Puheenaihe

Lakimies haluaa muutoksen armeijan näkyvimpiin yli 100-vuotisiin perinteisiin – HS: "Tapahtumia pidettäisiin nyt sotarikoksena"

Lakimies Simo Ellilä haluaa siivota jääkärien perinnön pois Puolustusvoimien nimistöstä ja tunnuksista. – Kuvassa everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth tarkastamassa Jääkärirykmentti 7:n joukkoja juuri ennen puna-armeijan suurhyökkäystä kesäkuussa 1944. 

Puolustusvoimien tulisi luopua vuoden 1918 sisällissodan aikana syntyneiden joukko-osastojen nimistä ja jo jääkäreiden käyttämistä kuusenhavutunnusta.

Näin vaatii varatuomari Simo Ellilä, joka kertoo näkemyksistään Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessaan.

– Suomen puolustusvoimat on sisällissodan voittaneen armeijan seuraajayhteisö. Puolustusvoimat käyttää myös edelleen sisällissodan aikana syntyneitä joukko-osastojen nimiä ja valkoisen armeijan kuusenhavutunnusta, Ellilä muistuttaa.

Samaiset kuusenhavutunnukset olivat käytössä muun muassa Suomen yhden markan kolikoissa vuosina 1963–1990. Klassisen kolikon on suunnitellut kuvanveistäjä Heikki Häiväoja.

Ellilä nostaa esiin sen, että jääkärialkuiset joukko-osastojen nimet syntyivät sisällissodan aikana helmi–maaliskuussa 1918, jolloin muodostettiin asevelvollisista koottuja valkoisen armeijan taistelujoukkoja.

– Maavoimien ja Ilmavoimien upseerien sekä aliupseerien kauluslaatoissa on vielä nykyisinkin kuusenhavu. Se on muistona Tampereen kaupungin valtaustaistelusta huhtikuun alussa 1918. Valkoisen armeijan sotilaille annettiin käsky kiinnittää päähineeseen kuusenhavu ennen kuin joukot aloittivat hyökkäyksen Tampereelle, Ellilä korostaa.

Hän muistuttaa, että nämä kuusenhavua päähineissään kantaneet suojeluskunta- ja jääkärijoukot ampuivat yli 4 000 taistelun lopettanutta ja aseensa luovuttanutta punaista taistelijaa.

– Tampereen tapahtumia pidettäisiin tänä päivänä lähinnä sotarikoksena. Puolustusvoimien käyttämien tunnusten tulisi nauttia yleistä arvostusta ja kunnioitusta. Kuusenhavusta tulisi jo luopua.

Jääkäreiden sotilaallinen panos on ollut Suomen sotahistoriassa äärimmäisen merkittävä, sillä jääkäreiden mukaan nimetyt joukko-osastot ratkaisivat muun muassa jatkosodan viivytystaisteluiden tuloksen.

Esimerkiksi Äyräpään-Vuosalmen taisteluissa merkittävä rooli oli Jääkärirykmentti 7:lla, joka oli kunnostautunut jo Siiranmäen taisteluissa. Tätä rykmenttiä johti maineikas everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth, josta tuli myöhemmin lukuisten suomalaisten kunnioittama kenraali ja maanpuolustushengen kohottaja.

Viime sotien taisteluissa vasemmistolaisesti suuntautuneita sotilaita eivät jääkäreiltä peräisin olevat nimet häirinneet – esimerkiksi tuleva tasavallan presidentti Mauno Koivisto taisteli jatkosodassa jääkärikomppaniassa maineikkaan Lauri Törnin alaisuudessa.

Varatuomari Simo Ellilä on toiminut muun muassa Reserviupseerikoulun kurssin 196 puheenjohtajana. Hän on ollut Vantaan kaupunginvaltuustossa ja toiminut vihreiden mandaatilla YTV:n valtuuskunnan puheenjohtajana.

Pitäisikö Puolustusvoimien luopua jääkäri-nimityksistä ja -tunnuksista?

Ei
91% (3190 ääntä)
Kyllä
9% (310 ääntä)
Ääniä yhteensä: 3500

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (27)

Kommentit

Minun kirjoissani Tyrjän

Minun kirjoissani Tyrjän rykmentti on Jalkaväkirykmentti 7, ei jääkärirykmentti.

No jo on taas lakimiehellä

No jo on taas lakimiehellä ongelma, mitähän jos tuo keskittyisi ihan oikeisiin ongelmiin, kuten esim. haittamaahanmuutto, maahantunkeutujien rikokset ym.

Onko maahanmuuttokriittisillä

Onko maahanmuuttokriittisillä menossa joku kilpailu kuka pystyy vääntämään mihin asiaan tahansa taivaan ja maanpäällä maahanmuuttonäkökulman?

Mistä kehitit tähän mukaan

Mistä kehitit tähän mukaan maahanmuuttokriittisyyden, onko mielikuvituksesi jotenkin ylikierroksilla? Tämä haittamaahanmuutto kun meidän tavallisten kansalaisten silmissä vaan on niin suuri ongelma ja kannattaisi sinunkin hiukan avata silmiäsi, niin loppuisi tuo turha lässytys. Olet vaan niin säälittävä.

Ai vihreä. Olisi pitänyt

Ai vihreä. Olisi pitänyt arvata.

Toimittaja hehkuttaa A

Toimittaja hehkuttaa A.Ehrnrooth:n maineikkuutta Äyräpäässä. Siitä olisi syytä MYÖS muistaa kuinka hän, ilmeisesti pervitiinihuuruissaan, määräsi epätoivoisessa tilanteessa olleiden viimeisten puolustajien antautuessa oman tykistökeskityksen heidän niskaansa. Puna-armeijalaiset pelastivät jopa oman henkensä uhalla antautujia. Jalkaväki- (vaan ei jääkäri-)rykmentti 7:n tykistökomentaja pohti Ehrnrooth:n käskystä kieltäytymistä mutta lopulta ajatus omasta urasta vei voiton ihmishenkien säästämiseltä. Jos perustelu jääkärimuistojen palvomiselle on Ehrnrooth, joka ei kai ollut jääkäri vaan suomalaisen ratsuväen upseeri Uudenmaan rakuunarykmentistä, ollaan aika heikoilla. Hän johti jalkaväkiyksikköjään vanhentuneiden, ennen konetuliaseiden keksimistä kehitetyin ratsuväen opein. Sellaisessa olisi todellakin paljon poisoppimista.

Olisi paikallaan nostaa niitä

Olisi paikallaan nostaa niitä sodanaikaisten "sankarikenraalien" sotataitoja enemmänkin esiin. Ymmärtääkseni Mannerheimin vahvuus ei ollut sodankäynnin ja taistelujen johtaminen. Muistan lukeneeni, että olisi hänen taitamattomuudestaan johtuneita kaatuneita. Oliko se Airo, joka sitten taitavampana pelasti Mannerheimin ja otti tilanteita hoitoon? Korjatkoon ken paremmin tietää...

Myyrykäisen ja Vilenin kuten

Myyrykäisen ja Vilenin kuten tämän Ellinkin sotilaalliset saavutukset eivät kaivanne sen lähempää tarkastelua ja mitä niillä olisikaan tekemistä jääkärisanan kanssa? Pojat alkoi sopertamaan asian vierestä. Tätä mieltä on Kymen jääkäri loppuun asti.

Se on Uudenmaan jääkärin

Se on Uudenmaan jääkärin ymmärrys Mannerheimin henkilöpalvonnasta. Sen mukaan hän ei ollutkaan niin taitava...

Mitähän tuon lakimiehen

Mitähän tuon lakimiehen päässä todella liikkuu? Täysin turhaa verrata 100 vuotta vanhoja asioita tämänpäivän elämään. Mikä tahansa on rikollista, jos noin halutaan ajatella. Elä tässä päivässä ja lopeta tyhjänjauhaminen, mister Ellilä. Tietyt asiat ovat kulttuurihistoriaa ja ne ovat yleisesti hyväksyttyjä tunnuksia myös joukko-osastoilla. Ei mitään järkeä alkaa niitä vaihtamaan yhden höperön mielipiteitten vuoksi!

