Juhannuksen paluuliikenne hiljenee todennäköisesti vasta iltakymmenen aikoihin – aurinkoinen sää venytti monella arkeen paluuta

Juhannusreissuilta palataan aurinkoisessa säässä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Aurinkoinen sää venytti sunnuntaina juhannuksen paluuliikenteen alkua, arvioidaan Tampereen tieliikennekeskuksesta. Liikenne alkoi vilkastua Suomen maanteillä noin kello 13 alkaen, ja se hiljenee todennäköisesti vasta iltakymmeneen mennessä, sanoi liikennepäivystäjä Frans Anttonen STT:lle.

Paluuliikenteessä on Anttosen mukaan syytä varautua jonoihin ainakin valtatie 9:llä Oriveden ja Tampereen välillä, Viitostiellä Kuortin ja Mikkelin paikkeilla sekä Nelostiellä Viitasaarella, missä matkantekoa hidastaa Hännilänsalmen sillan työmaa.

Anttosen mukaan vaikuttaisi siltä, että tämän juhannuksen meno- ja paluuliikenne jäävät hieman hiljaisemmiksi kuin keskikesän juhlan liikenne on yleensä.

– Osa ihmisistä saattoi olla etätöissä mökkipaikkakunnalla jo ennen juhannusta. Kaikki eivät myöskään palaa Etelä-Suomen työpaikoille, koska lomat alkavat tai etätyöt jatkuvat.

Liikenne saattaa jatkua melko vilkkaana hyvinkin myöhään sunnuntai-iltana. Takavuosien kauniina juhannussunnuntaina liikennemäärät ovat olleet esimerkiksi Kuortin seudulla suuret vielä puolenyön aikaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Taiteen kotitalon huima alkusuosio Keravalla vain kiihtyy – kolmessa päivässä jo yli 2 000 kävijää: "Tuntuu tajunnan päräyttävältä"
  2. Elisa kehittää verkkonsa kattavuutta Keski-Uudellamaalla – katso yltääkö uusi verkko kotiisi!
  3. Salama iski viiteen taloon Järvenpäässä – "Reikiä sisäkatossa asti"
  4. OP Uusimaa siirtyy Perhelän toimistotaloon – vanhojen tilojen paikalle kaavaillaan toista valtavaa korttelia: "Ainakin vielä yksi uusi tornitalo"
  5. Vesi tulvi omakotitalon kellariin Kellokoskella
  6. Tässä Keski-Uusimaan viikon luetuimmat jutut – salama teki reikiä Järvenpään sisäkattoihin ja Kerava sulki Nesteen viereisen pysäköintialueen
  7. Anttilan talon kohtalo ei vielä lähelläkään ratkaisua: "Tämä on todella mutkikasta" – tontille hahmoteltu jopa 14-kerroksista asuintaloa
  8. Meidän Festivaalin liput lähes loppuunmyyty – päätöspäivänä ohjelmassa myös ulkomaalaisvahvistuksia
  9. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  10. Mannilantie 42 A:n pysäköinti muuttui keväällä maksulliseksi – "Alueen maksullisuus on otettu positiivisesti vastaan", kommentoi pysäköintioperaattorin toimitusjohtaja.
  11. Jyväskylässä päiväkodin lapset ja henkilökunta karanteeniin koronavirustartunnan takia
  12. Näköislehdessä tänään: Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin jengipomo aloitti yhteistyön poliisin kanssa
  13. Pelastuslaitoksella kiinnostava tehtävä Järvenpäässä – heinäpaali oli päätynyt Keravanjokeen lähelle patoa: "Vastaavaa ei ole tapahtunut 40 vuoteen"
  14. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  15. Keravan kaupunginhallitus kiistelee oikeuden kanssa kerrostalon rakentamisesta pientaloalueelle – hallituksen puheenjohtaja kritisoi: "Oikeus on tulkinnut yleiskaavaa väärin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.