Muokkaa

Unelmista totta - harrastuksesta ammatti

Evita Aikio on vuoden 2018 Tanssin Säde.

Kaisa Syrjänen

Annika Meriläinen opiskelee Balettioppilaitoksessa tanssijaksi.

Ilkka Kallio

Anette Toiviainen opiskelee tanssialan ammattilaiseksi Tukholmassa Dans och Circus Högskolanissa.

Mirka Kleemola

Moni tanssia harrastava lapsi ja nuori haaveilee tanssijan urasta. Usealle unelmasta tulee totta ja harrastuksesta myös ammatti. Keravan tanssiopistosta ammattikoulutukseen on siirtynyt tanssiopiston olemassaolon aikana joukko tanssin harrastajia. Heitä on nykyään niin tanssijoina Kansallisbaletissa sekä nykytanssikentällä että tanssinopettajina eri tanssikouluissa Suomessa. Viimeisimmät kohti ammattilaisuutta siirtyneet harrastajat ovat syksyllä 2017 Suomen Kansallisbaletin oppilaitoksessa toisen asteen opinnot aloittanut Annika Meriläinen sekä Tukholman Dans och Circus Högskolanissa opinnot aloittanut Anette Toiviainen.

Opinnot ovat kummallakin käynnistyneet hyvin. ”Kun harrastus muuttuu kouluksi, huomaa, kuinka paljon energiaa onkaan laittaa siihen, mitä tekee, ja kuinka tämä kiihdyttää kehittymistä,” kertoo Anette. Edistyminen ammattiopinnoissa onkin usein selvästi nopeampaa kuin harrastuksen parissa. Harrastamisen ja ammattiin opiskelun välillä on muitakin eroja. ”Ammattikoulutuksessa on oltava oma-aloitteinen ja pyrkiä ratkaisemaan ongelmia itsenäisesti,” selventää Annika. Anette on samaa mieltä ja lisää, että tanssiin sitoutuminen korostuu ja vahvistuu ammattiopinnoissa siitä, mitä se oli harrastamisen aikana. Kumpikin nuori tanssinopiskelija painottaa, että tanssialan ammattilaisen instrumentista, omasta kehosta, on pidettävä entistä tarkemmin huolta. Tähän liittyy oikeanlainen ravinto sekä sopiva levon ja harjoittelun suhde, kun harjoitusmäärä harrastuksen iltatunneista muuttuu päivittäiseen useamman tunnin treenaamiseen.

Tälläkin hetkellä tanssikouluissa harrastaa joukko lapsia ja nuoria, jotka miettivät, miten heistäkin voisi tulla tanssin ammattilaisia. Annika ja Anette antavat muutaman vinkin: ” Kannattaa harjoitella ahkerasti, monipuolisesti ja viisaasti. On myös luotettava omaan päämääräänsä ja nautittava matkasta kohti sitä. Jos tulee mahdollisuus osallistua tiiviskursseille, tartu tilaisuuteen. Myös katsomalla oppii, joten kannattaa käydä katsomassa erilaisia tanssiesityksiä. Omia koreografioita kannattaa tehdä, että oppii tuottamaan omaakin liikemateriaalia. Ennen kaikkea jaksa uskoa itseesi ja tee töitä unelmiesi eteen!”

Keravan tanssiopisto myöntää Tanssin Säde -kunniamaininnan klassisen baletin laajan linjan syventävien opintojen opiskelijalle vuosittain joulukuussa. Anette Toiviainen oli Tanssin Säde vuonna 2015 ja Annika Meriläinen vuonna 2017. Vuoden 2018 Tanssin Säde on lukion toista luokkaa käyvä lahjakas nuori baletin harrastaja, keravalainen Evita Aikio. Tanssin Säteille yhteistä on, että heissä on taiteellista potentiaalia, ilmaisuvoimaa ja varmaa esiintyjän rohkeutta. Omien tapahtumien lisäksi Tanssin Säteet ovat edustaneet Keravan tanssiopistoa myös valtakunnallisissa tapahtumissa.

Keravan tanssiopiston kevätlukukausi käynnistyi maanantaina 8.1.2018. Uusien oppilaiden ilmoittautuminen on käynnissä. Tutustu tuntitarjontaan ja lukujärjestykseen osoitteessa www.keravantanssiopisto.fi

Keravan tanssiopisto

Tanssiopisto tarjoaa oman paikkakunnan ja lähiseutujen lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden sekä harrastaa omaksi ilokseen että opiskella tavoitteellisesti tanssin eri lajeja ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa.

Tavoitteena on samalla lisätä kiinnostusta tanssitaidetta kohtaan sekä järjestää korkeatasoista esityksiä ja tapahtumia.

Kotisivu: www.keravantanssiopisto.fi/