä. Sinkkulohkaisu Hyrzylä on jo kuunneltavissa.

Karjalankielistä folkia tekevän Loimolan Voiman debyyttialbumi julkaistaan keväällä. Ensimmäinen single, Hyrzylä, on jo kuunneltavissa. Digijulkaisun ilmestymispäivä oli viime viikolla.

– Hyrzylä alkaa autereisena valssina, mutta se on musiikillinen matka siihen millainen myyttinen Hyrsylän kylä oli ja millainen se voisi olla nyt, Mika Saatsi kertoo. Loimolan Voima on tuusulalaisen Mika Saatsin ja hänen Jyväskylässä asuvan veljensä Niko Saatsin bändi, jonka musiikin Mika säveltää ja Niko tekstittää. Veljekset esiintyvät duona.

– Albumista tulee kiinnostava kokonaisuus, jossa mennään voimakkaissa tunnelmissa, mutta tunnelmasta toiseen niin kuin meidän keikkakokonaisuudessammekin, Mika Saatsi luonnehtii tulevaa levyä. Levyprojekti aloitettiin viime syksynä, ja tavoitteena on, että kokonaisuus julkaistaan toukokuussa. Levyn tuottajana ja äänittäjänä toimii Ile Hämäläinen.

– Levystä tulee maailman paras karjalankielinen lofi-folk-albumi, Mika Saatsi hehkuttaa.

Kansanmusiikiksi hän ei Loimolan Voiman musiikkia luonnehtisi. Säveltäjä sanoo olevansa enemmän rock-muusikko, joka on ottanut folk-elementit haltuun.

Loimolan Voiman debyyttialbumi julkaistaan sekä CD-formaatissa että digijakelukanaviin.

Loimolan Voima esiintyy seuraavan kerran Keski-Uudellamaalla Karkaus-Tasaus 20 -tapahtumassa Jokelan työväentalolla 29.2.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Musiikkia omalla kielellä11.12.2019 20.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat