Tutkijat Yhdysvaltojen tilanteesta: Koronarajoituksista luopuminen vappuna voi kostautua heinäkuussa

Trump joutuu tekemään ratkaisun, jolla on suuria vaikutuksia terveyteen ja talouteen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Jos Yhdysvalloissa luovutaan koronaviruksen vastaisista poikkeustoimista vappuna, vaarana on, että virustilanne pahenee uudestaan heinäkuussa, tutkijat sanovat.

Presidentti Donald Trumpin on kerrottu pohtivan maan avaamista toukokuun alussa ainakin osassa Yhdysvaltoja.

Washingtonin yliopiston IHME-tutkimuslaitos perustaa laskelmansa tilanteeseen, jossa liikkumisrajoituksista ja kotonapysymiskäskyistä luovuttaisiin kuun vaihteessa.

– Jos (rajoituksista luovutaan) valtakunnallisesti 1. toukokuuta, malliemme mukaan voimme olla heinäkuussa uudestaan lähes samassa tilanteessa kuin nyt, sanoi laitoksen johtaja Chris Murray uutiskanava CNN :lle.

Tutkijoiden mukaan uusien tartuntojen määrä pitäisi saada laskettua kaikissa osavaltioissa hyvin pieneksi, ennen kuin rajoituksia voitaisiin ryhtyä purkamaan.

Trump: Elämäni suurin päätös

Trump sanoi perjantain lehdistötilaisuudessa, että päätös rajoitusten höllentämisestä on hänen elämänsä suurin.

– Minun täytyy tehdä päätös, ja toivon luojan tähden, että se on oikea. Mutta epäilemättä tämä on suurin päätös, mitä olen koskaan joutunut tekemään, Trump sanoi.

Yhdysvalloissa raportoitiin viime vuorokauden aikana yli 2 100 uutta koronakuolemaa. Yhdysvallat on nyt ensimmäinen maa, jossa on raportoitu yli 2 000 viruksen aiheuttamaa kuolemaa yhdessä vuorokaudessa.

Koko Yhdysvalloissa on todettu noin puoli miljoonaa koronavirustartuntaa ja lähes 19 000 -kuolemaa. Maassa on noin 330 miljoonaa asukasta.

Presidentti lupaa kuunnella asiantuntijoita

Vaikka tautitilanne on synkkä, Yhdysvaltojen talous menee sitä pahemmin kuralle, mitä pidempään tiukat rajoitustoimet ovat voimassa. Päättäjien täytyy löytää oikea tasapaino, jolla talous saadaan taas jotenkuten pyörimään, mutta virus saadaan samalla pidettyä aisoissa.

Trump sanoi, että terveysasiantuntijoiden mielipiteet ovat tärkeimmät, kun hän tekee päätöstä talouden avaamisesta.

Presidentti aikoo tiistaina ilmoittaa jäsenet neuvostoon, joka hoitaa maan avaamista uudelleen. Neuvostoon aiotaan nimittää sekä lääkäreitä, liike-elämän edustajia että poliitikkoja molemmista pääpuolueista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pelastuslaitoksella oli täydet kädet maanantaisen myrskyn kanssa – yhteensä 39 vahingontorjuntatehtävää
  2. Rykmentinpuiston portille avataan vähäpäästöinen huoltoasema – "Halusimme, ettei fossiilista dieseliä enää ole"
  3. Näköislehdessä tänään: Se ei ollut HIV, eikä se ollut borrelioosi, sen aiheutti paarma – Antti Kuparinen joutui kokemaan pureman rajut seuraukset
  4. Kova tuuli teki tuhojaan Keski-Uudellamaalla: rivitalon katto repeytyi irti ja puita kaatui
  5. Kerava sulki pysäköintialueen Asemansillan Nesteen vieressä – taustalla erilaisia ongelmia: "Siellä kaupiteltiin jotakin"
  6. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  7. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  8. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  9. Trump arvosteli nimenvaihtoa harkitsevia seuroja – piikitteli aiemmin NASCAR-sarjan ainoaa tummaihoista kuljettajaa
  10. "Paras näyttö on saatu siitä, että kamerat ja kuuntelulaitteet ovat olleet kerhotilojen sisäpuolella" – Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajan suojelu kertoo tiukasta hierarkiasta
  11. Yhdysvallat harkitsee TikTok-sovelluksen kieltämistä, sanoo ulkoministeri Pompeo
  12. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  13. Järvenpää Soi -festareiden artistikokoonpano muuttui – walestähti ei pääse maahan koronan vuoksi
  14. OECD-maissa työttömyyden ennustetaan nousevan yli 12,6 prosenttiin, jos koronan toinen aalto tulee
  15. Suomessa viisi uutta koronatartuntaa, kertoo THL

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ahjontorin K-Market Keravalla ryöstettiin – poliisi kaipaa yleisön apua
  2. Kova tuuli teki tuhojaan Keski-Uudellamaalla: rivitalon katto repeytyi irti ja puita kaatui
  3. Keravan Prisman pahoinpitely on aiheuttanut "tunteikasta kirjoittelua sosiaalisessa mediassa"
  4. Kuljettaja menetti auton hallinnan Tuusulan Hämeentiellä – törmäsi liikennemerkkiin ja ajautui vastaantulevien kaistalle
  5. Nuori ajoi mopoautolla pylvääseen Järvenpäässä
  6. Nuorimmillaan 11–vuotiaaseen tyttöön kohdistuneet seksuaalirikokset käsiteltiin hovioikeudessa – molemmat valitukset hylättiin
  7. Henkilö: Raju polvivamma päätti järvenpääläisen Heli Takon, 21, kilpavoimistelu-uran – tie vei huipulle pukusuunnittelijaksi ja Nasan fyysikoksi: "Tekisin tätä ilmaiseksikin"
  8. Näköislehdessä tänään: Jukka Ylitalon autokokoelman arvo jo satojatuhansia – "Ensisijaisesti ostan näitä kiinnostuksen takia"
  9. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  10. Kerava sulki pysäköintialueen Asemansillan Nesteen vieressä – taustalla erilaisia ongelmia: "Siellä kaupiteltiin jotakin"
  11. Ravintola Sesonki lopettaa Järvenpäässä – "Joskus luopuminen on ainoa moraalisesti oikea ratkaisu"
  12. THL: Risteilyillä useita tilanteita, joissa matkustajat altistuneet koronavirukselle – kaksi perhettä Silja Europan Tallinnan-risteilyltä asetettu karanteeniin
  13. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  14. Tässä Keski-Uusimaan viikon luetuimmat jutut – miesjoukko piinaa huoltoaseman asiakkaita ja Järvenpään kaupungintalo puretaan
  15. Kaksi miestä tuomittiin elinkautisiin Lohjan Virkkalan kidutusmaisesta murhasta, kolmannen murhasyyte kaatui – oikeuden mukaan henkirikos oli "jopa ylitörkeä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.