Norwegian perui lähes sadan Boeing-koneen tilauksen

Tilaukseen kuului yli 90 Boeing 747 Max -konetta ja viisi Dreamlineria. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Talousvaikeuksista kärsivä lentoyhtiö Norwegian on perunut lähes sadan Boeing -koneen tilauksen. Yhtiö kertoi asiasta maanantaina.

Tilaukseen kuului 92 Boeing 737 Max -konetta ja viisi Dreamlineria.

Yhtiö hakee myös korvauksia taloudellisista tappioista, jotka on aiheuttanut 737 Max -koneiden lentokielto. Malli on ollut ympäri maailman lentokiellossa viime vuoden maaliskuusta asti kahden tuhoisan lento-onnettomuuden jälkeen.

Mannertenvälisille reiteille tarkoitettujen 787 Dreamlinereiden moottoreissa on puolestaan esiintynyt luotettavuusongelmia, jotka ovat aiheuttaneet tappioita Norwegianille.

Norwegian on joutunut syviin talousongelmiin kalusto-ongelmiensa sekä viimeksi lentoliikenteen hyydyttäneen koronakriisin vuoksi. Yhtiö neuvottelee parhaillaan korvauksista Boeingin kanssa.

---

Korjattu uutista klo 10.55. Tilaukseen kuului Boeing 737 Max -koneita, ei 747 Max -koneita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Miko Äijänen harjoittelee kovaa, eikä kilpailuista ole vielä tietoa
  2. Eine-Maria Nieminen avasi koronakesänä pihansa vieraille – "Vanhan luumupuun alle on tultu perheen voimin eväsretkelle"
  3. Nuorille uusia mielenterveyspaveluja Järvenpäässä – alakuloon voi löytyä apua chatistä ja nuorisoasemalta
  4. Jokelassa pillastuneita hevosia vapaalla jalalla – ilveksen epäillään hyökänneen hevosten kimppuun
  5. Järvenpää soi -kaupunkifestivaali toteutuu elokuussa Rantapuistossa – "Koronamääräyksiä noudatetaan", lupaa järjestäjä.
  6. Valtiovarainministeri Vanhanen HS:lle: Hallitusohjelman kirjaus 30 000 uudesta työllisestä on voimassa
  7. Monet metsästysseurat kaipaavat kipeästi nuoria riveihinsä – toiset taas saattavat evätä jäsenyyden puuttuvien suhteiden vuoksi
  8. Pubit ja ravintolat aukeavat Englannissa yli sadan päivän jälkeen
  9. Koronavirustartuntoja on maailmanlaajuisesti todettu jo yli 11 miljoonaa – Yhdysvalloissa rikottiin jälleen uusien tartuntojen vuorokausiennätys
  10. Yhdysvalloissa juhlitaan itsenäisyyspäivää – Trump osallistuu juhlallisuuksiin graniittiin kaiverrettujen aiempien presidenttien valvovien silmien alla
  11. Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila – siirtolaiset ovat käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti
  12. Sadealue pyyhkäisee Suomen yli tänään
  13. Bolsonaro haluaa vesittää Brasilian tuoreen kasvomaskilain veto-oikeuksin – maassa on toiseksi eniten koronatartuntoja maailmassa
  14. Marinin hallituksen kykyihin luotetaan enemmän kuin Rinteen ja Sipilän – enemmistö kyselyyn vastanneista uskoo, ettei hallitus hajoa ennen seuraavia eduskuntavaaleja
  15. Puustellinmetsän puistoon toivotaan lisää pörriäisiä –

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hurja tulipalo kerrostalossa Järvenpään Prismaa vastapäätä – parvekkeelle paenneet saatiin alas nostolava-autolla: "Siellä on seinät ja katot aivan mustana"
  2. Jokelassa pillastuneita hevosia vapaalla jalalla – ilveksen epäillään hyökänneen hevosten kimppuun
  3. Järvenpään yhteiskoulun moduulit siirretään – 14 kilometrin kiertoreitti aiheuttaa haittaa liikenteelle
  4. Anssi Kela nautiskeli livekauden avauksessaan Tuusulan Krapilla – "Tosi siistiä että olette täällä!"
  5. Killan koulun tulipalosta epäillään kahta 15-vuotiasta poikaa – rikoskomisario: "Tilanteessa oli kaikki edellytykset tuhoisaan tulipaloon"
  6. Pitkä nollajakso päättyi: Keravalla 3 uutta varmistunutta koronatartuntaa – "Epidemiatilanne ei ole loppunut"
  7. Fortum myy kaukolämpötoimintansa Järvenpäässä – 375 miljoonan kauppa lyödään lukkoon loppuvuonna
  8. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  9. Tältä näyttävät koronakevään pahoinpitelyluvut Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa
  10. 17-vuotias mies menehtyi nokkakolarissa rekan kanssa Hyvinkäällä
  11. Samuli Edelmann ja Irina Krapin puistoon – huippusuosittu konserttisarja sai jatkoa elokuulle
  12. Järvenpään Citymarketin Rinki-ekopiste avattiin jälleen – sijaintiakin vaihdettiin
  13. Järvenpään kaupungintalon purkutyöt aloitetaan – hallinnon henkilöstölle vuokrattu tiloja Perhelästä
  14. Järvenpää soi -kaupunkifestivaali toteutuu elokuussa Rantapuistossa – "Koronamääräyksiä noudatetaan", lupaa järjestäjä.
  15. Tuusulan lampaiden määrää kasvatetaan – Jokilaakson laidun avattiin ja lisää on tulossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.