Paikalliset

Poliisin Järvenpäässä nappaama murtovaras oli helsinkiläinen "poliisin vanha tuttu"

Kuvituskuva.

Arkisto/Johanna Erjonsalo

Poliisi yhytti murtovarkaan perjantain vastaisena yönä verekseltään Järvenpäässä.

Rikosylikonstaapeli Pekka Stenroos Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että omakotitalon yläkerrassa Terholassa nukkunut pariskunta heräsi aamuyöllä noin neljän aikaan alakerrasta kuuluneeseen meteliin.

– He soittivat välittömästi hätäkeskukseen ja poliisi tuli kolmessa minuutissa paikalle.

Poliisi otti murtovarkaan kiinni ennen kuin tämä ehti poistua talosta. Hän ehti kerätä omaisuutta mukaansa, mutta se saatiin palautettua omistajilleen välittömästi.

Murtautuja oli helsinkiläinen, vuonna 1981 syntynyt mies.

– Hän oli poliisin vanha tuttu. Häntä ei ole vielä kuulusteltu, Stenroos kertoo.

Murtovaras pääsi sisään lukitsemattomasta terassin ovesta.

– Näillä omaisuusrikoksia tekevillä on tapana kokeilla, josko auton tai asuntojen ovet olisivat lukitsematta. Siksi kannattaa olla huolellinen ja pitää ovet lukittuna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Murtovaras jäi verekseltään kiinni Järvenpäässä viime yönä – poliisi tuli paikalle kolmessa minuutissa14.2.2020 08.37
Remonttimies törmäsi murtomiehiin keskellä päivää Vantaalla7.2.2020 17.31

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat