Kultarannassa keskustellaan pandemian jälkeisestä ajasta – presidentin vieraana poliitikkoja, asiantuntijoita ja vaikuttajia

Kultaranta-keskustelut järjestetään poikkeuksellisesti virtuaalisesti. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimät Kultaranta-keskustelut järjestetään tänään. Keskustelut näytetään suorana lähetyksenä kello 18.15 alkaen Yle TV1:llä ja Areenassa.

Kultaranta-keskustelut järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti virtuaalisesti.

Keskusteluissa on aiheena koronapandemian jälkeinen aika. Suorassa lähetyksessä pureudutaan kysymyksiin siitä kuinka sopeudumme niihin muutoksiin, joita koronan jälkeinen maailma tuo mukanaan. Samalla pyritään myös arvioimaan sitä, miten me voimme itse vaikuttaa muutoksen suuntaan.

Presidentillä huoli Euroopan vaikutusvallan heikkenemisestä

Niinistön mukaan koronakriisi näyttää laukaisseen jännitteitä, jotka olivat jo olemassa ennen sitä. Niinistö kommentoi asiaa Kultaranta-keskustelujen pohjustuksena toimineessa mediatapaamisessa perjantaina.

– Olemme nähneet kahtiajakoa sekä Kiinan ja Yhdysvaltain välisen vuoropuhelun kiristymistä, hän sanoi.

Euroopan unionin kohdalla korona on tuottanut myös jännitteiden purkautumista taloudessa.

Ranska ja Saksa ovat hiljattain ehdottaneet 500 miljardin euron elpymisrahastoa EU-budjetin yhteyteen talouden uudelleenkäynnistämiseksi. Varat käytettäisiin pahiten koronaviruskriisistä kärsineiden alueiden ja alojen tukemiseen.

Jäsenmailla on ollut hyvin erilaisia näkemyksiä esimerkiksi siitä, annettaisiinko rahastosta tukea jäsenmaille lainoina vai avustuksina.

Niinistö ilmaisi perjantaina huolensa myös Euroopan vaikutusvallan heikkenemisestä. Hänen mukaansa se jatkuu väistämättä, ellei Euroopan unioni selviydy sisäistä paineista, kuten talous- ja rajakysymyksistä.

Myös koronatilanne on voinut heikentää EU:n keskinäistä luottamusta. Esimerkiksi Italia on ilmaissut pettymystä vähäiseksi kokemaansa tukeen unionilta koronakriisin aikana.

Ohjelma huipentuu keskusteluun puhemiehen ja pääministerin kanssa

Kultaranta-keskusteluja presidentin kesäasunnolla on pidetty vuodesta 2013 lähtien. Keskustelujen aiheina ovat olleet muun muassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, demokratian tila, Venäjän kehitys sekä kyber- ja informaatioturvallisuus.

Keskusteluihin osallistuu tavanomaisesti laaja joukko kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita ja vaikuttajia yhteiskunnan eri tahoilta.

Presidentin kanslian tiedotteen mukaan ohjelma alkaa tänään Niinistön, arkkiatri Risto Pelkosen ja Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtajan Adina Nivukosken avauskeskustelulla.

Muita keskustelijoita ovat muun muassa EU-komissaari Jutta Urpilainen, Nokian ja F-Securen hallitusten puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja entinen pääministeri Esko Aho. Kultaranta-keskustelut päättää presidentti Niinistön, eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen ja pääministeri Sanna Marinin keskustelu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Ensipuraisu terassilla! – "Kuin kieltolaki päättyisi! Saa oikein luvalla juoda!"
  2. 1950-luvulta juurensa juontava vaateliike muuttaa Keravan torin laidalle – yrittäjä Päivi Weck: "Merkitsee ympyrän sulkeutumista"
  3. Opettajana työskentelevä Pasi, 38, on odottanut kunnollista skeittipaikkaa Keravalle 1990-luvulta asti – "Vehreää aluetta jäänee yllin kyllin kaikille halukkaille"
  4. Näköislehdessä tänään: Barokkipuutarha, kartanon pihapiiri... Herttoniemen kartanonpuisto on Helsingin vähän tunnettu helmi, joka on avoin kaikille
  5. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  6. Pesäpalloliitto teki ylijäämäisen tilinpäätöksen, mutta vain murto-osan verran edellisvuodesta
  7. Ravintolat, kahvilat ja monet muut paikat aukeavat taas – listasimme kesäkuun alun höllennykset koronarajoituksissa
  8. Tekstiviestit: Valmiina derbyyn
  9. Syyttäjä: United Brotherhoodin johtaja määräsi kymmenien kilojen amfetamiinikaupasta, jemmaili ekstaasikätköjä kerhotilan pihalle ja säilytti konepistooleja mökillään
  10. Trooppinen myrsky Amanda tappoi yli kymmenen ihmistä El Salvadorissa
  11. Turvakotien asiakasmäärä jatkoi kasvuaan viime vuonna – suurin osa asiakkaista on kokenut väkivaltaa kauan
  12. Koronavirus jatkaa rajua leviämistä Latinalaisessa Amerikassa – Perussa lähes 9 000 uutta tartuntaa vuorokaudessa, Chilen pääkaupungissa tehohoitopaikat liki lopussa
  13. Epävirallisen nuotiopaikan istuintukeille oli nostettu hehkuvia kekäleitä – palokunta hälytettiin paikalle Tuusulassa
  14. Kuorma-autosta valui öljyä tielle Mäntsälässä
  15. Veikkaus ei enää hämmennä peliautomaattien ja muiden pelien luvuilla – perusteli vanhaa ja uutta ilmoitustapaa kansainvälisellä käytännöllä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi twiittasi koulujen päättäjäisyöstä: häiriköintiä, ryyppäämistä, Järvenpään Rantapuistossa epäilty puukotus
  2. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  3. Nollavuorokausi koronassa – ei uusia tartuntoja Keusoten alueella
  4. Seitsemän kunnan alueella vain kaksi uutta koronatartuntaa – vauhti lähes pysähtynyt Keski-Uudellamaalla
  5. Sinebrychoffin jättitölkin ulkoasu muuttuu taas: "Muutos sopii hyvin ajan henkeen" – aiempi värinvaihto kuumensi tunteita
  6. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  7. Mäntsälän Myllymäen koululla koronavirustapaus – 9 oppilasta karanteeniin
  8. Nainen onki Keravanjoesta kuolleen liskon – Korkeasaaren asiantuntija: "Arvelisin, että erikoinen löydös on aikuinen iguaani"
  9. Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään
  10. Tuusulan uimahalli avaa ovensa maanantaina – sisään pääsee jonotusnumerolla, jos halli on täynnä
  11. Järvenpäässä valmistellaan isoa kansanjuhlaa tunnetun maamerkin hengessä – myös seinämaalaukselle haetaan sopivaa kohdetta
  12. Juuri nyt: Ensipuraisu terassilla! – "Kuin kieltolaki päättyisi! Saa oikein luvalla juoda!"
  13. Pian Tuusulanjärvessä uidaan koiraa – Osallistuvan budjetoinnin idea koirien uimapaikasta on loppumetreillä
  14. Runsas kuminpoltto häiritsee asukkaita Järvenpäässä – "Palaneen käry leijuu asuntoihin ja melu kuulu satojen metrien päähän"
  15. Mikä saa eturivin lauluntekijän Keravalle? – "Projekti vanhan talon parissa sitoo, ja nyt on kova hinku päästä luomaan uusia biisejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.