Intiassa koronatartuntoja kolmanneksi eniten maailmassa – jopa hotelleja on jouduttu ottamaan potilaiden hoitoa varten

Intiassa on nyt kolmanneksi eniten koronavirustartuntoja maailmassa. Tartuntoja on ilmoitettu maassa lähes 700 000. AFP / LEHTIKUVA

STT

Intiassa koronavirustartunnan saaneiden määrä lähenteli maanantaina 700 000:ta, kertoivat yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston tilastot. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on maassa tähän mennessä todettu vajaat 20 000.

Intia onkin noussut koronavirustartuntojen lukumäärässä maailman maista Venäjän ohi kolmanneksi. Intiaa enemmän tartuntoja on todettu vain Yhdysvalloissa ja Brasiliassa.

Koronavirus on koetellut pahimmin Intian suurkaupunkeja, kuten Delhiä ja Mumbaita. Koronatapausten kasvun takia viranomaiset ovat joutuneet muuttamaan muun muassa hotelleja koronapotilaiden hoitoon sopiviksi.

Väkilukuun suhteutettuna sekä tartuntoja että kuolemia on kuitenkin todettu Intiassa selvästi vähemmän kuin muissa tartuntojen kärkimaissa. Worldometer -tietosivuston mukaan miljoonaa asukasta kohti koronatartuntoja Intiassa on 521 ja koronaan liittyviä kuolemia 15.

Australia eristää Victorian osavaltion

Australiassa Victorian osavaltio aiotaan sulkea erilleen muusta maasta, kertoivat viranomaiset maanantaina.

Kahden Australian väkirikkaimman osavaltion, Victorian ja Uuden Etelä-Walesin välinen raja suljetaan keskiviikkona paikallista aikaa, kertoi BBC .

Etelä-Australian osavaltion ja Victorian raja on ollut suljettuna jo pidempään.

Palestiinalaisten pääministeri kehottaa sulkemaan Länsirannan rajanylityspaikat

Palestiinalaisten pääministeri Mohammed Shtayyeh kehotti maanantaina Israelia sulkemaan kaikki miehitetyn Länsirannan rajanylityspaikat koronavirustartuntojen määrän kasvun takia.

– Tartuntaluvut ovat saavuttaneet ennenkuulumattoman tason Palestiinassa. Tämä johtuu monesta asiasta, muun muassa siitä, että me emme kontrolloi rajanylityspaikkojamme emmekä rajojamme, Shtayyeh sanoi.

Samalla kun hän kehotti Israelia sulkemaan kaikki Länsirannan rajanylityspaikat, hän neuvoi Israelissa työskenteleviä palestiinalaisia pysymään työpaikoillaan ja olemaan palaamatta palestiinalaisalueille.

Länsirannalla on todettu yli 4 200 tartuntatapausta. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on ollut tähän mennessä 16.

Israelissa otettaneen uudelleen käyttöön rajoituksia

Israelissa pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi maanantaina olevan selvää, että pandemia on leviämässä.

– Jos emme toimi nyt, meillä on satoja, ehkä yli tuhat vaikeaa tartuntatapausta tulevien viikkojen aikana. Tämä rampauttaa meidän järjestelmiämme, hän sanoi.

Maan hallitus kertoikin suunnitelmista ottaa uudelleen käyttöön rajoituksia, kuten baarien, kuntosalien ja yleisessä käytössä olevien uima-altaiden sulkemisia. Nämä oli avattu uudelleen jokin aika sitten.

Lisäksi on määrä asettaa rajoituksia ihmismäärille ravintoloissa ja uskonnollisissa paikoissa.

USA:ssa koronaan liittyvien kuolemien määrä ylitti 130 000:n

Yhdysvalloissa koronavirukseen liittyvien kuolemantapausten määrä on ylittänyt 130 000:n rajan, selviää Johns Hopkins -yliopiston tilastosta.

Tähän mennessä varmistettuja virustartuntoja on Yhdysvalloissa todettu yli 2,9 miljoonaa.

Yhdysvalloissa on todettu eniten virustartuntoja ja koronaan liittyviä kuolemia maailmassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  2. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  3. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  4. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  5. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  6. Euroopan suurin aikakauslehti huomioi Taiteen kotitalon Keravalla: "Kyllähän se hymyilyttää" – näyttelyn aukioloa jatkettu suuren suosion vuoksi
  7. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä, etätyösuositus voimaan uudelleen alueellisena
  8. Keravalaisvaltuutettu ja tuore juristi aloitti Matti Vanhasen ja Hanna Kososen avustajana – pesti jatkuu ensi kesään asti
  9. Sotepomo: Pian selviää, levisikö koronavirus Järvenpää Soi -festareilla – "Syytä paniikkiin ei ole"
  10. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  11. Senaatti myy kokonaista korttelia Rykmentinpuistosta
  12. Uudet ministerit aloittivat – Mykkänen: "Suomeen jopa 10-kertainen määrä pakolaisia"
  13. Suosittu järvenpääläisravintola avaa uuden paikan Keravan keskustassa –  "Meillä ei tarvitse kenenkään pingottaa"
  14. Kerava Jazz löysi uuden ajankohdan
  15. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.