Maineikkaan tanssikoulun ex-opettajaa syytetään käräjillä oppilaansa hyväksikäytöstä

Nykyisin 41-vuotias mies ei opeta enää tanssikoulu StepUpissa. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Pääkaupunkiseudulla toimivan tanssikoulu StepUpin entistä opettajaa syytetään käräjillä oppilaansa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asian käsittelyn on määrä alkaa tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa.

Hyväksikäyttö on STT:n tietojen mukaan jatkunut yli kaksi vuotta vuoteen 2017. Oppilas oli epäillyn hyväksikäytön alkaessa alaikäinen.

Nykyisin 41-vuotias mies ei opeta enää tanssikoulussa. STT kertoi marraskuussa 2018, että kyseinen opettaja oli lähennellyt useita oppilaitaan 2010-luvulla ja poliisi tutkii yhtä opettajan ja oppilaan välistä suhdetta seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Epäillyn hyväksikäytön uhri kertoi tuolloin STT:lle suhteen alkuvaiheesta siten, että opettaja haki autolla kotiinsa, harrastettiin seksiä ja opettaja vei pois. Hän kertoi fyysisyyden suhteessa olleen aluksi todella ahdistavaa.

Suojaikäraja on Suomessa 16 vuotta, mutta 17-vuotiaan kohdalla voi olla kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä esimerkiksi silloin, kun opettaja käyttää asemaansa hyväksi seksisuhteessa.

Lähenteli oppilaitaan leireillä ja ensi-illoissa

STT haastatteli juttuunsa 12 StepUpin ex-oppilasta, jotka ovat olleet mukana miesopettajan vetämissä musikaaleissa 2010-luvulla. Puolet oli nähnyt tai kokenut lähentelyä ja loput muuta opettajan epäasiallista käytöstä.

Entiset oppilaat kertoivat muun muassa, että miesopettaja oli yrittänyt saada ainakin kahdella eri musikaaliproduktion viikonloppuleirillä oppilaita sänkyyn kanssaan. Molemmissa tapauksissa mies pyysi oppilaansa huoneeseensa kahden kesken, kosketteli ja suuteli tai yritti suudella. Toinen naisista oli alaikäinen, toinen täysi-ikäinen. Molemmat pakenivat paikalta.

Musikaalien ensi-illoissa ja loppukaronkoissa miesopettaja joi oppilaiden mukaan runsaasti ja yritti suudella oppilaitaan.

Opettaja ei tuolloin kommentoinut asiaa STT:lle.

Entisten oppilaiden mukaan StepUpin hallituksen puheenjohtaja Marco Bjurström oli ainakin joiltakin osin tietoinen opettajan epäasiallisesta toiminnasta. Bjurström ei kommentoinut tuolloin STT:lle, tiesikö hän asiasta ja jos tiesi, mitä hän tiesi.

Opettaja sai potkut vuonna 2017, kun epäillyn seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoi asiasta koululle ja vei jutun poliisille.

StepUp on maineikas pääkaupunkiseudulla toimiva tanssikoulu. Se on tunnettu muun muassa Skene-musikaaleistaan, joissa esiintyy nuoria 16-vuotiaista aikuisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Ensipuraisu terassilla! – "Kuin kieltolaki päättyisi! Saa oikein luvalla juoda!"
  2. 1950-luvulta juurensa juontava vaateliike muuttaa Keravan torin laidalle – yrittäjä Päivi Weck: "Merkitsee ympyrän sulkeutumista"
  3. Opettajana työskentelevä Pasi, 38, on odottanut kunnollista skeittipaikkaa Keravalle 1990-luvulta asti – "Vehreää aluetta jäänee yllin kyllin kaikille halukkaille"
  4. Näköislehdessä tänään: Barokkipuutarha, kartanon pihapiiri... Herttoniemen kartanonpuisto on Helsingin vähän tunnettu helmi, joka on avoin kaikille
  5. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  6. Pesäpalloliitto teki ylijäämäisen tilinpäätöksen, mutta vain murto-osan verran edellisvuodesta
  7. Ravintolat, kahvilat ja monet muut paikat aukeavat taas – listasimme kesäkuun alun höllennykset koronarajoituksissa
  8. Tekstiviestit: Valmiina derbyyn
  9. Syyttäjä: United Brotherhoodin johtaja määräsi kymmenien kilojen amfetamiinikaupasta, jemmaili ekstaasikätköjä kerhotilan pihalle ja säilytti konepistooleja mökillään
  10. Trooppinen myrsky Amanda tappoi yli kymmenen ihmistä El Salvadorissa
  11. Turvakotien asiakasmäärä jatkoi kasvuaan viime vuonna – suurin osa asiakkaista on kokenut väkivaltaa kauan
  12. Koronavirus jatkaa rajua leviämistä Latinalaisessa Amerikassa – Perussa lähes 9 000 uutta tartuntaa vuorokaudessa, Chilen pääkaupungissa tehohoitopaikat liki lopussa
  13. Epävirallisen nuotiopaikan istuintukeille oli nostettu hehkuvia kekäleitä – palokunta hälytettiin paikalle Tuusulassa
  14. Kuorma-autosta valui öljyä tielle Mäntsälässä
  15. Veikkaus ei enää hämmennä peliautomaattien ja muiden pelien luvuilla – perusteli vanhaa ja uutta ilmoitustapaa kansainvälisellä käytännöllä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi twiittasi koulujen päättäjäisyöstä: häiriköintiä, ryyppäämistä, Järvenpään Rantapuistossa epäilty puukotus
  2. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  3. Nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  4. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  5. Sinebrychoffin jättitölkin ulkoasu muuttuu taas: "Muutos sopii hyvin ajan henkeen" – aiempi värinvaihto kuumensi tunteita
  6. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  7. Mäntsälän Myllymäen koululla koronavirustapaus – 9 oppilasta karanteeniin
  8. Nainen onki Keravanjoesta kuolleen liskon – Korkeasaaren asiantuntija: "Arvelisin, että erikoinen löydös on aikuinen iguaani"
  9. Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään
  10. Tuusulan uimahalli avaa ovensa maanantaina – sisään pääsee jonotusnumerolla, jos halli on täynnä
  11. Järvenpäässä valmistellaan isoa kansanjuhlaa tunnetun maamerkin hengessä – myös seinämaalaukselle haetaan sopivaa kohdetta
  12. Juuri nyt: Ensipuraisu terassilla! – "Kuin kieltolaki päättyisi! Saa oikein luvalla juoda!"
  13. Pian Tuusulanjärvessä uidaan koiraa – Osallistuvan budjetoinnin idea koirien uimapaikasta on loppumetreillä
  14. Runsas kuminpoltto häiritsee asukkaita Järvenpäässä – "Palaneen käry leijuu asuntoihin ja melu kuulu satojen metrien päähän"
  15. Mikä saa eturivin lauluntekijän Keravalle? – "Projekti vanhan talon parissa sitoo, ja nyt on kova hinku päästä luomaan uusia biisejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.