Kynttilät syttyvät tekopaikalle – Pidätetty on kertonut tapahtumista

Kynttilöitä on tuotu paljon keskiviikkoaamuna kuolleena löydetyn tytön kuolinpaikan läheisyyteen.

Anton Soinne

KERAVA | Itsenäisyyspäivän aamuna kuolleena Keravalla löydetyn 16-vuotiaan tytön muistolle on sytytetty lukuisia kynttilöitä Keravan keskustassa. Torstaina aamupäivällä oman muistokynttilänsä toi paikalle myös surmatun tytön ystävä Janita.

– Olemme olleet ystäviä noin seitsemän vuoden ajan, Janita kertoi Keski-Uusimaalle.

Janitan mukaan huhut ja tarinat siitä, mitä kuolleelle tytölle oikeastaan tapahtui, ovat alkaneet kiertää Keravalla.

– Kaikenlaisia juttuja on liikkeellä.

Janita ei varmasti tiennyt tunsivatko tyttö ja nyt teosta pidätettynä oleva 30-vuotias mies toisensa.

– Luulisin, että tunsivat, mutta en ole asiasta täysin varma.

Janitan mukaan teko oli tietysti yllätys, mutta silti ei mikään suuri yllätys.

– Onhan täällä Keravalla tapahtunut muutenkin kaikenlaisia puukotuksia ja muita.

Poliisi on jatkanut teosta epäillyn miehen kuulusteluja. Poliisin tiedotteen mukaan tapahtumien kulku on alkanut tarkentua, mutta koska tutkintatoimenpiteitä on kuitenkin edelleen paljon kesken, joten poliisi ei tiedota tässä vaiheessa tapauksesta enempää.

Keski-Uusimaan saamien tietojen mukaan uhri oli löytynyt roskapöntöstä, mutta tätä tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kimmo Hyvärinen ei lehdelle suostunut kommentoimaan. Hyvärisen mukaan epäilty tekijä ja uhri tunsivat toisensa.

– Kyllä he tunsivat, mutta kuinka hyvin, niin se on vielä epäselvää. Olivatko vain katututtuja vai tunsivatko paremminkin, niin siitä ei ole vielä tietoa, Hyvärinen kertoi.

Poliisilla on tällä hetkellä kiinni vuonna 1986 syntynyt keravalaismies. Hänet on pidätetty.

Poliisin pitämissä kuulusteluissa on epäilty kertonut tapahtumien kulusta. Poliisi selvittelee nyt muiden henkilöiden mahdollista osuutta asiaan. Poliisi on kuulustellut asiaan liittyen useita henkilöitä.

Keravan kaupunki järjestää kriisiapua nuorille ja tukitoimet ovat alkaneet. Myös seurakunnan erityisnuorisotyöntekijät tarjoavat apua.

– Kouluilla on tarjolla keskusteluapua, kertoo elinvoimajohtaja Mira Keitaanranta.

Pasi Natunen

Kommentit (1)

Kommentit