Poliisi muistuttaa vapun juhlijoita itsekurista ja vastuusta jäädä kotiin

Vappua ei tänä vuonna vietetä viime vuoden malliin. Tuolloin ihmiset nauttivat auringosta muun muassa Helsingin Kaivopuistossa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Poliisi muistuttaa lähestyvän vapun juhlijoita siitä, että vappunakin on voimassa yli kymmenen ihmisen yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia koskeva kielto. Lisäksi poliisi arvioi erikseen enintään kymmenen ihmisen yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet, jos niistä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle tai terveydelle.

– Haluamme painottaa ihmisten omaa itsekuria ja vastuuta jäädä kotiin sekä viettää vappua niin, ettei lähikontakteja, massaliikehdintää ja "viruslinkoa" synny minnekään. Nyt ei ole syytä kokoontua isossa määrin vappupiknikeille tai viettämään aikaa isoissa joukoissa, sanoo poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta tiedotteessa.

Poliisi valvoo vappuna näkyvästi eri rajoitusten noudattamista. Jos poliisi huomaa kiellettyjä tapahtumia tai tilaisuuksia, ne päätetään ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin.

Poliisi vetoaa myös aikuisiin, jotta nämä seuraisivat lasten ja nuorten tekemisiä ja ohjeistaisivat heitä tarvittaessa lähikontaktien välttämisen tärkeydestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. OP Uusimaa siirtyy Perhelän toimistotaloon – vanhojen tilojen paikalle kaavaillaan toista valtavaa korttelia: "Ainakin vielä yksi uusi tornitalo"
  2. Meidän Festivaalin liput lähes loppuunmyyty – päätöspäivänä ohjelmassa myös ulkomaalaisvahvistuksia
  3. Ruukiin hankittiin uimakopit, pöytäryhmä ja kuntoilulaitteet – toivelistalle jäi laituri
  4. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  5. Entinen Alkon myymälärakennus 1950-luvulta muuttui asunnoiksi Keravalla – "Alkuperäisiä elementtejä säilytetty niin paljon kuin mahdollista"
  6. Vasemmistoliitto ja RKP samoilla linjoilla Marinin kanssa työllisyystoimien aikataulusta – päätöksillä aikaa loppuvuoteen
  7. USA:n korkein oikeus: New Yorkin syyttäjällä oikeus saada käyttöönsä presidentti Trumpin vero- ja taloustiedot
  8. Media kyseenalaisti iän vaikutuksen Räikkösen vauhtiin – Jäämies latasi takaisin
  9. Ministeriö esittää suojavarusteiden hankkimista 100 miljoonalla eurolla
  10. Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?
  11. Ruotsissa 18 uutta koronaan liittyvää kuolemaa – koronaepidemian uhkataso on yhä korkea
  12. Kiinni otettuun kohdistunut väkivalta Lahden poliisiaseman putkassa johti syytteisiin – poliisi ja kaksi vartijaa pidätetty virasta
  13. Lukijalta: Poliisiasema ei lisäisi vaan vähentäisi poliisien määrää
  14. Sinilevätilanne jatkuu rauhallisena sekä sisävesillä että merialueilla
  15. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Salama iski viiteen taloon Järvenpäässä – "Reikiä sisäkatossa asti"
  2. Pelastuslaitoksella kiinnostava tehtävä Järvenpäässä – heinäpaali oli päätynyt Keravanjokeen lähelle patoa: "Vastaavaa ei ole tapahtunut 40 vuoteen"
  3. OP Uusimaa siirtyy Perhelän toimistotaloon – vanhojen tilojen paikalle kaavaillaan toista valtavaa korttelia: "Ainakin vielä yksi uusi tornitalo"
  4. Järvenpää Soi -festareiden artistikokoonpano muuttui – walestähti ei pääse maahan koronan vuoksi
  5. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  6. Kova tuuli teki tuhojaan Keski-Uudellamaalla: rivitalon katto repeytyi irti ja puita kaatui
  7. Ostajat palasivat kirpputoreille
  8. Pelastuslaitoksella oli täydet kädet maanantaisen myrskyn kanssa – yhteensä 39 vahingontorjuntatehtävää
  9. Meidän Festivaalin liput lähes loppuunmyyty – päätöspäivänä ohjelmassa myös ulkomaalaisvahvistuksia
  10. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  11. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  12. Kansainvälisen ketjun kanaravintola avautui Järvenpään keskustaan – Chitir Chicken toimii noin 10:ssä eri maassa: "Uusia paikkoja etsitään Suomesta koko ajan"
  13. Nuorimmillaan 11–vuotiaaseen tyttöön kohdistuneet seksuaalirikokset käsiteltiin hovioikeudessa – molemmat valitukset hylättiin
  14. Keusoten alueella ei uusia koronatartuntoja
  15. Seitsemän veljeksen vaellusreitti kutsuu kirjailijan jalanjäljille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.