Ei kai tämä tuomari ole

Ei kai tämä tuomari ole tulossa ehdolle Kaakkois-Suomeen vaaleissa vai mikä ihme saa imatralaisen julkaisemaan tällaisia höpöjuttuja?

Ei kai tämä tuomari ole

Ei kai tämä tuomari ole tulossa ehdolle Kaakkois-Suomeen vaaleissa vai mikä ihme saa imatralaisen julkaisemaan tällaisia höpöjuttuja?

Voisiko Perusjamppa kertoa,

Voisiko Perusjamppa kertoa, mitä vahinkoa kenellekään olisi nimien päivittämisestä vastaamaan nykyaikaista näkemystä, jonka mukaan myös valkoisten sotarikokset ovat historiallinen tosiasia? Vastaavia nimenmuutoksia on tehty muissa maissa ja niissäkin suurin ulina on kuulunut myöhäiskeski-ikäisiltä sediltä, kuten myös Suomessa on. Milloin menee pyhä, milloin perinne. Suosittelisin hyväksymään maailman luonteen jatkuvan muutoksen tilassa olevana.

Historian ei pitäisi olla

Historian ei pitäisi olla näkemysasia. Sitä olisi hyvä tutkia ja syventää tuntemusta, kenties löytää uusia näkökulmia, mutta ei pyyhkiä pois ja kirjoittaa uusiksi uusimpien trendien mukaan.

Kun nimet säilyvät ennallaan,

Kun nimet säilyvät ennallaan, ymmärretään, mistä on puhe kulloinkin. Mitähän vahinkoa nimien säilyttämisessä nykyisellään sitten on? Ymmärrän, että monien mielestä kaikki vanha on muutettava - koulujen uudelleen ristimiset ja jatkuvat nimien vaihdot ovat hyvä esimerkki tästä. Ja olihan meillä itellat, meritat ja ties mitä. Koita nyt vaan kestää, sillä tuskin jääkäri sanaa poistetaan suomenkielestä.

Ja suomalaisesta SA-int

Ja suomalaisesta SA-int hakaristitunnuksesta lipuissa täytyy luopua rasistisena kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Hernekeittotarjoilu torstaisin loukkaa vähemmistöryhmiä, sekin pitää kieltää, kuten myös kenttähartaukset paraatien yhteydessa (jotka loukkaavat sivareita).

Mitä vähemmistöryhmää

Mitä vähemmistöryhmää hernekeitto sinusta loukkaa edes näin huumorimielessä? Hartudesta olen tosissaan samaa mieltä, että joutaisi lopettamaan. Satujen kertominen totena on jotenkin...no lapsellista ja absurdia.

Oletko ihan oikeasti noin

Oletko ihan oikeasti noin yksinkertainen, vai onko tuo saatu syntymälahjana? Hernekeitossa kun käytetään sianlihaa, niin mitähän luulet ketä se loukkaisi ja miksi.

Olen syönyt herkullista

Olen syönyt herkullista hernesoppaa ihan vegenä. Mutta toki, rasvaisen possunlihan kanssa vielä hyvänparempaa. // Porsaanlihan tulisi loukata kaikkia abrahamilaisia uskontoja harjoittavia. Kaikkien juutalaisista kristittyjen kautta islaminuskoisiin pyhinä pidetyissä kirjoituksissa sika mainitaan saastaiseksi kun ei märehdi. Pitää sellaisia välttää taivasosastaan huolehtivien kuten myös esimerkiksi suomuttomia vedeneläviä ja jäniksiä.

