Poliisi tutkii Tampereen Haapalinnassa lauantaina sattunutta välikohtausta tappona – alaikäinen epäilty vangittiin

Poliisi tutkii Tampereen Haapalinnan välikohtausta tappona ja tapon yrityksenä. Surmansa sai mies ja toinen sai vakavia vammoja. / LEHTIKUVA

STT

Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereen Haapalinnassa lauantaiaamuna tapahtunutta välikohtausta tappona, tapon yrityksenä sekä törkeänä pahoinpitelyn yrityksenä.

Poliisi kertoo, että Haapalinnan välikohtauksessa on saanut surmansa vuonna 1979 syntynyt mies. Toinen, vuonna 1977 syntynyt mies sai vakavia vammoja.

Poliisi epäilee teosta vuonna 1984 syntynyttä naista ja 16-vuotiasta nuorukaista. Epäillyt ovat poliisin mukaan ulkopaikkakuntalaisia ja sukua toisilleen. He olivat vieraina uhrin asunnossa, poliisi kertoo.

16-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä taposta sekä tapon yrityksestä Pirkanmaan käräjäoikeudessa maanantaina.

Haapalinnan välikohtauksesta uutisoitiin viikonloppuna mittavana poliisioperaationa.

Aamulehti kertoi sunnuntaina jo omien tietojensa perusteella yhden ihmisen kuolemasta. Lehti oli haastatellut viereisessä asunnossa asunutta naapuria, joka oli kertonut heränneensä avunhuutoihin ja nähnyt hetken kuluttua kaksi miestä makaamassa talon edessä. Naapuri oli soittanut tämän jälkeen hätäkeskukseen.

Poliisi kertoo tiedotteessa, että se on viikonlopun aikana ehtinyt kuulustella vain asianosaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  2. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  3. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  4. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  5. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  6. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  7. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  8. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä, etätyösuositus voimaan uudelleen alueellisena
  9. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  10. Sotepomo: Pian selviää, levisikö koronavirus Järvenpää Soi -festareilla – "Syytä paniikkiin ei ole"
  11. Senaatti myy kokonaista korttelia Rykmentinpuistosta
  12. Näköislehdessä tänään: Leipä tuli jo uudelleen, onko seuraavaksi makkaran vuoro?
  13. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  14. Järvenpään talousohjelmaa on tarvetta kiristää vielä lähes 12 miljoonalla eurolla – keinovalikoima laajin opetuksessa ja kasvatuksessa
  15. Kellokoskella elokuussa esiintyvä Jukka Poika nauttii pienten paikkojen festivaaleista – " Paikallinen väki saapuu ylpeinä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.