Cavalier - Tanssikanava

Blackpool kerää tanssin parhaimmiston joka vuosi Englantiin

Suomen lapsijoukkue ja valmentaja Markku Luttinen

Tero Laakso

Tanssiurheiluseura Cavalierin lapsipari Jimi Eskelinen – Veera Laakso sekä junioripari Atte Lipsonen – Katariina Kauppila matkasivat pitkänä perjantaina Blackpooliin Englantiin osallistuakseen sekä EM-kilpailuihin että sen jatkeeksi Junior Blackpool tanssikilpailuihin. Blackpool on kilpatanssijoiden Mekka, kaupunki, jossa on järjestetty keväisin sekä lapsille että junioreille ja aikuisille omat kilpailuviikot. Parit olivat nyt mukana toista kertaa. Menestyminen Blackpoolin tanssiurheilukilpailuissa on monelle kilpailu-uran tärkeimpiä tavoitteita.

Edellisenä vuotena seurastamme matkasi isompi edustus, tänä vuonna matkaan lähti kaksi paria huoltojoukkoineen. Parien mielestä matka oli hauska, rankka, opettavainen ja hyvin motivoiva, mistä huoltojoukot ovat samaa mieltä: ”Vaikka matkassa oli myös parien valmentajia, koimme olevamme tarpeellisia, että junnut pystyvät keskittymään kisasuoritukseen. Huolto, niin fyysinen, psyykkinen kuin välinehuoltokin, jatkui aamusta iltaan, mutta mukavaa reissussa oli ja saimme nauttia upeista tansseista ja kisapaikasta ja sen fiiliksestä” kertoo Katariinan äiti ja jatkaa ” Huoltajilta tarvittiin myös ammattiapua, kun tanssijoiden paikat olivat kisa- ja treenirasituksesta jumissa tai haavereita sattui. Suomen joukkueen tanssijat tsemppasivat hienosti toinen toisiaan suorituksiin kisan aikana. Majoitus oli kisapaikan läheisyydessä ja ruokapalvelu pelasi”.

”Maria Kangasaho loihti pareille kampaukset sekä meikit ja siitä oli suuri apu kaiken muun keskellä” kertoo Veeran isä. Seitsemän peräkkäistä kilpailupäivää on rankka kokemus, mutta kokemuksena unohtumaton ja erittäin motivoiva. Lasten koulut ovat suhtautuneet pitkään poissaoloon hyvin, kotiläksyjä tuli matkalle mukaan kiitettävästi, joten tekemistä riitti tanssilattian ulkopuolellakin.

Sekä EM-kisoissa että Blackpoolin tanssikilpailussa taso on todella kova ja pareilla oli tavoitteena parantaa edellisvuoden suorituksia. Valmistautuminen kisaviikkoon oli edellisvuodesta tuttua. Junnut kävivät Maijan, Martinin ja Marian yksityistunneilla, missä valmisteltiin uudet kuviot kisaviikkoa varten. Lisäksi he osallistuivat muutamille leireille ja kävivät sovituilla ryhmätunneilla. Itsenäistä treenaamista mahtui myös mukaan harjoitteluun jonkin verran.

Kilpailuissa suurin poikkeus kotimaassa oleviin kisoihin on se, että tuloksia ei kerrota kilpailun aikana kuin ainoastaan kuuluttamalla. Karsintakierroksilta eteenpäin pääsevät ilmoitetaan Suomessa tulostauluilla ennen seuraavaa kierrosta, Blackpoolissa kaikkien karsintakierroksen tanssineiden parien tulee olla valmiina seuraavalle kierrokselle, sillä jatkoon selvinneet pyydetään suoraan tanssimaan seuraava kilpailukierros. Tämä aiheutti monia ilon ja pettymyksen hetkiä katsomossa, kun tulokset selvisivät. Suomen joukkueen kesken oli todella hyvä ryhmähenki ja kannustus mitä parhain kaikkien suorituksille. Suomesta mukana oli useita pareja ja henkilökohtaisen kilpailemisen lisäksi päästiin nauttimaan myös lasten joukkuekilpailusta, jossa tänä vuonna oli edustamassa myös Jimi ja Veera. Joukkuekilpailu on kutsukilpailu, johon kutsutaan eri maista neljän parin joukkue kilpailemaan. Tunnelmaltaan maaotteluhenkinen kilpailu on yksi kilpailuviikon kohokohtia – taatusti ainakin äänekkäin! Suomen joukkue sijoittui kuudenneksi yhdessä Tanskan kanssa seitsemän joukkueen kilpailussa.

Kaiken kaikkiaan parit olivat tyytyväisiä tanssiinsa. Kisamatka antoi paljon kokemusta ja uutta intoa. Tästä on hyvä jatkaa kevään viimeisiin kotimaan kisoihin ennen kesätaukoa. Ensi vuonna sitten uusi reissu!

 

Cavalier - Tanssikanava

Aikaisempia kirjoituksia

Cavalier - Tanssikanava

Tanssiurheiluseura Cavalier ry. on järvenpääläinen 20.1. 1982 perustettu tanssiurheiluseura, joka sai Nuori Suomi-sinetin vuonna 2009. Seura tarjoaa erilaisia tanssiharrastuksia kaikenikäisille.
Päälajimme on kilpatanssi, mutta paritanssien saloihin voi tutustua lavatanssitunneilla sekä erilaisilla teemakursseilla.

Latino Show tarjoaa vauhdikasta menoa ja kunnon kohotusta lattarimusiikin tahdissa fiilistellen ilman paria. Latino show tarjoaa myös kilpailumahdollisuuden, seurassamme on tällä hetkellä jo viisi kilpailevaa ryhmää! BailatinoSenior liikuttaa varttuneempia tanssijoita ja lastentansseja tytöille ja pojille löytyy eri ikäryhmistä: NaperoTanssi ja TenavaTanssi.

Kilpatansseja ovat vakiotanssit: hidas valssi, tango, wieninvalssi, foxtrot ja quickstep sekä latinalaiset tanssit: samba, cha-cha, rumba, paso doble ja jive. Kilpatanssin voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa!
Cavalierin kilpatanssijat ovat menestyneet loistavasti aina. Seurassa on useita huipputason yleisen- ja senioriluokan pareja sekä monia tähtiainesta olevia lapsi- ja nuorisopareja!

Tervetuloa tanssimaan hyvässä seurassa!

Uusimmat mielipiteet