SK: Työ- ja elinkeinoministeriö vaatii Kulmunilta ja Tekiriltä pikaiset selvitykset konsultoinnista

Kulmuni ilmoitti ennen eroaan maksavansa itse 56 000 euron koulutukset. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Suomen Kuvalehden mukaan työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vaatii valtiovarainministerin paikalta eronneelta Katri Kulmunilta (kesk.) ja viestintäyhtiö Tekiriltä selvitykset tiistaihin mennessä yhtiön konsultoinnin ajankohdista ja sisällöstä.

TEM ja valtiovarainministeriö eivät alkuun katsoneet, että Tekiriltä tehtyihin hankintoihin olisi liittynyt oikeudellisia tai hallinnollisia epäselvyyksiä. Lehden haastatteleman TEM:n henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Nummela sanoo lehdelle, että tilanne muuttui Kulmunin perjantaisen tiedotustilaisuuden myötä. Siinä Kulmuni kertoi eronsa lisäksi myös puoluekokouspuheen harjoittelusta.

Nummelan mukaan ministeriö aikoo periä takaisin kaiken, mikä ei ole liittynyt ministerin tehtäviin. Kulmuni ilmoitti ennen eroaan maksavansa itse 56 000 euron koulutukset. Myös valtiovarainministeriö aikoo pyytää selvitystä Kulmunilta ja Tekiriltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  2. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  3. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  4. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  5. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  6. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  7. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä, etätyösuositus voimaan uudelleen alueellisena
  8. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  9. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  10. Sotepomo: Pian selviää, levisikö koronavirus Järvenpää Soi -festareilla – "Syytä paniikkiin ei ole"
  11. Senaatti myy kokonaista korttelia Rykmentinpuistosta
  12. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  13. Näköislehdessä tänään: Leipä tuli jo uudelleen, onko seuraavaksi makkaran vuoro?
  14. Suosittu järvenpääläisravintola avaa uuden paikan Keravan keskustassa –  "Meillä ei tarvitse kenenkään pingottaa"
  15. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.