Muokkaa

Uimarista ohjaajaksi – Pyry, 16, innostui ohjaustyöstä ja valmennuksesta

Pyry Räisänen toimii apuohjaajana seuran uintikursseilla.

Tuusulan Uimaseuran ohjaustehtävissä toimii useita seuran nuoria uimarikasvatteja. Nyt he ovat myös ohjaajapolkunsa alkumetreillä. Tämä juttu kertoo Pyrystä, joka aloitti uintiharrastuksensa Tuusulan Uimaseurassa 5-vuotiaana.

Uimarin ura alkoi siis jo seuran järjestämissä uimakouluissa ja tämän jälkeen harrastus jatkui useamman vuoden seuran uintiryhmissä. Parasta uintiharrastuksessa on ollut Pyryn mukaan kaverit ja kilpailureissut sekä matkustaminen. Kilpaileminen sai kuitenkin jäädä hetkeksi tauolle viime kesänä, mutta Pyry kertoo mahdollisesti jatkavansa kilpailua myöhemmin. Tällä hetkellä hän osallistuu säännöllisesti valmennusryhmän treeniin muutaman kerran viikossa, jotta keho ja mieli pysyy kunnossa.

Pyry kiinnostui lasten ja nuorten ohjaamisesta ja kertoi itse olleensa aktiivinen hakeutumaan ohjaustehtäviin sekä koulutukseen. Ohjaustehtävät alkoivat aluksi satunnaisesti tuuraamalla uimakouluissa ja tekniikkaralleissa. Nyt hän toimii vakituisesti ohjaustehtävässä apuohjaajana tekniikkarallissa.

Pyry kävi juuri Suomen Uimaliiton järjestämän vesi- ja tekniikkaralliohjaajakoulutuksen. Koulutus antoi hänelle hyviä eväitä ohjaajan työkalupakkiin – mm. apua ryhmien hallintaan sekä ohjeistuksen antamiseen. Koulutuksessa Pyry ymmärsi myös, että kurssien tavoitteena ei ole täydellisen uintitekniikan oppiminen heti kättelyssä, vaan miten lapsia ja nuoria kannattaa innostaa, kannustaa ja antaa opastusta uintiharrastuksen alkumetreillä.

Tekniikkaralli on Suomen Uimaliiton suunnittelema uintikurssikokonaisuus, joka on suunnattu 9-12 -vuotiaille uintiharrastuksesta kiinnostuneille. Ennen ryhmää tuloa tulisi jaksaa vähintään 200 metriä uintia yhtämittaisesti. Tavoitteena 40 uintikerran jälkeen osata uida 100 metriä sekauintia (perhosuinti, selkäuinti, rintauinti ja vapaauinti).

Tulevaisuudessa Pyryllä on ajatuksena kouluttautua lisää pitkällä tähtäimellä sekä saada lisää vastuuta lasten ja nuorten valmentajana.

Seuraa meitä Instagramissa ja Facebookissa @tuusulanuimaseura & #TuUSuimaan!

Tuusulan Uimaseura

Tuusulan Uimaseura tarjoaa jäsenilleen parhaat mahdolliset edellytykset kunto- ja kilpauinnille. 
Seura toivottaa tervetulleeksi kaikki uinnista kiinnostuneet. Järjestämme uintikouluja lapsille ja aikuisille, aloittelijoille ja edistyneemmille. Seurallamme on aktiiviset kilpailujoukkueet niin nuorilla kuin aikuisillakin. 

www.tuusulanuimaseura.fi
www.facebook.com/tuusulanuimaseura