Paikalliset

ParkkiPate voitti pysäköintikiistan käräjäoikeudessa – oman parkkiruudun käyttämisestä tuli 9 000 euron lasku

Nikkarinkruunun toimitusjohtaja Ilkka Lahdenperä kertoi huhtikuussa, että tällaisella merkillä parkkipaikalla kerrotaan ParkkiPaten valvonnasta.

Ilkka Lahdenperä

KERAVA | Nikkarinkruunun asukas joutuu maksamaan ParkkiPatelle lähes 9 000 euroa ehtojen vastaisesta pysäköinnistä. Summa sisältää muun muassa maksamattomia valvontamaksuja sekä noin 6 700 euron oikeudenkäyntikulut. Lisäksi päälle tulevat maksujen viivästyskorot.

Vantaan käräjäoikeus antoi kansliatuomion perjantaina. Ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla.

Keski-Uusimaa kertoi 12.4., että ParkkiPate Oy haki oikeudessa vastaajalta maksamattomia pysäköinnin valvontamaksuja. Yksityisen pysäköinninvalvontayhtiön esittämiä vaatimuskohtia oli yli sata.

Parkkiruutu on vuokrattu Keravan vuokrataloyhtiö Nikkarinkruunussa ainakin osittain asuvan vastaajaan perheelle. Hän kiisti kantajan vaatimukset kokonaan perusteettomina. Hän katsoi, ettei ole velvollinen käyttämään pysäköintitunnusta, koska on vuokrannut pysäköintipaikan ja se on merkitty selkeästi varatuksi. Hänen mielestään koko ParkkiPaten liikeidea perustuu siihen, että asukkaat maksavat lisämaksua omasta parkkipaikastaan ParkkiPatelle.

ParkkiPaten mielestä asukas ei ole reklamoinut valvontamaksuista. Asukas kertoi alkuun reklamoineensa sähköpostitse, mutta reklamaatio ei tuottanut tulosta. Hänen mielestään tilanne muistutti kiusantekoa ja reklamoinnista olisi muodostunut täysipäiväinen työ, sillä esimerkiksi edellistalvena maksuja tuli noin sata kappaletta muutaman kuukauden aikana. Oikeudelle asukas kertoi, että maksuissa oli ollut yli vuoden tauko, kunnes niitä oikeudenkäynnin alkamisen jälkeen oli jälleen alkanut tulla.

Käräjäoikeus katsoi vastaajan täyttäneen reklamointivelvollisuutensa.

Ratkaisevaa asiassa kuitenkin oli se, oliko pysäköintiehdot merkitty niin kattavasti, että niiden on katsottava tulleen pysäköijää sitoviksi sopimusehdoiksi hänen ajaessaan pysäköintipaikalle.

Oikeuden mukaan vastaajan olisi pitänyt olla tietoinen pysäköinnin ehdoista, sillä alue oli merkitty useilla ehtotauluilla. Vastaajalla olisi myös ollut mahdollisuus muuttaa menettelyään ja välttyä maksuilta.

Siksi vastaaja on velvollinen maksamaan ehtojen vastaisen pysäköinnin vuoksi hänelle määrätyt valvontamaksut.

Tausta

Keravan kaupungin Kiinteistö Oy Nikkarinkruunu teki ParkkiPaten kanssa sopimuksen kiinteistöjensä pysäköinninvalvonnasta huhtikuussa 2014.

ParkkiPaten valvontamaksu perustuu omistajan oikeuteen asettaa sopimusehtoja omalla alueellaan tapahtuvalle pysäköinnille. Kyseessä ei siis ole sakko, eikä kunnallisen pysäköinninvalvojan antama pysäköintivirhemaksu.

Voimassa olevassa laissa ei ole yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevia säännöksiä, vaan toiminta on rakentunut yleisten periaatteiden ja sopimusoikeuskäytännön varaan. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2010:23 yksityisten yritysten toiminta katsottiin sallituksi.

Lähteet: parkkipate.fi ja eduskunta.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Valvontamaksun voi saada anteeksi – Nikkarinkruunun toimitusjohtaja kertoo, miksi ParkkiPate otettiin valvomaan pysäköintiä13.4.2017 07.50
ParkkiPate lähti käräjille: Tuleeko asukkaalle 2 700 euron lasku oman parkkiruudun käytöstä?12.4.2017 09.15
Parkkipate mokasi Järvenpäässä – asukas tyrmistyi1.3.2016 05.00
Parkkipate ei ole vienyt riitoja käräjille20.10.2012 21.55

Kommentit (2)

Kommentit

Toivottavasti laskunsaaja

Toivottavasti laskunsaaja harkitsee tarkasti ennen mahdollista jatkovalittamistaan, että onko aihetta työllistää enää asianajajia ja antaa heille lisätuloja. Asianajajien tuntiveloitukset ovat kolminumeroisia. Jos käy läpi kaikki mahdolliset valituskanavat ja häviää oikeudenkäynnit, lasku voi nousta jopa kymmenkertaiseksi.

Näitä tapauksia on nähty

Näitä tapauksia on nähty aijemminkin, minähän en mitään lappuja tuulilasissa käytä, minulle ei sääntöjä aseteta ja lopuksi tämä jääräpäisyys maksaa maltaita. Tietysti kaikki huvi tulee maksamaan, mutta kyllä 9000 eurolla olisi voinut ihan oikeasti hauskaakin pitää.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat