Islannin istuvalle presidentille murskavoitto vaaleissa

STT–AFP

Islannin istuva presidentti Gudni Johannesson valittiin ylivoimaisella ääntenenemmistöllä jatkamaan tehtävässään. Lauantaina pidetyissä vaaleissa hän keräsi peräti 92 prosenttia äänistä.

– Tämä on minulle kunnia. Pidän vaalitulosta osoituksena siitä, että islantilaiset ovat hyväksyneet tapani hoitaa tätä virkaa, Johannesson sanoi jo ääntenlaskun aikana uutistoimisto AFP:lle.

Myös vaaleja edeltävät mielipidemittaukset ennustivat Johannessonille jättivoittoa. Prosenttiosuudet liikkuivat 90:n ja 94:n välillä. Presidentin haastoi liikemies ja oikeistoaktivisti Gudmundur Franklin Jonsson, 56.

Gudni Johannesson on 52-vuotias entinen historian professori, joka valittiin ensi kerran presidentin tehtävään 2016. Islannissa presidentin nelivuotisten virkakausien määrää ei ole rajoitettu.

Islannissa presidentillä ei ole merkittäviä valtaoikeuksia, mutta hän voi esimerkiksi käyttää veto-oikeutta lakialoitteisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  2. Miko Äijänen harjoittelee kovaa, eikä kilpailuista ole vielä tietoa
  3. Eine-Maria Nieminen avasi koronakesänä pihansa vieraille – "Vanhan luumupuun alle on tultu perheen voimin eväsretkelle"
  4. Nuorille uusia mielenterveyspaveluja Järvenpäässä – alakuloon voi löytyä apua chatistä ja nuorisoasemalta
  5. Jokelassa pillastuneita hevosia vapaalla jalalla – ilveksen epäillään hyökänneen hevosten kimppuun
  6. Valtiovarainministeri Vanhanen HS:lle: Hallitusohjelman kirjaus 30 000 uudesta työllisestä on voimassa
  7. Monet metsästysseurat kaipaavat kipeästi nuoria riveihinsä – toiset taas saattavat evätä jäsenyyden puuttuvien suhteiden vuoksi
  8. Pubit ja ravintolat aukeavat Englannissa yli sadan päivän jälkeen
  9. Koronavirustartuntoja on maailmanlaajuisesti todettu jo yli 11 miljoonaa – Yhdysvalloissa rikottiin jälleen uusien tartuntojen vuorokausiennätys
  10. Mielensoittajat vastustivat Trumpin itsenäisyyspäiväseremoniaa Rushmoren muistomerkillä – "Olette varastetulla maalla"
  11. Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila – siirtolaiset ovat käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti
  12. Sadealue pyyhkäisee Suomen yli tänään
  13. Bolsonaro haluaa vesittää Brasilian tuoreen kasvomaskilain veto-oikeuksin – maassa on toiseksi eniten koronatartuntoja maailmassa
  14. Marinin hallituksen kykyihin luotetaan enemmän kuin Rinteen ja Sipilän – enemmistö kyselyyn vastanneista uskoo, ettei hallitus hajoa ennen seuraavia eduskuntavaaleja
  15. Puustellinmetsän puistoon toivotaan lisää pörriäisiä –

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hurja tulipalo kerrostalossa Järvenpään Prismaa vastapäätä – parvekkeelle paenneet saatiin alas nostolava-autolla: "Siellä on seinät ja katot aivan mustana"
  2. Jokelassa pillastuneita hevosia vapaalla jalalla – ilveksen epäillään hyökänneen hevosten kimppuun
  3. Järvenpään yhteiskoulun moduulit siirretään – 14 kilometrin kiertoreitti aiheuttaa haittaa liikenteelle
  4. Anssi Kela nautiskeli livekauden avauksessaan Tuusulan Krapilla – "Tosi siistiä että olette täällä!"
  5. Killan koulun tulipalosta epäillään kahta 15-vuotiasta poikaa – rikoskomisario: "Tilanteessa oli kaikki edellytykset tuhoisaan tulipaloon"
  6. Pitkä nollajakso päättyi: Keravalla 3 uutta varmistunutta koronatartuntaa – "Epidemiatilanne ei ole loppunut"
  7. Fortum myy kaukolämpötoimintansa Järvenpäässä – 375 miljoonan kauppa lyödään lukkoon loppuvuonna
  8. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  9. Tältä näyttävät koronakevään pahoinpitelyluvut Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa
  10. 17-vuotias mies menehtyi nokkakolarissa rekan kanssa Hyvinkäällä
  11. Samuli Edelmann ja Irina Krapin puistoon – huippusuosittu konserttisarja sai jatkoa elokuulle
  12. Järvenpään Citymarketin Rinki-ekopiste avattiin jälleen – sijaintiakin vaihdettiin
  13. Järvenpään kaupungintalon purkutyöt aloitetaan – hallinnon henkilöstölle vuokrattu tiloja Perhelästä
  14. Järvenpää soi -kaupunkifestivaali toteutuu elokuussa Rantapuistossa – "Koronamääräyksiä noudatetaan", lupaa järjestäjä.
  15. Tuusulan lampaiden määrää kasvatetaan – Jokilaakson laidun avattiin ja lisää on tulossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.