Viikko

Suvun juuret kiinnostavat yhä useampia – Keravan kirjastossa annetaan vinkit sukututkimuksen aloittamiseen

Paula Päivinen on selvittänyt oman sukunsa vaiheita. Hän toimii Keravan seudun sukututkijat ry:n puheenjohtajana.

Sauvo Jylhä

– Tein jo teini-ikäisenä kaavion, että tietäisin kuka kukin on isän puolen serkuista, joita on paljon. Myös äidin serkut olivat tuntemattomia.

– Minulla on edelleen tallessa kartat, jotka tein joskus lukion alaluokilla, Paula Päivinen kertoo.

Tästä käytännöllisestä tarpeesta selvittää kuka kukin on, syttyi kiinnostus sukututkimukseen.

– Kymmenisen vuotta olen harrastanut sukututkimusta, Päivinen kertoo. Nyt hän toimii Keravan seudun sukututkijoiden puheenjohtajana, ja on ollut yhdistyksen hallituksessa pitkään.

Suosittu sukututkimusharrastus on helpottunut huomattavasti, kun asiakirjoja on digitoitu ja julkaistu verkossa.

– Netissä on ohjelmia ja tietoja, ja paljon asiakirjoja on skannattu. Harvoin tarvitsee mennä arkistoon tutkimaan, mutta joskus se on tarpeen, Päivinen kertoo.

Suomalaisten sukujen jäsenistä on tietoja vanhoissa kirkonkirjoissa, mutta ne eivät ole ainoat lähteet.

– Niistä ihmisistä, jotka ovat olleet tuomioistuinten kanssa tekemisissä, voi löytyä meheviä tarinoita.

– Tuomiokirjat sisältävät hyvin yksityiskohtaisia tietoja asioista, joita on käsitelty. Eikä tarvitse olla mikään rikollinen päätyäkseen niihin, vaan ihan tavalliset ihmiset voivat olla esimerkiksi rajariitojen takia tuomioistuimissa, Päivinen tietää.

Jos sukututkija törmää tietoihin tuomion saaneista, eri ihmiset suhtautuvat eri tavoin. Osa halua olla ihan hiljaa tällaisista.

– Eivät ne teot sieltä periydy. Jos on vanhoja syntejä, niin sitten on.

– Kyllä niitä on monilla, harvassa suvussa on oltu ihan nuhteettomia.

Tietolähteitä on erilaisia.

– Perunkirjoista saa tietoja siitä, millaista omaisuutta on ollut.

– Sanomalehtien arkistot ovat yksi lähde. Itsekin olen löytänyt tietoja liikenneonnettomuudessa kuolleesta henkilöstä.

Muista maista tulleista tai Suomesta muualle lähteneistä saa myös tietoja, mutta se vaatii kielitaitoa.

– Ruotsissa ja Virossa on kansallisarkistot noin kuin Suomessakin, samoin Norjassa ja Tanskassa.

– Amerikkaan lähteneitäkin voi jäljittää. Mormonit ovat keränneet tietoa, ja netissä on myös kaupallisia palveluita.

Myös toisten sukututkijoiden löytämistä tiedoista voi olla apua.

– Sukukirjoja julkaistaan useita kymmeniä vuosittain, ja niistä voi löytää tietoja jostakin oman suvun haarasta.

Netin palveluista ja muista julkaisuista löytyvät tiedot on syytä itse tarkistaa alkuperäisistä lähteistä.

Tavallisten ihmisten arjesta saa tietoja ainakin aikakauden yleisen historian kautta. Kuvat ovat kiven alla, mikä tuntuu kännykkäkameroihin tottuneesta oudolta.

– Tavallisista ihmisistä ei ole kuvia. Säätyläisistä voi olla muotokuvia. Vanhimmat valokuvat ovat 1800-luvun lopulta, muitta valokuvaus yleistyi vasta 1900-luvun alussa. Silloin oli kiertäviä kyläkuvaajia, jotka ottivat perhepotretteja. Niihin ehkä koottiin koko suku, ja kuvat ovat vähän jäykkiä.

– Karttoja on paljon, Suomessa niitä on piirretty pitkään. Niistä voi seurata kylien kehitystä. Talot ovat tosin voineet myös siirtyä.

– Vanhat kartat ovat kauniisti piirrettyjä ja tekstit ovat kaunista käsialaa.

Kipinä sukututkimusharrastukseen saattaa tulla vaikkapa suvussa kerrotusta tarinasta, joka innostaa selvittämään menikö asia niin kuin kerrotaan tai kuka sen päähenkilö itse asiassa oli. Joku voi lähteä etsimään hienoja juuria, ja moni kiinnostuu sukunsa historiasta muuten vain aikuisiällä.

– Kun jäädään eläkkeelle, on aikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat