Poliisin virka-asuihin saattaa tulla nimilaatan sijasta numerosarja

Sisäministeriö valmistelee parhaillaan muutosta virkapuvuista annettuun asetukseen, jonka perusteella nimen sijasta virkapuvussa voisi olla myös jokin toinen tunniste. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Poliisin virka-asuun saattaa jatkossa tulla nimilaatan sijasta esimerkiksi numerosarja.

Sisäministeriö valmistelee parhaillaan muutosta virkapuvuista annettuun asetukseen, jonka perusteella nimen sijasta virkapuvussa voisi olla myös jokin toinen tunniste.

Muutoksen perusteluna on poliisien kokeman uhkailun ja maalittamisen vähentäminen.

Poliisihallituksen teettämän kyselyn perusteella noin yhdeksän poliisia kymmenestä kokee poliisiin kohdistuvan maalittamisen ongelmana. Maalittaminen voi tarkoittaa esimerkiksi henkilöön menevää painostusta sosiaalisessa mediassa tai yksityiselämään ja perheeseen puuttumista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Mies sytytti takan autiotalossa Keravalla – palokunta ja poliisi paikalle
  2. Saunanlämmittäjällä jäi pelti kiinni Tuusulassa
  3. Orava jäi päästään jumiin seinän sisään Järvenpäässä – "Yleensä se pääsee pois sieltä minne meneekin"
  4. Kuuma-kunnat vahvasti mukana Tuusulan asuntomessujen humussa – elämää Kuuma-seudulla verrataan grillijuhliin
  5. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  6. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  7. Pakettiauto räjähti Lemmenlaaksossa – syttyi ilmiliekkeihin ja tuhoutui täysin
  8. Näköislehdessä tänään: Merivartiostolla pitää nyt kiirettä – töitä teettävät etenkin vauhtiveikot vesijeteillään
  9. Runsas vesisade työllisti Keski-Uudenmaan pelastuslaitosta lauantaina – "Ei tämä Suomessa poikkeuksellinen tilanne ole"
  10. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  11. Taiteen kotitalon huima alkusuosio Keravalla vain kiihtyy – kolmessa päivässä jo yli 2 000 kävijää: "Tuntuu tajunnan päräyttävältä"
  12. Järvenpääläismies löi nyrkillä naamaan ja kuristi raskaana ollutta puolisoaan – hovioikeus hylkäsi miehen valituksen
  13. Wycombe Wanderers nousi ensimmäistä kertaa mestaruussarjaan – kulttihyökkääjä Akinfenwa suitsutti joukkuettaan
  14. Asuntomessut lisäävät Hyrylän alueen liikennettä – Pysäköintilipun hinta etukäteen ostettuna 10 euroa
  15. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.