Ellilä on omituinen

Ellilä on omituinen mielensäpahoittaja, näkee ongelman siellä, missä kukaan sitä ei tunnista. Ihan oikeasti, ketä loukkaa sana jääkäri? Joka on monen muunkin maan käyttämä sotilastermi, pitäisikö lähteä ristiretkelle vaikka Ruotsia vastaan ja vaatia heitäkin poistamaan tuo loukkaava sana? Ellillän tiedot historiasta ovat olemattomat, jos vähääkään ymmärtää menneisyyttä, ei voi lähteä vaatimaan tuollaista. Lisäksi hän selkeän tarkoitushakuisesti esittää väärää tietoa teloitetuista punaisista Tampereen antauduttua valkoiselle armeijalle. Ellilän mukaan punaisia kuoli taistelussa noin 4000 ja sen jälkeen valkoiset teloittivat saman verran antautuneita! Tämä on silkkaa potaskaa. Kuka tahansa voi tarkistaa, että kaatuneiden ja teloitettujen yhteismääräkään ei kohoa edes 4000 tasolle, saati sitten 8000 kuolleeseen. Kenen asialla Ellilä oikein on?

Jo on ajat

Ellilä varmaan kieltäisi

Ellilä varmaan kieltäisi Jägermeisterinkin.

Jägermeister lienee suomeksi

Jägermeister lienee suomeksi jahtimestari tai taitava, mestarillinen metsästäjä. Tässä jupakassa on kyse ihan muista asioista joten nimimerkin irvailu ei osu eikä upota. Ellilä on symbolisessa mielessä ihan oikealla asialla. Kysehän on siitä mitä armeija tunnuksillaan viestii. Jos oikeasti tunnetaan huolta nuorten "maanpuolustushengen" puolesta, kannattaisi myös hieman tarkastella käytettyjä symbolistisia viestejä.

Entä jokaiseen

Entä jokaiseen sankarihautojen kiveen kaiverretut hakaristit,pitäisikö käydä hiomassa pois ;(

En ole mielestäni vaatinut

En ole mielestäni vaatinut jääkärien perinnön siivoamista pois Puolustusvoimien nimistöstä ja tunnuksista. Olen ainoastaan ehdottanut kuusenhavutunnuksesta luopumista. Kunnioitan suuresti jääkärien, sodissa kaatuneiden ja veteraanien suuria henkilökohtaisia uhrauksia jälkipolvien hyväksi. Kiitollisuudella Simo Ellilä

Suosittelen nyt Simo Ellilää

Suosittelen nyt Simo Ellilää lukemaan uudelleen kirjoituksensa Hesarissa, kyllä siinä selvästi ilmaistaan, että joukko-osastojen nimistä tulisi poistaa sana jääkäri. On turha saivarrella kunnioittavansa jääkäreiden perintöä, jos vaikka näkee sanan Jääkäriprikaati loukkaavana. Toivoisin myös Simo Ellilän kertovan, mihin perustuvat hänen väitteensä 4 000 antautuneen punaisen teloituksesta Tampereella. Uskon omaavani huomattavasti paremman kuvan sisällissodasta kuin Simo Ellillä yksin saamani koulutuksen vuoksi, mutta tällaista lukua en tunnista mistään tutkimuksesta. Valkoinen armeija tai jääkärit eivät teloittaneet neljäsosaakaan Ellilän ilmoittamasta luvusta, eivätkä punaisten kokonaistappiot kuolleina olleet luokkaa 8 000. Joten, mihin Ellilä pyrit näillä väärillä luvuilla?

Jo on ajat

Vihervasemmistoa harmittaa

Vihervasemmistoa harmittaa kaikki vähänkin isänmaallisuuteen tai kansallisuuteen viittaava. Silti ovat rääkymässä lähi-idän vähemmistöille omia valtioita ja rajoja, mutta kuitenkin Suomen tulisi olla sosiaalitoimisto ja hyysääjä kaikille.

Kyllä on henkilöllä

Kyllä on henkilöllä olemattomat ongelmat.Me jääkäri kuinekin uskomme yhä että järki voittaa kuten ennenkin. Hyvää kesää !

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Verokone

 

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat