Puheenaihe

HS: Brother Christmasin nimi esillä PS:n eduskuntavaaliehdokkaaksi – piiripomolta raju "Annan turpaan" -kommentti vuotajasta

Ari Koponen eli Brother Christmas.

Anton Soinne / Arkisto

Helsingin Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että Brother Christmas -hahmona tunnettu Ari Koponen olisi lähdössä eduskuntavaaleihin. Puolue on Perussuomalaiset ja vaalipiirinä Uudenmaan piiri.

Helsingin Sanomien lähteen mukaan Koposen ehdokkuusta käytiin keskustelua Perussuomalaisten Uudenmaan piirin kokouksessa helmikuun alussa.

Vilkkaan keskustelun jälkeen Koposen ehdokkuudelle näytettiin HS:n lähteen mukaan vihreää valoa.

PS:n Uudenmaan piirin johto ei kommentoi lähteen HS:lle antamaa kommenttia. Myöskään Koponen ei ole kommentoinut asiaa.

HS on on tavoittanut piirihallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Håkan Mansnerin, joka ei kommenttinsa perusteella ilahtunut asian päätymisestä julkisuuteen.

– Kun saan selville kuka vuotaa tällaista p**kaa ulos, annan turpaan, kertoo Mansner asiasta Helsingin Sanomien mukaan.

Etelä-Suomen Median lehdet kertoivat tammikuussa, että poliisi on saanut valmiiksi hyväntekeväisyydestä tunnetun Brother Christmas ry:n toimintaan liittyvän esitutkinnan. Yhdistyksen toimintaan liittyy kolme epäilyä rahankeräysrikoksesta sekä epäily törkeästä kirjanpitorikoksesta. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Brother Christmasia epäillään neljästä rikoksesta – Poliisi: Varoja ei ole käytetty muuhun kuin avustustoimintaan14.1.2019 13.14
Brother Christmas -tutkinnasta tulee ratkaisu pian – poliisi antoi väliaikatiedon K-U:lle9.1.2019 09.39

Kommentit (3)

Kommentit

Tuomio tulossa. Sopii hyvin

Tuomio tulossa. Sopii hyvin tuohon joukkoon.

Håkan Mansner on idiootti kun

Håkan Mansner on idiootti kun antaa tuollaisia lausuntoja! Persujen ei kannata ottaa Brother Christmasia ehdokkaaksi koska silloin mediassa puhutaan eduskuntavaaleihin saakka aina Persujen yhteydessa Brother Christmasin rikosepäilyistä sen sijaan että puhuttaisiin siitä kuinka persut haluavat tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaa ja karkottaa rikolliset maahanmuuttajat.

" .. – Kun saan selville kuka

" .. – Kun saan selville kuka vuotaa tällaista p**kaa ulos, annan turpaan, kertoo Mansner asiasta .. ". Vaalimainos tämäkin. Tuli puolueen arvot selkeästi esille.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat