Bolsonaro haluaa vesittää Brasilian tuoreen kasvomaskilain veto-oikeuksin – maassa on toiseksi eniten koronatartuntoja maailmassa

Kesäkuun alussa kuvatun brasilialaisen kasvoilla oli presidentti Jair Bolsonaron kuvalla koristettu maski. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro pyrki perjantaina vesittämään maan tuoreen kasvomaskilain. Koko Brasiliaa koskeva laki vaatii kansalaisia käyttämään kasvomaskeja julkisilla paikoilla ollessaan.

Kasvomaskeja julkisesti karsastava Bolsonaro käytti veto-oikeuttaan poistaakseen laista artikloja, jotka velvoittavat ihmisiä käyttämään maskeja kaupoissa ja kirkoissa.

Kasvojen suojaaminen on jo ollut pakollista useissa osavaltioissa, kuten Sao Paulossa ja Rio de Janeirossa. Tuore laki oli kuitenkin ensimmäinen kansalliselle tasolle määrätty maskipakko.

Yksi alkuperäisistä artikloista edellytti, että maskeja tulee käyttää muun muassa kaupallisissa ja teollisissa tiloissa, uskonnollisissa rakennuksissa, opetuskiinteistöissä sekä suljetuissa tiloissa, joissa kokoontuu ihmisiä.

Bolsonaro väitti edellä mainitun artiklan olevan perustuslain vastainen. Hän viittasi artiklassa mainittuihin suljettuihin tiloihin ja sanoi, että kyseinen kohta voisi häväistä kodin ajatuksen.

Edustajainhuoneen mukaan lauseke viittasi tiloihin, jotka ovat avoimia yleisölle. Lakiin kirjattu kohta ei viitannut heidän mukaansa koteihin, joilla on perustuslaillinen suoja.

Kongressi voi kumota muutokset

Bolsonaro käytti veto-oikeuttaan myös kumoamaan artiklan, joka vaatii kauppoja ja yrityksiä tarjoamaan henkilökunnalleen kasvomaskeja. Lisäksi hän kumosi muun muassa lausekkeen, joka vaati viranomaisia jakamaan maskeja taloudellisesti heikossa asemassa oleville.

Kongressin täytyy nyt tarkastella presidentin veto-oikeuden käyttöä maskilain osalta ja päättää, pidetäänkö presidentin tekemät muutokset voimassa vai kumotaanko ne.

Tiistaina brasilialaistuomari kumosi oikeuden päätöksen, joka oli vaatinut Bolsonaroa pitämään kasvomaskia julkisilla paikoilla. Tuomarin mukaan oikeuden ratkaisu oli turha, sillä maskin käyttö oli jo pakollista pääkaupunki Brasiliassa.

Bolsonaro on vähätellyt koronaa ja sen aiheuttamia riskejä aivan epidemian alkamisesta lähtien. Hän on myös uhmannut toistamiseen turvavälejä ja rajoituksia.

Lähes 62 000 koronakuolemaa

Brasilia on koronan toiseksi pahiten runtelema maa koko maailmassa. Koronatilannetta seuraavan Johns Hopkins -yliopiston mukaan maassa on kirjattu lähes 62 000 koronaan liittyvää kuolemaa. Tartuntoja Brasiliassa on varmistettu lähes 1,5 miljoonaa.

Worldometer -tilastosivuston mukaan Brasiliassa on ollut väkilukuun suhteutettuna noin 300 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohden. Tartuntoja maassa on miljoonaa asukasta kohden noin 7 240.

Suomessa vastaavat suhdeluvut ovat 59 ja 1 307.

Brasiliaa enemmän koronakuolemia ja -tartuntoja on vain Yhdysvalloissa, jossa on Johns Hopkinsin mukaan varmistettu lähes 2,8 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu noin 130 000 koronaan liittyvää kuolemaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lippalakkivisiirien takana on hymy herkässä – messutyöntekijä toimittaa monta asiaa päivän aikana ja huolehtii turvallisuudesta
  2. Selvitimme kasvomaskipakettien hinnat ja myyntipaikat lähialueella – "Tällä menekillä ei tule ihan heti loppumaan"
  3. Näköislehdessä tänään: Sami Yaffa tyrmistyi paratiisirannan muoviroskasta ja teki sarjakuvakirjansa pahiksesta muovia lisäävän Plastimiehen
  4. Keskustan puoluejohtajaehdokkaita tentattiin Tuusulassa – Kulmuni: "Vallan vuodet tylsistyttävät ajattelua"
  5. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  6. Eemil Helander haluaa juosta, koska siinä vain oma työ ratkaisee
  7. Northug: "Poliisi löysi luotani kokaiinia"
  8. Trump lietsoi valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan kelpoisuudesta
  9. Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"
  10. Bayern-pelaajien oli vaikea ymmärtää ylivoimaansa – Barcelona jäi täysin saksalaisjyrän alle
  11. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"
  12. Uutissuomalaisen debatti: Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"
  13. Lukijalta: Järvenpää soi -kaupunkifestivaali
  14. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  15. Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  2. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  3. Keusoten puhelinpalvelu ruuhkautunut – osa takaisinsoitoista venyy seuraavaan päivään
  4. Keravalla ei aikailtu: vähävaraisten maskit jakoon jo maanantaina – Keusoten "maskiryhmä" vasta pohtii, missä ja miten maskeja jaetaan
  5. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  6. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  7. Järvenpään talousohjelmaa on tarvetta kiristää vielä lähes 12 miljoonalla eurolla – keinovalikoima laajin opetuksessa ja kasvatuksessa
  8. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  9. Topi Raitanen juoksi Monacon Timanttiliigassa este-ennätyksensä
  10. Iskelmätähti katkaisi hoivakodin korona-arjen
  11. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  12. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  13. Näköislehdessä tänään: Leipä tuli jo uudelleen, onko seuraavaksi makkaran vuoro?
  14. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  15. Ministeri Krista Mikkonen vieraili asuntomessuilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.