Karma ry

Joulukorit lähtivät liikkeelle

Karma Ry:n jäsenet Heidi Voutilainen ja Joni Mykkänen valmistautumassa korien jakoon.

Niko Hill

Karma Ry jakoi edellisvuonna ensimmäistä kertaa joulukoreja Tuusulan sekä Keravan asukkaille, sama päätettiin toteuttaa tänäkin vuonna joten nyt voidaan puhua jo perinteestä. Korien saajia voitiin ilmiantaa yhdistyksen nettisivuilla, ja ensisijaisesti kohteiksi haettiin esim. vähävaraisia perheitä, yksinäisiä vanhuksia ja henkilöitä jotka kaipaisivat pientä lisää joulutunnelman luomiseksi. Ilmiantoja tuli toistakymmentä ja suurimmalle osalle saatiin korit toimitettua.

 

"Saamisen kriteereinä oli että korit jaetaan vain Tuusulan sekä Keravan alueella, valitettavasti muihin paikkoihin meillä ei ollut resursseja lähteä. Alunperin oli tarkoituksena jakaa kymmenen koria mutta ilmiantoja tuli sen verran että parhaamme mukaan yritettiin saada joulua jokaisen ovelle. Valitettavasti ilmiantojen sekaan mahtui myös vajaita ilmoituksia joista puuttui esim. kokonaan kuvaus saajasta, sekä yhteystiedot. Oli siis mahdonta kasata koria, saati toimittaa sitä kun ei tiennyt että kenelle ja mihin se oli menossa." yhdistyksen puheenjohtaja Niko Hill kertoo.

 

Korit jaettiin yksityishenkilöille ja lisäksi yhdistys toimitti viisi joulukassia Keravan Jouluapua-tiimille joka toimittaa kassit eteenpäin. "Eräs toinenkin taho meille ilmiannettiin jossa varmasti olisi ollut tarvetta jouluiselle tunnelmalle, mutta valitettavasti resurssimme eivät riittäneet ihan kaikkeen, toivottavasti ensivuonna asiat ovat toisin" Hill jatkaa.

 

Joulukoreihin yhdistys on kerännyt lahjoituksena sisältöä jo parin kuukauden ajan ja se mitä puuttui, hankittiin yhdistyksen varoilla. Korien (joissain tapauksissa pakettien) sisältö valittiin saajasta saadun kuvaukseen perusteella ja esim. lapsiperheinen koreista löytyi mm. DVD-elokuvia, elokuvalippuja, HopLop sekä McDonald´s lahjakortteja ja karkkia. Vanhuksien koreista puolestaan kahvia, voiteita, villasukkia, kynttilöitä sekä suklaata yms.

 

Korit lähtivät liikkeelle keskiviikkona ja niitä jaetaan tarpeen mukaan niin kauan että kaikki ovat perillä, tähän saakka kaikki ovat päässeet onnistuneesti perille.

 

Korien jakamisen mahdollistivat tällä kertaa seuraavat tahot:

Hinauspalvelu Kuusi, R-Kioski Hyrylänkatu, Kenkäkingi, HopLop Kerava, Studio123 Järvenpää, McDonald´s Hyrylä, Somia Living, Vision Kerava, Tuusulan Tenniskeskus, Juha Vuorinen, Yliopiston Apteekki Malmi, Alocon-Yhtymä Oy, Seija Hill, Reijo Jyrkänne, Astrid Mononen, Tuula Pöysti, Merja Käkelä sekä kaikki muut meitä tämän vuoden aikana avustaneet tahot.

 

Korien jakamisen myötä yhdistys siirtyy ansaitulle lomalle ja palaa jälleen alkuvuodesta, hyvää joulua sekä railakasta uutta vuotta!

 

Lisää tietoa toiminnastamme löydät alla olevista linkeistä:

www.sinullaonmerkitysta.fi
www.facebook.com/keravankarma

Karma ry

Aikaisempia kirjoituksia

Karma ry

Karma Ry on vuonna 2016 perustettu keravalainen rekisteröity yhdistys, jonka päämääränä on kerätä varoja yhdistykselle ja käyttää niitä yhteisen hyvän edistämiseksi parhaaksi katsomallamme tavalla, kuitenkin niin että pääkohteena ovat ensisijaisesti nuoret sekä vanhukset.

Yhdistyksen visiona on vakiinnuttaa asema tietynlaisena toimijana vanhusten- sekä nuorten hyväksi lähialueella ja täten pyörittää toimintaa mahdollisimman tehokkaasti pienin kustannuksin, mutta kuitenkin siten että toiminnasta saadaan mahdollisimman suuri hyöty.

Yhdessä teemme yhteistä hyvää.

Uusimmat mielipiteet