Liikenne Ruotsin rajalla pohjoisessa on lähtenyt kasvuun – normaalitilanteesta ollaan kuitenkin kaukana

Liikenne Tornion ja Haaparannan välillä on lisääntynyt kesäkuun puolivälistä lähtien 28 prosenttia, kertoo Rajavartiolaitos. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Liikenne Ruotsin rajalla pohjoisessa on lähtenyt kasvuun, kertoo komentajakapteeni Mikko Hirvi Rajavartiolaitoksen tilannekeskuksesta.

Hänen mukaansa liikenne Tornion ja Haaparannan välillä on lisääntynyt kesäkuun puolivälistä lähtien 28 prosenttia. Normaalitilanteesta ollaan kuitenkin kaukana.

– Esimerkiksi Tornion rajanylitykset ovat vain puolet siitä, mitä ne ovat normaalisti. Pohjoisempana on vielä hiljaisempaa, Hirvi kertoo.

Ruotsin rajalla ovat voimassa tiukat matkustusrajoitukset maan koronatilanteen vuoksi. Viime viikkoina koronatilanne on pahentunut erityisesti Pohjois-Ruotsissa.

Muita Pohjoismaita ja Baltian maita koskeneet matkustusrajoitukset purettiin kesäkuun 15. päivä. Hallituksen on määrä päättää keskiviikkona matkustusrajoitusten purusta useisiin muihin maihin. Ruotsin ei odoteta olevan listalla.

Rajavartiolaitoksella ei ole antaa tietoa matkustajaliikenteen kehityksestä muihin Pohjoismaihin ja Baltian maihin rajoitusten purun jälkeen, koska Rajavartiolaitos ei valvo Schengen-maiden välistä sisärajaliikennettä.

– Meillä ei ole tilannekuvaa siitä, miten paljon ihmiset siellä matkustavat, Hirvi sanoo.

Tallinnan-laivoilla matkustajamäärä puolet vuoden takaisesta

Helsingin Sataman mukaan Tallinnan-reitillä matkasi maanantaina 25 000 henkilöä. Vuosi sitten matkustajia oli reitillä 54 000. Kesäkuun alkupuolella päivittäiset matkustajamäärät laskettiin tuhansissa.

Tilastokeskus kertoo, että matkustajaliikenne Suomen satamissa jäi toukokuussa kahdeksaan prosenttiin vuoden takaisesta.

Lentoliikenteessä on ollut hiljaista rajoitusten purusta huolimatta, selviää lentokenttäoperaattori Finavian tilastoista. Viroon suuntautuvassa lentoliikenteessä matkustajamäärä supistui kesäkuussa 90,5 prosenttia vuoden takaisesta. Toukokuussa pudotusta tuli 93,5 prosenttia.

Norjaan ja Tanskaan suuntautuvilla reiteillä matkustajien määrä väheni kesäkuussa vajaat 96 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lippalakkivisiirien takana on hymy herkässä – messutyöntekijä toimittaa monta asiaa päivän aikana ja huolehtii turvallisuudesta
  2. Selvitimme kasvomaskipakettien hinnat ja myyntipaikat lähialueella – "Tällä menekillä ei tule ihan heti loppumaan"
  3. Näköislehdessä tänään: Sami Yaffa tyrmistyi paratiisirannan muoviroskasta ja teki sarjakuvakirjansa pahiksesta muovia lisäävän Plastimiehen
  4. Keskustan puoluejohtajaehdokkaita tentattiin Tuusulassa – Kulmuni: "Vallan vuodet tylsistyttävät ajattelua"
  5. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  6. Eemil Helander haluaa juosta, koska siinä vain oma työ ratkaisee
  7. Northug: "Poliisi löysi luotani kokaiinia"
  8. Trump lietsoi valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan kelpoisuudesta
  9. Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"
  10. Bayern-pelaajien oli vaikea ymmärtää ylivoimaansa – Barcelona jäi täysin saksalaisjyrän alle
  11. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"
  12. Uutissuomalaisen debatti: Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"
  13. Lukijalta: Järvenpää soi -kaupunkifestivaali
  14. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  15. Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  2. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  3. Keusoten puhelinpalvelu ruuhkautunut – osa takaisinsoitoista venyy seuraavaan päivään
  4. Keravalla ei aikailtu: vähävaraisten maskit jakoon jo maanantaina – Keusoten "maskiryhmä" vasta pohtii, missä ja miten maskeja jaetaan
  5. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  6. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  7. Järvenpään talousohjelmaa on tarvetta kiristää vielä lähes 12 miljoonalla eurolla – keinovalikoima laajin opetuksessa ja kasvatuksessa
  8. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  9. Topi Raitanen juoksi Monacon Timanttiliigassa este-ennätyksensä
  10. Iskelmätähti katkaisi hoivakodin korona-arjen
  11. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  12. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  13. Näköislehdessä tänään: Leipä tuli jo uudelleen, onko seuraavaksi makkaran vuoro?
  14. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  15. Ministeri Krista Mikkonen vieraili asuntomessuilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.