Venäjän Habarovskissa tuhannet mielenosoittajat marssivat suositun kuvernöörin pidätyksen takia

STT–AFP

Habarovskin kaupungissa Venäjän Kaukoidässä tuhansia ihmisiä osallistui lauantaina mielenosoitusmarssille suositun kuvernöörin pidätyksen takia.

Marssilla haluttiin osoittaa tukea Venäjän liberaalidemokraattista puoluetta edustavalle kuvernöörille Sergei Furgalille, mutta protestin aikana kuultiin myös presidentti Vladimir Putinin vastaisia iskulauseita. Videonauhalla kuullaan protestoijien huutavan muun muassa "Putin on varas!", "Putin, eroa!" ja "Vapaus!", kertoo BBC .

Jotkut marssijat vaativat, että Furgal pitäisi tuoda Moskovasta takaisin ja syytteet tutkia paikallisin voimin.

Furgal pidätettiin aiemmin tällä viikolla. Häntä syytetään siitä, että hän olisi määrännyt surmaamaan useita liikemiehiä 15 vuotta sitten. Furgal on kiistänyt jyrkästi syytteen.

Furgal voitti Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen ehdokkaan pari vuotta sitten pidetyissä vaaleissa. Hän sai vaaleissa 70 prosenttia äänistä.

Paikallisten medioiden arviot mielenosoitusmarssille osallistuneista liikkuivat 5 000:sta aina 40 000:een. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin aluetoimisto kuvaili Twitterissä lähes neljä tuntia kestänyttä tapahtumaa "alueen ennätykseksi ja yhteisön ainutlaatuiseksi yhtenäisyyden osoitukseksi".

Yli 40 000 ihmistä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan Furgalin vapauttamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lippalakkivisiirien takana on hymy herkässä – messutyöntekijä toimittaa monta asiaa päivän aikana ja huolehtii turvallisuudesta
  2. Selvitimme kasvomaskipakettien hinnat ja myyntipaikat lähialueella – "Tällä menekillä ei tule ihan heti loppumaan"
  3. Näköislehdessä tänään: Sami Yaffa tyrmistyi paratiisirannan muoviroskasta ja teki sarjakuvakirjansa pahiksesta muovia lisäävän Plastimiehen
  4. Keskustan puoluejohtajaehdokkaita tentattiin Tuusulassa – Kulmuni: "Vallan vuodet tylsistyttävät ajattelua"
  5. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  6. Northug: "Poliisi löysi luotani kokaiinia"
  7. Trump lietsoi valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan kelpoisuudesta
  8. Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"
  9. Bayern-pelaajien oli vaikea ymmärtää ylivoimaansa – Barcelona jäi täysin saksalaisjyrän alle
  10. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"
  11. Uutissuomalaisen debatti: Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"
  12. Lukijalta: Järvenpää soi -kaupunkifestivaali
  13. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  14. Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä
  15. Iskelmätähti katkaisi hoivakodin korona-arjen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keravalla koronatartuntoja 89 – tartuntaketjut on saatu katkaistua
  2. Järvenpää suosittelee kasvomaskien käyttöä sisäisessä joukkoliikenteessä – Keusote ohjeistaa pian tarkemmin
  3. Keusoten puhelinpalvelu ruuhkautunut – osa takaisinsoitoista venyy seuraavaan päivään
  4. Keravalla ei aikailtu: vähävaraisten maskit jakoon jo maanantaina – Keusoten "maskiryhmä" vasta pohtii, missä ja miten maskeja jaetaan
  5. Kaija Koo julkaisee uuden singlen – "Toivottavasti uusi kappaleeni pysäyttää miettimään elämän ainutkertaisuutta"
  6. Halaavat varkaat iskeneet useaan otteeseen: "Ovat hyvin vikkeliä ja taitavia toimissaan"
  7. Järvenpään talousohjelmaa on tarvetta kiristää vielä lähes 12 miljoonalla eurolla – keinovalikoima laajin opetuksessa ja kasvatuksessa
  8. Tuusulan asuntomessut: 14-vuotiaan Ida Sipolan teos "Tuusulan ilo" koristaa sähkömuuntamoa – "En olisi ikinä uskonut, että tikku-ukkotyö voi voittaa"
  9. Topi Raitanen juoksi Monacon Timanttiliigassa este-ennätyksensä
  10. Iskelmätähti katkaisi hoivakodin korona-arjen
  11. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  12. Peltolan asukkaat ovat kyllästyneet Ohratie 1:n levottomuuksiin: "Asuntomurtoja, autorallia ja murhapidätyksiä" – poliisi ja kaupunki lähes toimettomina
  13. Sahankulman risteyskolarin ambulanssi oli hälytysajossa matkalla sairaalaan – potilas vaihdettiin "lennossa" ehjään ambulanssiin
  14. Näköislehdessä tänään: Leipä tuli jo uudelleen, onko seuraavaksi makkaran vuoro?
  15. Ministeri Krista Mikkonen vieraili asuntomessuilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.