Jasu teatterissaKeravalainen nuori mies käy katsomassa Keski-Uudenmaan teatteriesityksiä.

Rekkari saa tarkkasilmäisten hymyn huulille Katsastuksessa

Katsastus-näytelmää esitetään Koskenniskan kesäteatterissa 18.6.–6.7.

Heidi Kotilainen

Koskenniskan kesäteatterissa Pornaisissa tänä kesänä nähdään Joni Skiftesvikin kirjoihin perustama ja itse sovittama, Tuija Kososen ohjaama Katsastus, joka on myöhemmin sovitettu myös elokuvaksi. Kummastakaan en ollut etukäteen tietoinen, mutta näytelmä herätti ainakin mielenkiinnon.

Katsastus alkaa, kun Viltteri (Petri Kauppinen) ja Mallu (Tanja Ronkanen) ovat menossa naimisiin. Mallu on raskaana, mutta Viltteriä kiinnostaa enemmän lähteä Junnun (Arto Nikula) ja Öövinin (Kimmo Virtanen) kanssa ralleihin, mutta vanhan Hillmanin on päästävä ensin katsastuksesta läpi. Häät tapahtuvat ja lapsikin syntyy sekä ajelut kylillä kaverusten kanssa jatkuvat, mutta todellisuus tulee pian vastaan.

1970- ja 1980-luvun vaihteen tunne on luotu hyvin hienoilla lavasteilla ja vaatetuksella sekä aikalaista musiikkia soittavalla soundtrackilla.

Näytelmän vetonaula on kyllä ilmiselvästi Hillmanin virkaa suorittava punainen Lada, joka kulkee hyvin ja jonka rekkari saa tarkkasilmäisten hymyn huulille.

Ja hauskahan tämä näytelmä onkin! Jokainen näyttelijä saa tilaisuutensa näyttää komiikan taitojaan, varsinkin Jani Sintosen esittämä pappi nostaa kyllä hymyn korviin.

Ei näytelmästä kyllä draamaakaan puutu, tunnelma vakavoituu varsin useinkin, varsinkin, kun katsoja saa tietää Mallun ja Viltterin lapselle käyneestä asiasta.

Kimmo Virtasen tulkitsema Öövini on hyvin vakuuttava nuorempien joukkoon jääneenä nelikymppisenä riidanhaastajana ja hän varastaa jokaisen kohtauksensa.

Petri Kauppisen Viltteri tasapainoilee loistavasti komedian ja draaman välillä usein samassa kohtauksessa ja Tanja Ronkasen Mallu on lavaolemuksellaan näytelmän draaman paalupiste.

Esitys sisältää toistakymmentä näyttelijää, mukaan lukien kouluikäisiä pienissä rooleissa (onhan kyseessä kuitenkin nuorisoseuran järjestämä näytelmä), mikä tuo näytelmään mukavaa yhteisöllisyyden tuntua, siitä näkymätön hatun nostoni ohjaajalle.

Jäin odottamaan enemmän tiettyjen hahmojen kohtaloista, jotka jäivät auki. Välillä transitiot komedian ja dramaattisten kohtausten välillä tuntuivat hyvin yllättäviltä. Mutta kaiken kaikkiaan esitys jätti hyvän mielen sekä minuun että kanssakatsojiin ja pääsee myös minun katsastuksestani läpi.

Jasu Keisa on kriitikon urasta haaveileva 21-vuotias keravalainen, joka on kesällä 2019 työkokeilussa Keski-Uudenmaan teatterilla. Kesän aikana hän käy myös kaikissa Keski-Uudenmaan alueen kesäteattereissa.

Viime viikolla Jasu Keisa kävi katsomassa Joka-teatterin Aatamin puvussa ja vähän Eevankin -näytelmän. Keisan arvio näytelmästä julkaistaan 10.7. ilmestyvässä Keski-Uusimaa Viikko -lehdessä.

Kaikki arvostelut löytyvät myös osoitteesta www.keski-uusimaa.fi/jasuteatterissa.

Jasu teatterissa

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet